Frank Martela: Kolme syytä miksi merkityksellisyys on keskeistä tulevaisuuden työelämän ymmärtämisessä

”Työ ei ole pelkästään toimeentuloa vaan myös yhteiskuntaan kiinnittymisen muoto… Merkityksellisyyden haaste on vielä isompi haaste kuin työn haaste, mutta työstä on helpompi puhua.”

Näin toteaa Johannes Koponen ajatushautomo Demos Helsingistä Ville Blåfieldin raportissa Uusi työ – uudet duunarit. Tämä on keskeisen tärkeä pointti käynnissä olevassa laajassa keskustelussa työelämän murroksesta ja tulevaisuuden työelämästä. Kyse ei ole pelkästä toimeentulosta, vaan siitä voivatko ihmiset kokea elämänsä merkitykselliseksi myös tulevaisuudessa.

Näyttää selvältä, että nykyinen tilanne, jossa noin 400 000 työikäistä on joko työttömänä tai piilotyöttömänä ja viidesosa työikäisistä oleilee epätyypillisissä työsuhteissa ei ole mikään väliaikainen ilmiö, joka talouskasvun myötä katoavat. Kyse on rakenteellisesta haasteesta, joka tulee pysymään, kasvoi talous tai ei. Kuten esimerkit muista länsimaista ovat osoittaneet, talouskasvun ja työpaikkojen määrän välinen yhteys on katkennut. Siksi meidän on ratkaistava kysymys siitä, miten yhteiskuntamme ja työelämämme tulisi järjestää, kun tiedostetaan että kaikille ei yksinkertaisesti tule löytymään töitä ja yhä useampi tekee töitä epätyypillisissä työsuhteissa.

Yksi osa ratkaisua on sosiaaliturvajärjestelmämme, työlainsäädäntömme ja työttömyysturvajärjestelmämme uudistaminen. Se on rakennettu kokopäivätyöolettaman varaan eikä tunnista välimuotoja, jonka vuoksi siitä on muodostunut keskeinen este monen ihmisen mahdollisuudelle tehdä työtä. Työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja Tuija Oivo kertoo Blåfieldin raportissa kuinka joutuu jatkuvasti lukemaan ihmisten kirjeitä, joissa he kuvaavat ”hirveitä” rakenteellisia esteitä, jotka lannistavat ihmisten aidon halun päästä tekemään työtä.

Työn määrään ja riittävyyteen liittyvien kysymysten ohella työelämän murros haastaa meidät kuitenkin ajattelemaan uudelleen myös työelämän laatua. On nimittäin kolme syytä miksi nykyinen työn murros pakottaa meidät miettimään tarkasti sitä mikä tekee työstä merkityksellisen.

Ensinnäkin, kun yhä isompi osa työikäisistä on vaarassa jäädä työelämän ulkopuolelle ja toinen iso joukko työskentelee epätyypillisissä työolosuhteissa, on jonkinlaista perustulon kaltaista järjestelmää ehdotettu ratkaisuksi niin Suomessa kuin kansainvälisestikin ja sekä poliittisen oikeiston että vasemmiston toimesta. Erilaisia perustulokokeiluja onkin Suomen lisäksi käynnissä tai käynnistymässä Hollannissa, Skotlannissa, Italiassa, Kanadassa ja Kaliforniassa. Mutta vaikka perustulo voisi onnistuessaan ratkaista kysymyksen ihmisten toimeentulosta, ei se suoraan tarjoa ratkaisua ihmisten toimeliaisuuteen. Työ tuo ihmiselle sekä rakennetta elämään että arvostusta muiden silmissä. Syvemmällä tasolla työ on tutkitusti yksi keskeisistä ihmiselämän merkityksen lähteistä. Kuten Suomen Yrittäjien Mikael Pentikäinen toteaa Blåfieldin raportissa, ”työ tuo elämään merkitystä” ja siksi työttömyys on aina ”suuri inhimillinen tragedia.” Siirtyessämme perustuloon on meidän toimeentulon ohella ratkaistava myös kysymys siitä, miten korvata työn tarjoamat merkityksellisyyttä tuottavat elementit. ’Työn jälkeisessä yhteiskunnassa’ keskeiseksi kysymykseksi nousee mistä ihminen löytää itselleen tekemistä, jossa pääsee toisaalta toteuttamaan itseään ja toisaalta kokemaan että omalla kontribuutiolla on merkitystä muille. Ilman mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen ja kontribuution tekemiseen ihmisen hyvinvointi ja merkityksellisyyden kokemus kuihtuvat. Siksi olennaista on löytää myös palkkatyön ulkopuolelta toimivat kanavat näiden perustarpeiden täyttämiseen.

Mutta merkityksellisyyden teema on keskeinen myös niille, joille tulevaisuudessakin löytyy työpaikka. Ensinnäkin sen vuoksi, että keskeinen tulevaisuuden työelämää määrittävä seikka on luovan asiantuntijuuden tarve. Kyky hahmottaa strukturoimattomia ongelmia ja ajatella luovasti on se inhimillinen ominaisuus, jota on vaikeinta koneellistaa. Siksi se työ mikä tulevaisuudessa jää jäljelle, tulee sisältämään yhä enemmän vaatimusta itsenäiseen tai ryhmässä tapahtuvaan luovaan uusien ratkaisujen ja uusien kysymysten tuottamiseen. Ja luovuuden ja innovatiivisten ratkaisujen tuottamisessa keskeistä on ihmisen motivaation laatu. Ulkoinen motivointi – palkkiot ja rangaistukset – saattaa olla tehokas keino saada aikaan tuloksia silloin kun halutaan saada ihminen tekemään jotakin rutiinityötä. Mutta siinä vaiheessa kun työn tuotoksissa ratkaisevaa on niiden laatu, ei pelkkä määrä, osoittavat tutkimukset että pelkkä ulkoinen motivointi ei riitä. Keskeisempää on sytyttää ihmisessä aito sisäinen motivaatio haluta tehdä työnsä hyvin. Ja merkityksellisyys on yksi keskeinen sisältä kumpuavan motivoitumisen muoto. Kun ihminen kokee tekemisensä vahvasti merkitykselliseksi, on hän tehtäväänsä sitoutunut ja aidon innostunut saamaan aikaan parhaan mahdollisen tuloksen. Taloudellisen menestymisen ja tuottavuuden kannalta tulevaisuuden luovuutta vaativa työelämä siis suorastaan huutaa kykyä sytyttää ihmisissä merkityksellisyyden kokemus.

Taloudellisten motiivien ohella on kuitenkin syvempi moraalinen syy pitää huolta työelämän merkityksellisyydestä. Merkityksellisyyden puute on vakava ongelma, joka on yhdistetty tutkimuksissa muun muassa masennukseen, kuolleisuuteen ja itsemurhariskiin. Siksi merkityksellisyyden tunteen ylläpitäminen on tärkeä yhteiskunnallinen velvollisuutemme. Samalla työ on nykyihmiselle yksi keskeisimpiä merkityksellisyyden lähteitä. Ja tätä uhkaa työelämässä käynnissä oleva polarisaatio, jossa kapea eliitti nauttii ’uuden työn’ tuomista mahdollisuuksista, kun kapeneva keskiluokka ja alemmin kouluttautunut väki taistelee vähenevistä keskituloisista työpaikoista ja uusista, osa-aikaisista palvelualan halpatyöpaikoista. Kun työnhakijoita on huomattavasti enemmän kun työpaikkoja, lisääntyy työnantajien valta riistää työvoimaa. Siksi olisi tärkeätä palkkaan ja työolosuhteisiin liittyvien taisteluiden ohella käydä keskustelua siitä, mitkä ovat ne standardit, jotka työpaikan pitää tarjota jotta ihmiset voisivat kokea merkityksellisyyttä työssään. Kuten Laura Haapala Blåfieldin raportissa toteaa, tarvitsemme keskustelua siitä ”mikä ylipäätään on arvokasta ja hyvää työtä.”

Itse uskon oman empiirisen työni pohjalta (Martela 2017), että työ tarjoaa merkityksellisyyden kokemuksia ihmisille parhaiten silloin, kun se tarjoaa ihmiselle neljä peruskokemusta:

1. Autonomian tunteen eli kokemuksen siitä, että ihmisellä on sananvaltaa siihen miten työnsä suorittaa ja mitkä päämäärät ovat tavoittelemisen arvoisia.
2. Kyvykkyyden tunteen eli kokemuksen siitä että pääsee käyttämään omaa osaamistaan ja pystyy oppimaan uutta työssään.
3. Yhteenkuuluvuuden tunteen eli kokemuksen siitä että on osa yhteisöä, jossa muut arvostavat minua sellaisena kuin olen ja jossa minusta välitetään.
4. Hyväntekemisen tunteen eli kokemuksen siitä, että tekemälläni työllä on myönteinen vaikutus toisiin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan.

Työ joka täyttää nämä neljä ehtoa, on arvokasta työtä riippumatta siitä maksetaanko siitä palkkaa. Ja työ josta nämä puuttuvat on arvotonta työtä, vaikka siitä joku maksaisikin paljon palkkaa.

Merkityksellisyys on siis palkasta riippumaton työn ominaisuus ja siksi on tärkeätä puolustaa sitä itsenäisenä elementtinä, jota tulevaisuuden työstä tulisi vaatia. Ratkaiseva kysymys jota sekä työnantajien, ammattiliittojen kuin poliitikkojenkin tulisi työn murroksessa pohtia on, miten tarjoamme nämä neljä kokemusta niin huippuosaajille kuin halpatyötä tekeville ja työelämästä syrjäytyneillekin.

Frank Martela

Frank Martela, FT, on tutkijatohtori myötätuntoa tutkivassa Helsingin yliopiston CoPassion-tutkimushankkeessa sekä kouluttaja Filosofian Akatemia Oy:ssä.

Kirjallisuus

Martela, F., Richard M. Ryan, & Michael F. Steger (2017). Meaningfulness as satisfaction of autonomy, competence, relatedness, and beneficence: Comparing the four satisfactions and positive affect as predictors of meaning in life. Journal of Happiness Studies, in press.