Kiertotalous torjuu ilmastonmuutosta ja luontokatoa, mutta myös parantaa työllisyyttä
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on heikentänyt tänä keväänä useiden raaka-aineiden saatavuutta ja antanut monilla aloilla sysäyksen kohti kiertotaloutta. Esimerkiksi biojätteen kierrätyksellä biokaasuksi voidaan korvata fossiilisia polttoaineita. Näihin ajankohtaisiin aiheisiin pureutuu myös Kalevi Sorsa -säätiön keskiviikkona 25.5. julkaisema teos Kiertotalous ja vihreät työpaikat EU:ssa ja sen ulkopuolella.
Kirjan artikkelit piirtävät monipuolisen kuvan kiertotaloudesta ja tarkastelevat myös kiertotalouden vähemmän tunnettuja puolia, kuten sitä, miten sen käyttöönotto vaikuttaa eri ihmisryhmiin ja miten sen avulla voidaan vähentää eriarvoisuutta.
Kirja osoittaa, että kiertotaloudella on monia positiivisia vaikutuksia, muun muassa työllisyyteen, eriarvoisuuden vähentämiseen ja ilmastonmuutoksen torjumiseen. Siirtymä kiertotalouteen tulee tehdä kuitenkin viisaasti, jotta se kohtelee kaikkia ihmisiä oikeudenmukaisesti.
– Kirja yleistajuistaa kiertotalouden mekanismeja ja on suunnattu kaikille kiertotaloudesta kiinnostuneille sekä muun muassa poliittisille päättäjille. Kirja tarjoaa myös silmiä avaavia faktoja, kuten esimerkiksi sen, että Suomi on EU:n suurimpia jätteen tuottajia henkilöä kohden. Myös kiertotalouden positiiviset työllisyysvaikutukset ovat valtavia; EU:ssa kiertotalouden laaja käyttöönotto voisi synnyttää satojatuhansia uusia työpaikkoja, kirjan valmistelua Kalevi Sorsa -säätiössä koordinoinut Samuli Sinisalo toteaa.
Kirja yleistajuistaa kiertotalouden mekanismeja ja on suunnattu kaikille kiertotaloudesta kiinnostuneille sekä muun muassa poliittisille päättäjille.
EU-komissaari Frans Timmermans toteaa kirjan esipuheessa, että kiertotalous on tavoiteltava malli sekä Euroopalle että koko maailmalle, ja siksi se on yksi Euroopan vihreän kehityksen ohjelman tukipilareista. Kiertotalous vähentää monimutkaisten globaalien toimitusketjujen häiriöitä sekä teollisuuden päästöjä merkittävästi.
– Kiertotalouteen sisältyy niin monia lupauksia ympäristökriisin hallintaan, että on tärkeää lisätä kaikkien ihmisten ymmärrystä kiertotaloudesta. Nykyinen ympäristökuormamme on kestämättömällä tasolla. Kiertotalous tarjoaa hyvän työkalun tilanteen korjaamiseksi. Se kääntää lineaarisen talousmallin kiertäväksi ja säästää siten paljon luonnonvaroja, energiaa ja vähentää merkittävästi jätteen määrää, Sinisalo kertoo.
Kirjan julkaisutilaisuudessa puhuvat tutkija Teemu Loikkanen (Lapin yliopisto), tutkija Topi Turunen (Suomen ympäristökeskus), projektikoordinaattori Emma Sairanen (Sitra), kiertotalousteeman johtaja Henning Wilts (Wuppertal-instituutti, Saksa) sekä kansanedustaja Eveliina Heinäluoma (sd.).
Lähetämme mielellämme kirjan myös fyysisenä kopiona, veloituksetta. Jos siis luet kirjan mieluummin paperisena versiona, otathan yhteyttä!
LISÄTIETOJA JA KIRJATILAUKSET:
Anna Kuokkanen
050 5533 507
anna.kuokkanen@sorsafoundation.fi