Keskustelu koronaelvytyksestä toi esille nykyisen ympäristöpolitiikan puutteet

Ajatushautomo Creaturan puheenjohtaja Timo Kuusiola kirjoittaa Sorsa-säätiön blogissa talousjärjestelmämme ja luonnon kestävyyden suhteesta ja koronakriisin hoidosta. Kuusiolan mukaan vanha talouskasvuun ja sen irtikytkentään luonnonhaitoista perustuva narratiivi on tullut tiensä päähän ja koronakriisin pakottamia toimia tulisi käyttää työkaluna koko yhteiskuntamme saattamiseen kestävälle polulle.

Kirjoittaja Kalevi Sorsa -säätiö Kalevi Sorsa -säätiö

Keskustelu koronaelvytyksestä kävi keväällä kuumana. Keskustelu keskittyi enimmäkseen Suomen ilmastotavoitteeseen ja velkaantumiseen. Sen sijaan keskustelussa ei huomioitu Suomen ympäristövastuuta laajemmin. Tällöin olisi pitänyt huomioida myös ulkoistetut päästöt sekä kokonaispäästöjen kasvun suhde kulutusmenojen kasvuun.

Suomen ympäristökeskus SYKEn vuoden 2019 hiilijalanjälkiselvityksessä on osoitettu selkeästi, että kansalaisten hiilijalanjälkeen vaikuttaa eniten tulotaso ja sen myötä kulutusmenojen kasvu. Julkisissa hankinnoissa eli valtion ja kuntien hankinnoissa palveluihin investoiminen aiheuttaa pienemmän päästövaikutuksen kuin aineisiin, tarvikkeisiin tai tavaroihin investoiminen. Tietoa julkisen hallinnon päästöjen ja kulutusmenojen kasvun välisestä yhteydestä ei ole saatavilla, koska tarkastelu kattaa vain yhden vuoden. Eri hallinnonalojen päästöistä on kuitenkin tehty laskentoja. Niiden mukaan suurimmat kasvihuonekaasupäästöt ovat puolustusministeriöllä.

Koronaelvytyksessä oli hyviä avauksia ilmasto- ja ympäristösektorille, mutta ongelmana on edelleen se, että ilmasto- ja ympäristöasioita käsitellään erillään muusta politiikasta. Näin ollen valtion rahoituksessa katsotaan erikseen ympäristö- ja ilmastorahoitusta ja muuta rahoitusta. Tämä muu rahoitus saattaa olla osaltaan taas ympäristölle haitallista, jonka vuoksi koronaelvytyksen kokonaisvaikutus saattaa olla ympäristön kannalta jopa haitallinen. Tämä näkyi jo joissain koronaelvytyksen linjauksissa kuten suurten yritysten kriisitukien ehdoissa, joissa ei ole minkäänlaisia kirjauksia ilmasto- tai ympäristöasioihin, vaan niissä on käsitelty ainoastaan talous- ja työllisyysvaikutuksia. Kriittisesti tulisi tarkastella myös puolustusministeriön hallinnonalalla tapahtuvia investointeja kuten hävittäjähankintaa, joka lisäisi entisestään puolustusministeriön aiheuttamaa päästövaikutusta.

Vielä merkittävämpi tekijä on se, millainen strategia päästöjen vähentämiseen valitaan. Tästä on ympäristöpiireissäkin vielä erilaisia näkemyksiä. Karkeasti valittavana on kaksi strategiaa: talouden ja ympäristövaikutusten irtikytkentä tai kohtuullistaminen. Todellisuudessa jako ei ole ihan noin yksiselitteinen, koska kohtuullistamisvaihtoehtokin edellyttää jonkinasteista irtikytkentää.

Talouden ja ympäristövaikutuksen irtikytkentää on yritetty jo kymmeniä vuosia ilman tuloksia. Irtikytkennässä ei ole kyse vain kasvihuonekaasupäästöistä vaan myös resurssien käytöstä. Tässä yhtenä tärkeänä tavoitteena on irtikytkeä luonnonvarojen käyttö talouskasvusta ja tässä materiaalitehokkuuden kasvu on otettu keskeiseksi tavoitteeksi.

Materiaalitehokkuuden ihmelääkkeeksi esitetään usein kiertotaloutta. Kiertotalouden. potentiaalia on kuitenkin liioiteltu, koska sen onnistumisesta on hyvin vähän kokemuksia. Kierrätyksen haasteista kertoo Suomen 42 prosentin kierrätysaste. Suomessa on aloitettu kierrättäminen jo 40-luvulla, jolloin Suomessa alettiin kierrättämään jätepaperia. Näin ollen on utopistista olettaa, että pystyisimme kymmenessä vuodessa saavuttamaan irtikytkentää vastaavan materiaalitehokkuuden.

Irtikytkennän haasteista ovat kirjoittaneet muun muassa BIOS-tutkimusyksikön tutkijat Alue ja Ympäristö -lehden vuoden 2019 artikkelissa “Onnistunut irtikytkentä Suomessa?” Irtikytkennän tavoitteeseen vaikuttaa merkittävästi sen määrittely. Se voidaan määritellä ympäristövaikutusten tai resurssien käytön suhteen. Yhtenä suurimpana irtikytkennän haasteena on materiaalien käytön ja talouskasvun irtikytkentä, joka vaatisi ennennäkemättömän materiaalitehokkuuden kasvun. Tällaisesta materiaalitehokkuuden kasvusta ei ole minkäänlaisia viitteitä.

Valtion ja kuntien strategiat kuitenkin nojaavat täysin irtikytkennän varaan. Uusin näyttö tästä on kestävän elvytyksen työryhmän väliraportti, jossa esitetyt toimet pohjautuvat pääasiassa irtikytkentään nojaavaan strategiaan[4]. Irtikytkentä saattaakin onnistua paikallisesti, jos tarkastellaan vain alueperäisiä kasvihuonekaasupäästöjä. Suomen ilmastotavoite on määritelty alueperäisten päästöjen mukaan, mikä osaltaan selittää valtiolla ja kunnissa valitun strategian. Alueperäinen päästötarkastelu ei kuitenkaan anna oikeaa kuvaa Suomen kokonaispäästöistä, koska siitä puuttuvat tuonnin päästöt. Jos tuonti huomioidaan, Suomen kansantalouden elinkaariset kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 2015 yli kaksinkertaiset viralliseen alueperäisiin päästöihin verrattuna[1].

Kestävän elvytyksen työryhmän raportissa on kuitenkin esitetty kulutusrakenteen muutoksen tähtääviä toimia, mutta se ei ole sama kuin kohtuullistaminen. Kulutusrakenteen muutoksen haasteita on käsitelty Sitran Michael Lettenmaier et al. “1,5 asteen elämäntavat” -selvityksessä, jossa on vertailtu japanilaisten, kiinalaisten, brasilialaisten, intialaisten ja suomalaisten hiilijalanjälkiä. Selvityksen mukaan Japanin hiili-intensiteettitiedot viittaavat siihen, että siirtyminen materiaalisista ostoksista vapaa-aikaan ja kokemuksiin liittyvään kulutukseen eivät välttämättä edistä vähähiilisiä elämäntapoja.

Kohtuullistamisvaihtoehtoon ei haluta turvautua, koska se tarkoittaisi joidenkin kansalaisten taloudellisen elintason heikentymistä. Elintason kohtuullistamisesta puhuminen aiheuttaa ihmisissä vastustusta, ja vasta-argumenteissa kysytäänkin usein, pitäisikö Suomen sitten palata entiseen maatalousyhteiskuntaan. Kohtuullistaminen ei tarkoita entiseen palaamista vaan nykyisten elämäntapojen uudelleenmuokkaamista. Koronakriisi on erittäin ikävä mutta tarpeellinen osoitus ihmisten kyvystä sopeutua uudenlaisiin elämäntapoihin. Kohtuullistaminen voisi tarkoittaa vähemmän työtä ja enemmän aikaa läheisten kanssa sekä luonnosta nauttimista. Kohtuullistaminen ei myöskään tarkoita, etteikö teknisiä ja rakenteellisia ratkaisuja tarvittaisi. Niitä tarvitaan kohtuullistamisen rinnalle, jotta pystymme ylläpitämään ja parantamaan myös sosiaalisen kestävyyden tasoa.

Kohtuullistaminen ei siis myöskään tarkoita sosiaali- ja terveyspalveluiden alasajoa, vaan niiden rahoitus voidaan turvata ilman jatkuvaa kulutuksen kasvua. Usko kulutuksen ja terveyspalveluiden rahoituksen välisestä kohtalonyhteydestä on peräisin vanhentuneista paikallistalouteen perustuvista talousopeista. Kohtuullistaminen voidaan toteuttaa varakkaiden verotusta kiristämällä, jolloin samalla vähennetään eriarvoisuutta, turvataan sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitus sekä vähennetään varakkaiden kulutuksesta aiheutuvia päästöjä.

Koronakriisi osoitti, kuinka haavoittuvainen nykyinen yhteiskuntamalli on ulkopuolisille shokeille. Siksi on täysin valheellista uskoa, että elämä pysyisi aina samanlaisena. Elämme sellaisessa muutosvaiheessa, jossa muutokset ovat väistämättä edessä joka tapauksessa. Kysymys onkin, pyrimmekö tekemään muutoksia vapaaehtoisesti etukäteen vai vasta pakon edessä. Ekologisessa kriisissä ongelmana on, että kriisin alettua muutosten tekeminen ei enää auta kriisin vaikutusten vähentämiseen.

On aika katsoa tosiasioita suoraan silmiin ja ryhtyä tarvittaviin toimiin nykyisten ja tulevien sukupolvien elinolosuhteiden turvaamiseksi. Jokaisen on myös hyvä pysähtyä pohtimaan, onko nykyinen elämäntapa säilyttämisen arvoinen. Nykyistä elämäntapaa hallitsevat kiire ja stressi sekä sen vastapainona kulutuskeskeinen arki. Toisenlainen elämä on mahdollinen. Sen tulee pohjautua ekologisille reunaehdoille ja elämän kunnioittamiselle – sekä kiirettömälle elämästä nauttimiselle. Tähän tulisi yhteiskunnan myös kannustaa, mutta valitettavasti tämän hetken yhteiskunta kannustaa juuri päinvastaiseen käyttäytymiseen. Ensimmäinen iso muutos tässä voisi olla sosiaaliturvan uudistaminen, jossa keskiöön otettaisiin ihmisten merkityksellisen toimeliaisuuden ja toimeentulon turvaaminen esimerkiksi perustulon avulla. Koronaelvytyksen avulla voitaisiin luoda ekologisia työpaikkoja, joissa ihmiset kokisivat aidosti olevansa osa ekologista muutosta.

Timo Kuusiola
Timo Kuusiola on sosiaaliseen ja ekologiseen kestävyyteen erikoistuneen ajatushautomo Creaturan puheenjohtaja ja perustajajäsen sekä Nesslingin säätiön rahoittaman Kestävää elämää etsimässä -hankkeen koordinaattori.