Katsaus velkajarrun konepellin alle – miten talouspolitiikka muuttuu?

Viime viikolla päätettiin uudesta kotimaisesta velkajarrusta ja siihen liittyvästä parlamentaarisesta menettelystä. Ainakin aluksi jälkimmäinen on olennaisempi muutos, sillä pian perustettava parlamentaarinen työryhmä päättää julkisen talouden ali- ja ylijäämistä vuosiksi 2027–2033 jo ensi helmikuussa. Päätösten myötä velkajarruun sisältyy kaksi poikkeusmekanismia, joita tullaan soveltamaan ennemmin tai myöhemmin. Silloin nähdään velkajarrun todellinen vaikutus. Uudella parlamentaarisella työryhmällä ja talouspolitiikan arviointineuvostolla on jatkossa olennainen rooli talouspolitiikan määrittelyssä. Silti päätösvalta säilyy viime kädessä hallituksilla, jotka voivat päättää säännöistä poikkeamisesta EU-sääntöjen puitteissa.

Eduskuntapuolueiden edustajista koostuva parlamentaarinen työryhmä (jälj. velkajarrutyöryhmä) päätti viime viikolla niin kutsutun velkajarrun toteutuksesta. Vasemmistoliittoa lukuun ottamatta kaikki puolueet hyväksyivät parlamentaarisen sopimuksen, jossa päätettiin velkajarrun yksityiskohtien ohella myös uudesta parlamentaarisesta menettelystä julkisen talouden rahoitusasematavoitteiden asettamiseksi.

Keskustelu kävi viime viikolla kuumana, kun puolueet esittelivät perustelujaan siitä, miksi he lähtivät mukaan sopimukseen tai jättäytyivät ulkopuolelle. Velkajarru oli esimerkiksi A-studion aiheena kolmena peräkkäisenä iltana (tiistai, keskiviikko, torstai). Osin keskustelu jäi varsin pinnalliseksi ja siinä liikkui myös väärinkäsityksiä. Nyt kun pöly on hieman laskeutunut velkajarrupäätöksen päältä, on hyvä hetki tarkastella, mitä viime viikolla tarkalleen ottaen päätettiin ja mitä tapahtuu seuraavaksi.

Miten velkajarrutyöryhmä muutti hallituksen pohjaesitystä?

Parlamentaarinen velkajarrutyöryhmä asetettiin syyskuun lopussa, kun kävi selväksi, ettei yhtäkään oppositiopuoluetta ole mahdollista saada hallituksen kesäkuussa antaman alkuperäisen velkajarruesityksen taakse (käsittelin ko. esitystä tässä blogissani). Lausuntokierroksella esitys oli saanut runsasta kritiikkiä.

Työryhmässä sovittiin pikavauhtia kompromissista, jossa velkajarrun yksityiskohtia muutettiin varsin paljon. Yhtä lailla olennainen oli päätös uudesta parlamentaarisesta menettelystä julkisen talouden tavoitteiden asettamiseksi, jota alkuperäinen lakiesitys ei sisältänyt lainkaan.

Velkajarrutyöryhmä päätti seuraavista keskeisistä muutoksista velkajarrua koskevaan lakiin julkisen talouden hoitamisesta (nk. fipo-laki):

1. Vastuu julkisen talouden rahoitusasematavoitteiden valmistelusta siirrettiin hallituksilta perustettavalla uudelle parlamentaariselle työryhmälle, jonka jäsenet tulevat eduskuntapuolueista (ks. uudesta ryhmästä tarkemmin jäljempänä). Rahoitusasematavoitteet määrittävät olennaisesti, miten velkajarrua sovelletaan käytännössä. Tavoitteita asetettaessa tulee kuitenkin huomioida jäljempänä kohdissa b–e kuvatut ehdot. Lisäksi rahoitusasematavoitteissa huomioidaan EU:n finanssipolitiikan sääntöjen velvoitteet, joihin Suomi on sitoutunut jo aiemmin.
   
   Rahoitusasematavoitteet koskevat käytännössä julkisen talouden ali- tai ylijäämää ja ne huomioivat valtion ohella hyvinvointialueet sekä kuntatalouden. Parlamentaarinen työryhmä asettaa tavoitteet kahdelle eri ajanjaksolle.
   
   Vaalikauden alussa asetetaan niin kutsuttu vaalikautinen tavoite neljän vuoden päähän sekä vaalikauden puoleenväliin mennessä kahdeksan vuoden ylivaalikautinen tavoite. Ensimmäinen ylivaalikautinen tavoite asetetaan kuitenkin ainoastaan kuudeksi vuodeksi vuosille 2027–2033. Tavoitteiden tulee olla keskenään johdonmukaisia eli vaalikautisen tavoitteen tulee edistää ylivaalikautisen tavoitteen saavuttamista.
   
2. Tavoite julkisyhteisöjen velan tasosta suhteessa bruttokansantuotteeseen (BKT) nostettiin 40 prosentista 60 prosenttiin. Tosin pitkällä aikavälillä tavoite pysyi edelleen 40 prosentissa, mitä lukuisat asiantuntijat ovat pitäneet epärealistisena ja tarpeettomana tavoitteena. Tämä johtuu siitä, että Suomen nykyinen velkasuhde on niin kaukana tavoitteesta. Valtiovarainministeriö (VM) ennusti syyskuussa velkasuhteen olevan tämän vuoden lopussa 87 prosenttia ja ylittävän 90 prosenttia lähivuosina.
   
3. Silloin kun velkasuhde ylittää b-kohdan 60 prosentin tai myöhemmin 40 prosentin raja-arvon, velkasuhdetta tulee laskea kohti raja-arvoa. Tällöin parlamentaarisen työryhmän tulee asettaa ylivaalikautinen rahoitusasematavoite siten, että velkasuhde laskee kahdeksan vuoden ajanjaksona keskimäärin vähintään 0,75 prosenttiyksikköä vuodessa. Alkuperäisessä esityksessä vaadittiin tiukempaa 1,00 prosenttiyksikön velkasuhteen supistamista. Keskimääräinen tarkastelu tuo jonkin verran joustoa säännön soveltamiseen, sillä yksittäisinä vuosina velkasuhteen alentamistahdista voisi jäädä, jos toisina sitä kurottaisiin umpeen.
   
4. Velkajarruun luotiin erillinen ”poikkeuksellisissa kriisitilanteita” koskeva etukäteinen poikkeusmekanismi. Sen soveltuessa rahoitusasematavoitteen asettamisessa voidaan poiketa väliaikaisesti kohdan c ehdoista, jolloin tavoitteen ei tarvitse olla niin tiukka. Toisin sanoen parlamentaarinen työryhmä voi päättää jo etukäteen, että velkasuhde voi laskea seuraavan kahdeksan vuoden ajanjaksolla keskimäärin vähemmän kuin 0,75 prosenttiyksikköä vuodessa. Poikkeukset voivat koskea vain kriisejä, joihin hallitus ”ei voi vaikuttaa ja joilla on merkittävä vaikutus julkiseen talouteen”.
   
   Parlamentaarisessa sopimuksessa ei ole tarkemmin määritetty, mitä tällainen kriisitilanne tarkoittaa, joten poikkeusmekanismin soveltamiseen liittyy liikkumavaraa. Valtiovarainministeriön (VM) kansantalousosaston osastopäällikkö Mikko Spolander kuitenkin avasi käsitystään poikkeussäännön soveltamista viime torstain A-studiossa. Hänen mukaansa taloudessa olisi kriisi, jos se vuosi toisensa perään ei käytännössä kasvaisi lainkaan ja samalla EU:n vaatimukset velkasuhteen alentamiseksi sen kuin kovenisivat (Spolander tarkastanut kohdan 20.10.).
   
   On siis mahdollista, että parlamentaarinen työryhmä tulkitsisi nykyisen kaltaisen useita vuosia jatkuneen taantuman kriisiksi, joka mahdollistaisi poikkeusmekanismin soveltamisen. Tällaisessa tilanteessa talouspolitiikan arviointineuvosto tekisi vielä arvion poikkeamiselle esitetyistä perusteluista. Viime kädessä vastuu tulkinnasta kuuluu kuitenkin parlamentaariselle työryhmälle.
   
5. Esityksen niin kutsuttua turvamarginaalisäännöstä muutettiin niin, että koko julkisen talouden alijäämä ei saisi ylittää yhtenäkään vuonna 2,5 prosenttia BKT:sta. Alkuperäisessä esityksessä raja-arvo oli 3,0 prosenttia, mutta se koski vain valtiota, hyvinvointialueita ja kuntia, joten luvut eivät ole keskenään täysin vertailukelpoisia. Edellä mainittujen lisäksi julkiseen talouteen luetaan muun muassa erilaisia rahastoja. Muutoksen vaikutus riippuu olennaisesti talouden olosuhteista eli se voi joissain tilanteissa johtaa tiukempaan sopeutusvaatimukseen, mutta ei välttämättä aina.

Alkuperäisen fipo-lakiesityksen mukaisesti kansallinen velkajarru tulee voimaan vasta vuonna 2031. Kohdan c velkasuhteen alentamista koskeva vaatimus astuu kuitenkin voimaan vasta vuonna 2033. Sen sijaan rahoitusasematavoitteet tulevat voimaan jo aiemmin, kun parlamentaarinen työryhmä asettaa jo muutaman kuukauden päästä helmikuussa 2026 ensimmäisen ylivaalikautisen tavoitteen vuosille 2027–2033.

Ensimmäisellä kaudella EU:n finanssipolitiikan säännöt asettavat puitteet rajoitusasematavoitteelle, kun kansallinen velkajarru ei ole vielä voimassa. Sillä voi ainakin teoriassa olla jonkinlainen vaikutus jo aiemmin, koska velkajarrun soveltaminen edellyttää tuntuvaa alijäämien supistamista jo ennen vuotta 2033. Uusimmassa VM:n ennusteessa velkasuhde kasvaa vuosittain noin kaksi prosenttiyksikköä vielä 2030-luvulla, kun se pitäisi velkajarrulla kääntää 0,75 prosenttiyksikön laskuun vuodesta 2033 alkaen. Näin iso muutos ei onnistu äkillisesti yhdessä vuodessa.

Uusi parlamentaarinen työryhmä määrittää velkajarrun toimeenpanosta päättämällä rahoitusasematavoitteesta

Fipo-lain muutosten lisäksi velkajarrutyöryhmä päätti siis myös kokonaan uudesta parlamentaarisesta menettelystä julkisen talouden hoitamisessa. Tässä kuussa (lokakuu 2025) perustettavalla uudella parlamentaarisella työryhmällä on menettelyssä keskeinen rooli.

Uuteen työryhmään tulee kaikkien eduskuntapuolueiden edustus. Puhetta johtaa suurimman hallituspuolueen eli ensiksi kokoomuksen edustaja ja varapuheenjohtaja tulee suurimmasta oppositiopuolueesta eli SDP:stä. Työryhmän sihteeristö tulee VM:stä, ja se voi halutessaan kuulla myös muita asiantuntijoita.

Työryhmä asettaa edellä mainitut rahoitusasematavoitteet ja seuraa julkisen talouden kehitystä tavoitteiden ja muiden velvoitteiden näkökulmasta. Lisäksi se muun muassa seuraa mahdollisia poikkeamisia säännöistä ja arvioi julkisen talouden sääntöjen muutostarpeita.

Velkajarrutyöryhmässä päätettiin myös eräistä muista muutoksista. Se sopi, että ”julkisen talouden tunnuslukuja ei saa keinotekoisesti parantaa omaisuuden myyntituloilla tai muilla keinoilla”. Esimerkiksi Orpon hallitus on toistuvasti kikkaillut julkisen talouden tunnuslukuja paremmiksi muun muassa nostamalla varoja valtion eläkerahastosta. Tällaiset toimet eivät kuitenkaan paranna julkisen talouden rahoitusasemaa ja voivat jopa heikentää sitä, kun valtio menettää omaisuuden tuottoja. Nyt tämänkaltaista kikkailua siis ainakin rajoitetaan.

Lisäksi sopimuksessa täsmennettiin fipo-lain noudattamisen valvomisesta vastaavan talouspolitiikan arviointineuvoston roolia niin, että sen ”riippumattomuus, resursointi ja riittävä mandaatti varmistetaan lainsäädännössä”. Tämän kirjauksen tarkka merkitys selviää vasta myöhemmin.

Nyt perustettavalla parlamentaarisella työryhmällä on siis jatkossa iso rooli talouspolitiikassa. Myös talouspolitiikan arviointineuvoston rooli kasvaa olennaisesti verrattuna aiempaan (ks. arviointineuvoston nykyroolista tämä blogi). Seurauksena hallitusten on vaikeampi höllentää finanssipolitiikkaa, jos velkajarru tai EU-säännöt tulevat vastaan.

Tätä korostaa se, että parlamentaarisen sopimuksen muuttaminen edellyttää, että siitä päättävillä puolueilla on vähintään 150 kansanedustajaa (= ¾ enemmistö). Tämän kirjauksen merkitys jää kuitenkin epäselväksi, sillä kyse lienee lähinnä herrasmiessopimuksesta. Sellaiset eivät demokratiassa sido tulevien eduskuntien enemmistön tahtoa. Esimerkiksi velkajarrun keskeiset ehdot sisältävän fipo-lain muuttamiseen riittää eduskunnan yksinkertaisen enemmistön tuki.

Joka tapauksessa viimekätinen päätösvalta budjetista säilyy jatkossakin hallituksella ja eduskunnalla. Tämä johtuu siitä, että velkajarruun liittyy niin kutsuttu noudata tai selitä -periaate (engl. comply or explain). Hallitus voi siis poiketa edellä mainituista säännöistä eduskunnan enemmistön tuella, kunhan se esittää tälle riittävät perustelut. Kyseinen periaate perustuu EU:n budjettikehysdirektiiviin, joten siitä ei voi poiketa kansallisesti (ks. direktiivin 8 a artiklan 6 kohta). Se kuitenkin koskee vain talouspolitiikan arviointineuvoston valvonnan piiriin kuuluvaa kotimaista lainsäädäntöä, joten poikkeuksia EU-säännöistä tarkastellaan erikseen EU-tasolla.

Noudata tai selitä -periaate on siis velkajarrun toinen poikkeusmekanismi, joka mahdollistaa poikkeamisen parlamentaarisesti sovitusta rahoitusasematavoitteesta jälkikäteen. Se eroaa edellä kuvatusta rahoitusasematavoitteen asettamiseen liittyvästä ensimmäisestä poikkeusmekanismista siinä, että kyseinen mekanismi mahdollistaa poikkeamisen kansallisen velkajarrun ehdoista jo etukäteen. Jälkikäteisen poikkeusmekanismin soveltamisala on myös olennaisesti laajempi, sillä se voi mahdollistaa poikkeukset myös muissa kuin varsinaisissa kriisitilanteissa.

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Seuraavaksi VM valmistelee uuden fipo-lakiesityksen parlamentaarisen työryhmän sopimuksen pohjalta. Tämän hetkisten tietojen mukaan hallitus tuo esityksen eduskuntaan viikolla 45 eli 3.11. alkavalla viikolla. Oletettavasti ennen tätä ei ehditä enää kuulla ulkopuolisia asiantuntijoita, vaikka usein olennaisten muutosten jälkeen ministeriö järjestää lakiesityksistä vielä uuden lausuntokierroksen.

Asiantuntijoita kuullaan sen sijaan viimeistään eduskuntakäsittelyn yhteydessä. Sille on kuitenkin suhteellisen lyhyt aika, sillä laki on tarkoitus saada voimaan jo vuoden 2026 alussa ja eduskunnan valtiovarainvaliokunnalla on jo ennestään kiire budjetin käsittelyssä. Edellä mainitut esityksen yksityiskohdat voivat siis vielä täsmentyä jatkokäsittelyssä, vaikka parlamentaarista sopua tuskin enää avataan.

Prosessia on muutenkin leimannut kiire, kun velkajarrutyöryhmä sai työnsä valmiiksi alle kuukaudessa sen perustamisesta. Työtä tehtiin varsin suppealla joukolla eikä uuden esityksen yksityiskohdista käyty juuri julkista keskustelua ennen päätöksestä tiedottamista. Poikkeuksellinen valmistelutapa on omiaan herättämään huolia demokratian toteutumisesta ja johtaa helposti myös väärien tietojen leviämiseen.

Tuleva talouskehitys määrittää velkajarrun merkityksen

Velkajarrun ja uuden parlamentaarisen menettelyn vaikutukset Suomen talouspolitiikkaan jäävät vielä nähtäviksi. Sen kannalta keskeiset asiat ovat yhä aidosti auki. Olennaista on se, miten uusi parlamentaarinen ryhmä sekä tulevat hallitukset soveltavat velkajarrua ja erityisesti sen kahta poikkeusmekanismia.

Velkajarrun reunaehtojen merkitys riippuu olennaisesti myös tulevasta talouskehityksestä, jota on mahdoton ennakoida tarkasti. Tätä voi kuitenkin pyrkiä hahmottamaan Orpon hallitusohjelman tavoitteiden toteutumisen kautta. Se pyrki saamaan hallituskauden lopulla alijäämän yhteen prosenttiin BKT:sta ja tuolloin tavoite näytti vielä talousennusteissa mahdolliselta.

Viime vuodet alijäämä on kuitenkin ollut yli neljässä prosentissa ja nyt näyttää, että se on asettumassa vuositasolla reilusti yli kolmeen prosenttiin myös tulevina vuosina. Hallitus on siis jäämässä tavoitteestaan vuositasolla yli kaksi prosenttiyksikköä BKT:sta, mikä tarkoittaa euroiksi muutettuna yli kuutta miljardia euroa. Ero johtuu maailman talouden muutosten ohella todennäköisesti siitä, että hallituksen sopeutus on syventänyt talouden taantumaa tuntuvasti, kun se on iskenyt kotimaiseen kysyntään.

Yhtä kaikki miljardien ero kertoo siitä, että talouspäätösten sitominen epävarmoihin ennusteisiin on ongelmallista. Velkajarrun poikkeussääntöjä tullaankin varmasti soveltamaan ennemmin tai myöhemmin, jos sääntöä ei rukata jo ennen sitä.

Riippuen talouden kehityksestä kansallinen fipo-laki voi myös johtaa joissain tilanteissa uusia vuoden 2023 lopussa hyväksyttyjä EU-sääntöjä tiukempiin vaatimuksiin. Monilta osin uusi velkajarru on kuitenkin päällekkäinen EU:n finanssipolitiikan sääntöjen kanssa. Jo EU-säännöt asettavat tiukat sopeutusvaatimukset ja kansallinen velkajarru tulee olennaisilta osin voimaan vasta vuonna 2033.

EU-sääntöjen merkitystä arvioitaessa on hyvä muistaa, että niiden sopeutusta sääntelevä niin kutsuttu nettomenopolku vaihtelee herkästi taloustilanteen ja ennusteiden muuttuessa. Sen vuoksi arviot sopeutustarpeesta ovat heiluneet valtavasti ja tulevat heilumaan vastakin. Niihin ei siis kannata suhtautua minään tarkkoina lukuina.

Uusi parlamentaarinen menettely voi muuttaa talouspolitiikan päätöksentekoa merkittävästi – VM:n rooli voi joko kasvaa tai pienentyä

Voi siis hyvin olla, että velkajarrun raja-arvojen sijaan uusien päätösten merkittävin vaikutus on poliittinen ja liittyy lain soveltamisen menettelyihin. Puhtaasti kansalliseen lakiin saatetaan suhtautua Suomessa vakavammin kuin EU-sääntöihin, joiden soveltamisessa Suomi ja monet muut maat ovat jo saaneet komissiolta joustoa.

Parlamentaarinen sopimus siis lisää tiukemman sopeutuksen todennäköisyyttä tulevilla vaalikausilla. Se ei kuitenkaan estä elvytystä kriisiolosuhteissa. Lisäksi päätösvalta sääntöjen soveltamiseen ja niistä poikkeamiseen säilyy viime kädessä hallituksella, jos sillä on eduskunnan enemmistö takanaan. Perustellut poikkeamiset ovat siis mahdollisia muutoinkin kuin varsinaisissa kriiseissä. Kuten edellä kuvasin, nykyhallituskauden tapainen ennusteita heikompi talouskehitys voi pakottaa poikkeuksiin hyvinkin pian.

Velkajarrutyöryhmän päätöksillä voi olla muitakin olennaisia vaikutuksia. Ruotsin malliksi kutsuttu uusi parlamentaarinen menettely tuo talouspolitiikkaan parhaimmillaan pitkäjänteisyyttä, kun tavoitteet asetetaan jopa kahdeksaksi vuodeksi. Myös poliittisten puolueiden on pakko ajatella omia talouspolitiikan tavoitteitaan vähintään sinne asti.

Tähän asti talouspolitiikan isoista linjoista on keskusteltu lähinnä eduskuntavaalien alla, jolloin tilanne ei ole otollisin perusteelliseen keskusteluun. Linjakeskustelut ovat usein myös nojanneet vahvasti VM:n virkamiespuheenvuoroihin ja niissä asetettuihin sopeutusmiljardeihin sen sijaan, että ne olisi käyty puolueiden arvojen pohjalta.

Jatkossa sopeutusluvut päätettäisiin parlamentaarisessa työryhmässä, mikä voi antaa poliittisille puolueille paremman mahdollisuuden asettaa talouspolitiikan lähtökohdat omilla ehdoillaan. Toisaalta tämä edellyttää, että puolueilla on halu ja kyky ottaa itsenäisesti omia näkemyksiä, sillä VM:n rooli on suuri myös uuden parlamentaarisen työryhmän sihteerinä.

Tässä roolissa VM:n näkemys rahoitusasematavoitteesta voi olla ratkaiseva, jos puolueet eivät ota kantaa esimerkiksi siihen, missä tilanteissa kannattaa elvyttää ja miten mahdollinen sopeutus kannattaa jaksottaa. Tällaiset päätökset vaikuttavat myös vaaliasetelmiin aivan olennaisesti.

Parlamentaarisen työryhmän merkitystä kaventaa se, että uusi kansallinen velkajarru on jossain määrin jäykempi kuin Ruotsissa. Siellä myös julkisen talouden säännöt ja niiden raja-arvot pyritään uudistamaan kahdeksan vuoden välein (ks. tämä kirjoitus Ruotsin säännöistä). Suomessa sääntöjen uudistamisen nostaminen keskusteluun vaatii erillistä päätöstä ja mahdollisesti kolmen neljäsosan enemmistöä eduskunnassa.

Vaikutusarvioinnin monipuolisuuteen liittyy kysymysmerkkejä

VM:n roolia korostaa jatkossa myös se, että velkajarrutyöryhmän päätöksen mukaisesti julkisen talouden päätösten tulee perustua ”VM:n riippumattomasti laadittuihin vaikutusarvioihin”. Parlamentaarinen työryhmä päätti myös vahvistaa ministeriön kykyä laaja-alaisempiin vaikutusarvioihin (ks. tämä lausuntomme vaikutusarvioinnin kehittämisestä). Toisaalta samanaikaisesti talouspolitiikan arviointineuvostosta ollaan poistamassa kokonaan muiden tieteenalojen kuin taloustieteen edustus, mikä kaventaa tarkastelua.

Vaikutusarvioinnin kehittäminen on sinänsä tärkeää, mutta on hyvä muistaa, että monia kasvun ja yhteiskunnan kannalta olennaisia vaikutuksia on miltei mahdoton arvioida luotettavasti tutkimustiedon pohjalta. Siksi liiallinen sitoutuminen numeerisiin vaikutusarvioihin voi johtaa tilanteeseen, jossa häntä alkaa heiluttaa koiraa: talouspolitiikan keinovalikoimasta saatetaan rajata parhaat keinot pois, jos niiden vaikutusta ei osata arvioida.

Vaikutusten arvioinnissa nimenomaan laaja-alaisuus on olennaista, sillä muutoin päätöksenteossa voivat korostua liikaa julkisen talouden lyhyen aikavälin näkökulmat. Esimerkiksi ympäristön, tasa-arvon tai julkisen infrastruktuurin näkökulmien sivuuttaminen haittaa lopulta myös julkista taloutta. Näin on käynyt myös Ruotsissa. Jotta eri näkökulmat voidaan huomioida riittävästi, on myös aivan olennaista, minkä roolin parlamentaarinen työryhmä antaa tutkijoiden, järjestöjen sekä muiden ulkopuolisten asiantuntijoiden näkemyksille.

Päätöksenteon läpinäkyvyys voi parantua

Muutokset voivat myös jossain määrin lisätä päätöksenteon ja siitä käytävän keskustelun läpinäkyvyyttä. Parlamentaarisen ryhmän päätös rajoittaa sääntöjen kiertämistä muun muassa valtion omaisuutta myymällä, jolloin julkisten menojen ja tulojen tulee sääntöjä soveltaessa täsmätä. Esimerkiksi Orpon hallitus on tullut tunnetuksi erilaisista kikkailuista, joissa se jättää huomioitta julkista taloutta heikentävät päätöksensä.

Toisaalta uudetkin säännöt jättävät tilaa kikkailulle, kun poikkeuksia voidaan perustella esimerkiksi päätösten kasvua tuovilla dynaamisilla vaikutuksilla. Tätä voi tietenkin pitää joissain tilanteissa perusteltuna, sillä esimerkiksi talouskasvu perustuu olennaisesti investointeihin ja muihin julkisiin satsauksiin. Tällöin ne eivät välttämättä vaaranna julkisen talouden kestävyyttä, vaikka ne rahoitettaisiin velalla. Tarpeelliset satsaukset voivat kuitenkin jäädä tekemättä, jos positiivisia vaikutuksia ei huomioida.

Kuten edellä toin esiin, kasvuvaikutusten arviointiin liittyy kuitenkin huomattavaa epävarmuutta eikä monia vaikutuksia yksinkertaisesti voi luotettavasti arvioida tutkimustiedon pohjalta. Lisäksi laskelmia voidaan tehdä valikoiden, jolloin poliittinen ohjaus vaikuttaa lopputuloksiin. Orpon hallitus on tunnettu myös tällaisesta kikkailusta, kun muun muassa keväällä päätetylle yhteisöveronalennukselle laskettiin dynaamisia vaikutuksia. Useat tutkijat tyrmäsivät tuolloin arviot ylioptimistisina.

Julkisesta taloudesta on tietenkin pidettävä huolta, eivätkä alijäämät voi jäädä nykyiselle korkealle tasolle pysyvästi. Parlamentaarinen sopimus velkajarrusta viestittää puolueiden kyvystä päättää talouspolitiikasta yhdessä. Tämä ei ole aivan merkityksetöntä, kun poliittiset asetelmat ovat kärjistyneet Orpon hallituskaudella. Esimerkiksi Ranskan poliittinen järjestelmä on ajautumassa umpikujaan, kun äärioikeiston nousu on johtanut siihen, että parlamentissa on vaikea löytää päätösten vaatimia enemmistökoalitioita.

Pelkän sopimuksen merkitys jää kuitenkin tässäkin mielessä rajalliseksi, sillä oikeat päätökset ovat vasta edessä. Helmikuuhun mennessä nähdään, miten puolueet pääsevät parlamentaarisessa työryhmässä sopuun rahoitusasematavoitteesta. Vielä kinkkisempää tulee, kun vaalien jälkeen pitää sopia hallitusohjelmasta ja sen soveltamisesta. On selvää, että isosta sopeutuksesta päättäminen on hankalaa etenkin, jos kompromissi pitää löytää suurituloisten veronalennuksia ajavan oikeiston ja hyvinvointivaltion palveluja puolustavan vasemmiston välillä.

Kuva: Touring Club Suisse/Schweiz/Svizzero TCS (CC BY-NC-SA 2.0)

Toiminnanjohtaja
Lauri Finér
lauri.finer@sorsafoundation.fi

Kirjoittaja johtaa säätiötä ja tutkii verotusta koskevia aiheita.