Kommentaattori kompuroi

Kommenttini presidentinvaalien asetelmista näkyy herättäneen pientä ”hämmennystä”, joten selvitellään sitä hiukan tarkemmin.

Kirjoittaja Mikko Majander Mikko Majander

SE ON TAITAMATTOMASTI sanottu, jos joutuu jälkikäteen selittelemään sanomisiaan. Nyt täytyy, kun Eero Heinäluomakin on ollut ”äimän käkenä” lukiessaan Helsingin Sanomista kommenttini presidentinvaalien asetelmista. Pahoittelen syntynyttä hämmennystä.

Väännetäänpä tämä tässä vielä rautalangasta. Pohdiskelin uusien galluplukujen valossa, miksi nykyisessä asetelmassa on ehkä poikkeuksellisen vaikeaa mobilisoida vahvaa liikettä haastamaan istuvaa presidenttiä Sauli Niinistöä.

Nähdäkseni analogiat aikaisempiin suoriin kansanvaaleihin ontuvat. Yksi keskeinen syy liittyy kansainväliseen politiikkaan, jonka varjot ovat taas tunkeutuneet lintukotomme liepeille. Esitin asian haastattelussa näin:

”Majander ja [Helsingin yliopiston tutkijatohtori Johanna] Vuorelma uskovat Niinistön hyötyneen etenkin siitä, että ulko- ja turvallisuuspolitiikka on noussut suomalaisen yhteiskunnan huoleksi viime vuosina. Se on korostanut presidentti-instituution asemaa. Niinistö on myös ottanut haltuunsa tilan, joka hänelle on annettu.

’Meillä ei ole pitkään aikaan ollut sellaista pääministeriä, joka olisi ottanut näissä asioissa korkeaa profiilia. Lisäksi suurimman oppositiopuolueen Sdp:n johtavat ulkopoliitikot, Erkki Tuomioja ja Eero Heinäluoma, ovat antaneet tukensa Niinistölle’, Majander sanoo.”

Lausumani liittyy tuossa – mielestäni koko lailla selvästi – ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja sen johtajuuteen. Juttua osaltani nopeasti tarkastaessa en huomannut ajatella, että varomaton muotoilu voidaan irrottaa ja yhdistää nykyiseen ehdokasasetteluun. Se oli siis virhe.

 

ITSE NÄKEMYS EI KUITENKAAN ollut täysin tyhjästä nyhjäisty. Mielessäni olivat esimerkiksi tällaiset, ei niin kovin vanhat kannanotot:

”Sosialidemokraateilla ei ylipäätään ole ollut huomauttamista siihen tapaan, jolla Niinistö on presidentille kuuluvaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamistehtävää hoitanut, vaan olemme sitä voineet varauksetta tukea. […] Mikään kansallinen tai sosialidemokraattinen intressi ei nyt puhu sen puolesta, että presidenttiä olisi perusteltua vaihtaa.” (Tuomioja Facebookissa 5.6.2017)

”Suomen ulkopolitiikassa ei ole nyt suuria uudelleenarvioinnin tarpeita. Kiitos tästä kuuluu ennen muuta presidentti Niinistölle. Presidentin ulkopolitiikka on katsonut suhdanteiden ylitse. Siksi suhdanteen kääntyessä Suomella ei ole tarvetta käännöksiin.” (Heinäluoman vieraskolumni ”Viisasta ulkopolitiikkaa” Maaseudun Tulevaisuudessa 23.12.2016)

Kaiken kaikkiaan sosiaalidemokraatit tuntuvat olleen vähintään yhtä tyytyväisiä Niinistön ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa kuin tämän oma taustapuolue Kokoomus. Tuskin lienee liioittelua puhua annetusta tuesta.

Tämän kanssa ei ole ristiriidassa se, että SDP on asettanut oman ehdokkaansa presidentinvaaliin ja tukee häntä tietysti täysin voimin. Päinvastoin, se on luontevaa moniarvoista demokratiaa. Valtionpäämiehessä/naisessa kun on kyse paljon muustakin, eikä hyvän ulko- ja turvallisuuspolitiikan harjoittaminen ole yhdestä henkilöstä kiinni.

 

LISÄTTÄKÖÖN TÄHÄN VIELÄ netti-Hesarin jutusta löytyvä katkelma, joka ei näemmä mahtunut lehden paperiversioon:

”Majander arvioi, että jos joku ehdokkaista yrittää luoda kampanjastaan jonkinlaisen ilmiön, sillä alkaa olla kiire. Haavisto onnistui tässä viime vaaleissa, mutta sen toistaminen olisi Majanderin mukaan vaikeaa.

Mielenkiintoista on myös se, onnistuuko Sdp:n Haatainen hankkimaan taakseen naisten ääniä. Majander sanoo.”

Eli kyllä meillä kansalaisilla ja kommentaattoreilla seurattavaa riittää, kun lahjomatonta kristallipalloa ei ole kellään. Tilaa ja tilausta saattaisi hyvinkin olla naisehdokkaan ympärille syntyvälle ”ilmiölle”, eikä sen ehdokkaan tarvitse olla laajaa mediahuomiota keräävä Laura Huhtasaari.

Olkoot nämäkin vaalit debatoivan demokratian juhlaa – intoa, onnea ja menestystä kampanjoihin!

 

VTT Mikko Majander on ajatuspaja Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja ja poliittisen historian dosentti Helsingin yliopistossa.