Oxfamin selvityksen mukaan maailman rikkaimmalla 85 henkilöllä on yhtä paljon varallisuutta kuin maailman köyhimmillä 3,5 miljardilla yhteensä. Viimeaikaisten uutisten perusteella Suomen talousviisaita puhuttaa kuitenkin ne kolme miljardia euroa, joilla Suomen valtiontaloutta pitäisi ensi vuonna sopeuttaa. Sen viiden miljardin sopeutuksen lisäksi mitä hallitus on jo päättänyt.

Nämä kolme miljardia juontavat juurensa hallitusohjelmaan (s. 7), johon on kirjattu tavoitteeksi ”valtiontalouden velan ja kokonaistuotannon suhteen kääntäminen selkeään laskuun vaalikauden loppuun mennessä.” Siihen viitaten valtionvarainministeriö on laskenut, että ensi vuonna tulisi eri veroja korottaa ja menoja leikata yhteensä kolmella miljardilla eurolla jos tavoitteesta halutaan pitää kiinni.

Hallitusohjelmaan (s. 9) on myös kirjattu periaate, että sopeutus tehdään puoliksi veronkorotuksin ja puoliksi menoleikkauksin. Nyt  muun muassa EK:n Häkämies ja RKP:n Carl Haglund ovat sanoneet, että veronkorotuksiin ei ole enää olisi mahdollisuutta, vaan sopeutus pitäisi tehdä ennemmin menopuolella.

Jutta Urpilainen ja SDP ovat puolestaan kyseenalaistaneet lisäsopeutuksen aikataulun. Huolena on että suuret leikkaukset heikentävät jo ennestään heikkoa kasvua.

Menoleikkaukset lisäävät työttömyyttä

Julkisten menojen leikkaukset (ml. veronkorotukset) leikkaavat aina kysyntää taloudessa eli vähentävät talouskasvua ja lisäävät työttömyyttä lyhyellä aikavälillä (ks. esim. tämä). Siksi julkisen sektorin sopeutukset pitäisi toteuttaa vasta kun talous on taas vankassa kasvussa ja yksityinen sektori pystyy työllistämään. Sitä kutsutaan vastasykliseksi talouspolitiikaksi.

Suomen kunnissa ollaan jo irtisanomassa ja lomauttamassa työntekijöitä. Kolmen miljardin lisäleikkaus tarkoittaisi suurin piirtein 60 000 työtöntä lisää. Työttömyys tulee kalliiksi ja pitkittyvä työttömyys sitäkin kalliimmaksi. 1990-luvun laman opin luulisi kaikkien vielä muistavan.

Viime viikolla julkaistun työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsauksen mukaan mukaan vuoden vaihteessa TE-toimistoissa työttömiä työnhakijoita oli 329 900 eli 47 700 enemmän kuin vuotta aiemmin. Avoimia työpaikkoja oli vain 27 500 eli 7 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Huolestuttavaa on, että yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 82 700, mikä on 16 700 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Hallitusohjelmaan (s. 10) kirjattiin myös tavoitteeksi työllisyysasteen nosto 72 prosenttiin ja työttömyyden alentaminen viiteen prosenttiin vaalikauden loppuun mennessä. Sen tavoitteen saavuttamiseksi tarvittaisiin pikemminkin kolmen miljardin elvytyspakettia kuin kolmen miljardin leikkauksia.

Ruotsissa ay-liike esitti keväällä 8 miljardin elvytyspakettia, jossa investoitaisiin teihin ja rautateihin, tuettaisiin kuntia ja asuntorakentamista. Siitä voisi Suomenkin ay-liike ottaa mallia.

Onko pakko taittaa velkaantuminen ensi vuonna?

Jos tarkastellaan valtionvelan korkoja, niin vastaus on aika yksiselitteisesti ei. Valtio saa lainaa ennätyshalvalla eli rahoitusmarkkinat käytännössä huutavat: Kuluttakaa!

Toinen perustelu velanoton taittamiselle on, että Suomen velkasuhde kasvaa yli EU:ssa sovitun 60 prosentin rajan. Tämä ei ole riittävä perustelu liian nopealle sopeuttamiselle kahdesta syystä. Ensinnäkin, leikkaukset eivät välttämättä paranna velkasuhdetta, se on nähty muun muassa Espanjassa, Kreikassa ja Iso-Britanniassa, joissa on tehty massiivisia menoleikkauksia, mutta velkasuhde sen kun jatkaa kasvuaan koska talouskasvun edellytyksiä on heikennetty.

Toiseksi, pitää muistaa, että on epätodennäköistä että mitään kovin dramaattista tapahtuisi jos Suomen valtionvelan suhde bruttokansantuotteeseen kasvaa yli EU:ssa sovitun rajan. Ei ole mitään maagista velkarajaa jonka jälkeen talouskasvu tyssää (lisää aiheesta täällä). EU-maiden valtionvelka on keskimäärin yli 85 prosenttia. Jos 60 prosentin raja ylitetään, Suomi joutuisi komission tarkkailuun ja sille voitaisiin varoituksen jälkeen langettaa sanktio, joka on korkeintaan 0,2 prosenttia kokonaistuotannosta. Tämä on pientä suhteessa suunniteltuihin 3 miljardin sopeuttamistoimiin, jotka vastaavat yhteensä 1,5 prosenttia bkt:sta.”

Seuraus velkarajan ylittämisestä olisi ennemminkin poliittinen, sillä olisihan se  noloa rikkoa EU-sääntöä sen jälkeen kun siitä on saarnattu muille. Ei pitäisi kuitenkaan olla vaikea valita sen välillä joutuuko hallitus noloon tilanteeseen EU-pöydissä koska valtionvelka nousee vähän yli 60 prosentin, vai jääkö kymmeniä tuhansia suomalaisia työttömäksi yhden suhdeluvun takia.

Kolmen miljardin leikkausvaatimuksissa ei siis ole kyse talouden tai rahoitusmarkkinoiden sanelemasta pakosta. Ja kun huomioi viime viikkojen vähintäänkin harhaanjohtavan kauhistelun julkisen sektorin koosta, lienee selvä, että leikkausinnossa ei ole kyse huolesta Suomen taloudesta ja työllisyydestä.

Ellei järki voita, näyttäisi Suomi joutuvan tähän Iso-Britanniasta ja Hollannista tuttuun karuselliin (lainattu pienin muokkauksin täältä):

1)      Hallitus kiristää taloutta yrittäessään säilyttää rahoitusmarkkinoiden luottamuksen. ”Meidän on säilytettävä AAA-luokitus valtionvelan tähden”, sanoo pääministeri.

2)     Talouskuri vähentää kysyntää, johtaen nolla- tai negatiiviseen kasvuun.

3)      Siitä johtuen velkatavoitetta ei saavutetakaan. Tehdään lisäleikkauksia ja talous supistuu entisestään.

4)      Maa menettää AAA-luokituksensa ja luotoluokituslaitokset ilmaisevat tärkeäksi syyksi heikon kasvun.

5)      ”Tämä vahvista pelkomme. Meidän on tuplattava ponnistuksemme valtionvelan vähentämiseksi”, sanoo pääministeri.