Kirja-arvio: Markku Hirvosen sota harmaata taloutta vastaan

Verotusneuvos Markku Hirvonen kamppaili koko työuransa harmaata taloutta vastaan. Hän sai aikaan niin tuomioita talousrikollisille kuin harmaata taloutta ehkäiseviä lakimuutoksia. Muistelmissaan Hirvonen kertoo myös, ketkä olivat kamppailussa rintaman toisella puolella.

Markku Hirvonen: Verokarhun muistelmat – 30-vuotinen sota harmaata taloutta vastaan. Docendo 2024, 445 s.

Myönnetään. Kuulun siihen veronörttien joukkoon, joille verotusneuvos Markku Hirvonen on elävä legenda. Hän toimi yli 30 vuotta erilaisissa tehtävissä harmaata taloutta vastaan 1980-luvulta 2010-luvun lopulle. Ensin operatiivisessa roolissa verotarkastuksessa ja sen johtajana, sitten viranomaisyhteistyön sekä valvonnan kehittäjänä, ja lopulta eläkkeellä tutkijan roolissa. Nyt Hirvonen on muistellut työuraansa kirjaksi.

Yhden asian liike

Hirvosesta piirtyy kirjassa aktivisti, tai kuten hän itse sanoo: ”yhden asian liike”. Sen liikkeen suunta oli aina harmaan talouden vastustaminen. Vakaumustaan Hirvonen perustelee sillä, että talousrikokset sekä verovälttely haittaavat kaikkia muita ja heikentävät luottamusta yhteiskuntaan. Töitä tehtiin intohimolla, joskus öitä ja viikonloppuja myöten. Työehtosopimuksissa sovitut työajat paukkuivat, eikä esihenkilöiden sana jäänyt aina viimeiseksi. Sanomista tuli siitä, ja paljosta muustakin, kun kaikki eivät jakaneet samaa paloa.

Hirvonen ei jätä epäselväksi kantaansa siitä, ketä rintaman toisella puolella oli. Etunenässä harmaata talouden vastaista työtä jarruttivat elinkeinoelämän edustajat, mutta kenties merkittävämpänä valtiovarainministeriön virkamiesjohto, tai ainakin osa siitä. Myös verohallinnon sisällä käytiin poliittista kamppailua, jossa kaikille harmaan talouden torjunta ei ollut yhtä tärkeää. Hirvonen ei konflikteja kaihtanut, ja niitä riittää läpi kirjan. Siinä käydään läpi myös tapauksia, joita voi luonnehtia korruptioksi. Toisinaan Hirvosen kuvaamista tapauksista tuli tuomioita myös oikeusasteissa, aina ei.

Hirvonen kävi harmaan talouden vastaista sotaansa kaikilla rintamilla. Niin kädet savessa kuin lakimuutoksia innovoiden ja edistäen. Valtaosan urasta Hirvosen näkökulma oli virkamiespolitikoinnissa, mutta hänellä oli myös suoria yhteyksiä poliitikkoihin ja mediaan. Ilman niitä muutos ei olisi onnistunut, sillä valtiovarainministeriössä tai verohallinnon johdossa ei aina innostuttu Hirvosen ehdotuksista.

Juhlapuheissa kaikki pitivät talousrikollisuuden torjuntaa ja reilua kilpailua markkinoilla tärkeinä. Samaan aikaan edellä mainitut tahot saattoivat tarmolla vastustaa todellisia toimia harmaan talouden kuriin laittamiseksi. Esimerkiksi rakennusalan käännettyä arvonlisäverovelvollisuutta ehdittiin vastustaa vuosikausia sillä, että se aiheuttaa kohtuuttomasti kustannuksia tavallisille yrittäjille, tai että vielä ei ole riittävästi tietoa päätöksen tekemiseksi. Tarvitaan ensiksi selvitys ja sitten taas uusi, kunnes asia ehkä unohtuu.

Hirvonen oli kuitenkin sinnikäs ja monet hänen ideoistaan toteutuivat. Silloin vastustajien argumentit päästiin toteamaan verukkeiksi. Esimerkiksi käännetystä arvonlisäverovelvollisuudesta esitetyt uhkakuvat eivät toteutuneet. Veronmaksuvastuun siirtäminen työmaiden pääurakoitsijoille vähensi alihankkijoiden verovajeita eikä paperityö juuri lisääntynyt. Siitä huolimatta samat jarrutustaktiikat ja selitykset ovat tuttuja myös nykypäivän politiikassa.

Harmaan talouden torjunnasta kiinnostuneita poliitikkoja löytyy Hirvosen muistelmista läpi puoluekentän. Puolueista erottuu SDP, jossa kiinnostus harmaan talouden torjuntaan näyttää kantaneen läpi vuosikymmenten. Muista puolueista nousee esiin yksittäisiä nimiä kuten RKP:n Jan-Erik Enestam, kokoomuksen Minna Karhunen ja vihreiden Erkki Pulliainen. Pyyhkeitäkin jaetaan, suorimmin Jyrki Kataiselle ja kokoomukselle.

Hirvonen teki uraauurtavaa harmaan talouden tutkimusta

Olemme sen verran eri ikäluokkaa, etten itse ole tutustunut Hirvoseen henkilökohtaisesti. Muutaman kerran olemme sentään olleet puhumassa samoissa tilaisuuksissa, verovälttelyn estämisestä tietenkin. Hirvonen on kuitenkin tullut minulle tutuksi ennen muuta uransa loppuvuosien selvitysten kautta.

Selvityksissä oli aina konkreettisia ehdotuksia siitä, miten lakeja ja valvontaa tulisi parantaa harmaan talouden estämiseksi. Se on konsepti, josta kannattaa ottaa opiksi, jos haluaa muutosta. Pelkkä ongelmien esiin nostaminen ja niitä korjaavien tavoitteiden esittäminen ei riitä. Pitää osata kertoa riittävän tarkasti, miten tavoitteisiin päästään. Muuten toiveet on helppo sivuuttaa lisäselvityksillä ja muilla verukkeilla.

Esimerkiksi vuonna 2010 eduskunnan tarkastusvaliokunnalle tehty Suomen kansainvälistyvä harmaa talous on alan klassikko – eikä pelkästään siksi, että sen lukuisat toimenpide-ehdotukset päätyivät seuraavan hallituksen ohjelmaan vuonna 2011 ja myöhemmin lainsäädännöksi.

Raportissa myös arvioitiin Suomen harmaan talouden mittaluokkaa ja sen aiheuttamia veromenetyksiä innovatiivisilla menetelmillä, joita ei ole sitä ennen tai sen koommin osattu hyödyntää. Siksi tiedot harmaan talouden nykymittaluokasta ovat hataria. Hirvonen työryhmineen osasi käyttää verotarkastuksessa tutuksi tulleita salaisia verotusaineistoja, taloustilastoja ja kansainvälisiä tietokantoja tavoilla, joita pelkästään akateemisista lähtökohdista ponnistava tutkija tuskin osaa edes haaveilla.

Kaikkia Hirvosen tutkimukset – tai niiden tulokset – eivät kuitenkaan miellyttäneet, ja kritiikki kohdistui myös hänen menetelmiinsä. Perinteisten tilastojen katveeseen asettuvan ilmiön mittaluokan arvioiminen vaati sellaisten oletuksien tekemistä, joita voi kyseenalaistaa. Argumenttien kamppailussa Hirvonen selviytyi kuitenkin ongelmitta, sillä harmaan talous ei ollut Hirvoselle vain yksi tutkimusaihe vaan elämäntyö, jonka hän tunsi läpikotaisin. Akateemisesta maailmassa ei ollut eikä ole samanlaisia erikoisosaajia.

Hirvosen perintö

Kirja on osoitus siitä, kuinka yhden ihmisen sinnikäs elämäntyö voi kantaa pitkälle pienessä maassa. Toivottavasti se rohkaisee seuraajia, sillä tasapuolisen verotuksen kannattajat ovat nyt altavastaajia siinä kamppailussa, jota Hirvonen aikanaan kävi. Esimerkiksi Petteri Orpon hallituksen ohjelmassa harmaan talouden torjunta ei ole prioriteeteissa, vaikka sen vastainen ohjelma on tiettävästi vihdoin valmisteilla.

Verohallinnossa harmaata taloutta pitää esillä etenkin Harmaan talouden selvitysyksikkö, jonka alkuunpanossa myös Hirvosella oli rooli. Julkisessa keskustelussa tai päättäjien keskuudessa se ei kuitenkaan näy samaan tapaan kuin Hirvonen aikoinaan. Muutos vaatii virkamiehiltä rohkeutta astua politiikan puolelle, sillä harmaan talouden vastustaja astuu ennen pitkää rahamiesten tossuille. Nyt niistä puuttuu Hirvosen kokoinen murikka.

Kirjassa Hirvosen tyyli on kuivan lakoninen, kuten hänen huumorinsa. Tosiasioita luetellaan säntillisesti ja johtopäätökset jäävät kirjan loppulukua lukuun ottamatta lukijan tehtäväksi. Asiallisesta tyylistä huolimatta Hirvosen omat näkemykset erottuvat helposti, epäilemättä rintaman toisella puolella asiat olisi esitetty toisin.

Nimilistat ja hallinnon sisäisten hankkeiden sekä oikeustapausten esittelyt tuntuvat hetkittäin puuduttavilta, mutta niilläkin on arvonsa verohistorian dokumentointina. Verotuksesta ja hallinnon toiminnasta kiinnostunut jaksaa kahlata faktatulvan läpi helposti. Se kannattaa.

Toiminnanjohtaja
Lauri Finér
lauri.finer@sorsafoundation.fi

Kirjoittaja johtaa säätiötä ja tutkii verotusta koskevia aiheita.