Kirja-arvio: Mark Leibovich – This Town. Two Parties and a Funeral in America`s Gilded Capital

Hollywoodin politiikkaa kuvaavat produktiot ovat muuttuneet kyynisemmiksi. Kevin Spaceyn tähdittämä House of Cards (2013-) ja Kelsey Grammarin eeppinen Boss (2011-) kuvaavat häikäilemätöntä valtapeliä, jossa kaikki keinot ovat käytössä oikeisiin asemiin pääsemiseksi ja kilpailijoiden syrjäyttämiseksi. George Clooneyn ohjaama, viime vuonna julkaistu elokuva Vallan kääntöpuoli taas kuvaa liberaalia politiikkatoivoa, joka muuttuu elokuvan mittaan pahiseksi. Hollywoodin luoma kuva Washingtonista tuntuu muuttuneen kyynisemmäksi pitkälti samaa tahtia kun Obama on pettänyt lupauksensa Wall Streetin ja Washingtonin uudistamisesta tai Guantanamo Bayn sulkemisesta.

New York Timesin politiikan toimittajan ja Washingtonin sisäpiiriläisen Mark Leibovichin alkukesästä julkaisema tietokirja This Town taas on reaalimaailman kuvaus ”tästä kaupungista” – senaattorien, lehdistöavustajien, cocktailkutsujen, journalistien ja lobbarien Washingtonista. Suureksi bestselleriksi noussut kirja kuvaa Capitol Hillin sisäänpäin kääntynyttä poliittista kulttuuria, online-journalismin pinnallisuutta, sisäisiä hierarkioita, turhamaisuutta sekä rahan korruptoivaa luonnetta. Kirjalla oli Washingtonissa pahamaineinen kaiku jo kauan ennen ilmestymistään, sillä Leibovich on rikkonut ”klubin” sisäisen koodin siitä, että Kongressin, median tai intressiryhmien sisäpiiriläisistä ei ole soveliasta kirjoittaa aidon kriittisesti.

Kirjan tarina pyörii ”klubin” sisäisten tapahtumien ympärillä, alkaen NBC:n legendaarisen toimittajan Tim Russertin hautajaisista. Leibovich kuvaa klubin sosiaalista kanssakäymistä, jossa käytetään kaikki keinot verkostoitumiseen tai henkilökohtaisen brändin pönkittämiseen. Yksi kirjan mieleenpainuvimmista henkilöistä on sinnikäs ja pinnallinen verkostoituja Tammy ”Tamster” Haddad, joka ei oikeastaan ”tee mitään”. Haddad pyrkii kuitenkin etenemään Washingtonin hierarkiassa järjestämällä juhlia Obaman avustajille tai hyväntekeväisyystapahtuman Obaman luotetun miehen David Axelrodin säätiön kunniaksi. Haddad onnistuu pyrkimyksissään ja lopulta jopa Obamat saapuvat hänen brunssilleen.

Leibovichin piirtämän kuvan mukaan ”klubin” ja laajemmin yhdysvaltalaisen politiikan pinnallisuus näyttää vahvistuneen Politico.comin kaltaisten julkaisujen seurauksena, jonka päivittäin julkaisema Playbook on Washingtonin oma sisäinen juorupalsta. Politico on tehnyt politiikan taustavaikuttajista kuten lehdistöavustajista julkkiksia, jotka ylpeilevät sosiaalisessa mediassa pitkillä työpäivillään ja tuntemillaan ihmisillä. Jos Washingtonin vanhoja sukupolvia inspiroivat mukaan politiikkaan Rooseveltin, JFK:n tai Reaganin kaltaiset poliitikkosuuruudet, niin nykyaikana moni avustaja tuntuu innostuneen politiikasta pikemminkin Hollywood-fiktion kuten West Wing tv-sarjan kautta.

Kurt Bardella nousee Leibovichin kirjassa pinnallisen nyky-Washingtonin ja sen poliittisen luokan symboliksi. Bardella on republikaanien kongressiedustajan Darrell Issan nuori, innokas, häpeilemätön ja eri suuntiin sinkoileva lehdistöavustaja, joka kerää nopeasti sekä vaikeuksia että huomiota. Bardella saa potkut, kun hänen kuullaan vuotaneen poliitikkojen ja toimittajien sähköposteja Leibovichille, mutta potkujen jälkeen hänestä tulee tv- kommentaattori ja lopulta Issa päättää palkata hänet takaisin. Washingtonin tuhkimotarina on valmis kun nimeä saanut Bardella perustaa ”strategiseen viestintään” keskittyvän oman yrityksen.

Leibovichin kirjassa Washingtonia vaivaa pinnallisuuden lisäksi korruptoiva raha. Suuryritysten ja Wall Streetin lobbaamiseen käyttämän rahan määrä on kasvanut nopeaan tahtiin viime vuosikymmeninä ja lobbaaminen on nykyisin miljardien dollarien ”teollisuudenala”. Obama vuoden 2008 toivoa julistaneessa kampanjassa kritisoitiin jyrkästi Washingtonin lobbauskulttuuria, mutta moni Obaman avustajista siirtyi nopeasti suuryritysten palvelukseen. Entiset senaattorit jäävät samoin Washingtoniin lobbareiksi, miljoonapalkalla tietysti.

Kun Yhdysvaltojen politiikkaa yrittää seurata konsensus-Suomesta käsin, päällimmäiseksi huomioksi jää usein polarisoitunut poliittinen kulttuuri sekä haluttomuus tai kyvyttömyys tehdä kompromisseja. Yhdysvaltojen kongressi ei ole esimerkiksi tällä hetkellä pystynyt löytämään budjettisopua, sillä republikaanit haluavat kaataa terveydenhuoltouudistuksen, niin sanotun Obamacaren. Leibovichin kirja on suositeltavaa luettavaa juuri siksi, että se ei kuvaa kiistelevää ja jakautunutta Washingtonia, vaan poliittista luokkaa joka on kiinnostunut uralla etenemisestä ja rahan tekemisestä.