
Lausunto: Veroja tarvitaan julkisen talouden vahvistamiseen – suurituloisten tuloveronalennukset peruttava
Kalevi Sorsa -säätiö antoi lausunnon valtiovarainministeriön vero-osastolle vuoden 2027 tuloveromuutoksia koskevasta lakiluonnoksesta. Säätiö painottaa lausunnossaan julkisen talouden vahvistamista. Veronkevennykset tulisi kohdentaa pieni- ja keskituloisille.
Esityksellä toimeenpantaisiin Petteri Orpon hallituksen aiemmin päättämiä tuloveromuutoksia. Lausuntokierroksen jälkeen hallitus antaa lopullisen esityksen eduskunnan käsiteltäväksi.
Säätiö kiinnitti huomiota etenkin siihen, että esitys heikentäisi julkista taloutta vuositasolla jopa yli miljardilla eurolla tilanteessa, jossa eduskuntapuolueet ovat sitoutuneet sopeuttamaan miljardeilla euroilla lähivuosien aikana. Lausunnossa käsiteltiin myös esitykseen sisältyvää työsuhdeoptioiden verotuksen uudistamista, yrittäjävähennyksen korotusta sekä monikansallisten yritysten korkovähennysrajoituksen laajennusta.
Esitykseen sisältyvät tuloverotuksen tason alennukset sekä indeksitarkistukset heikentäisivät julkista taloutta noin miljardilla eurolla vuodessa. Säätiön mukaan veronalennusten kohdentaminen pienituloisille on perusteltua, mutta samanaikaisesti verotuloja tulisi löytää muualta lisää. Sitä edesauttaisi, jos ansiotuloverotuksen indeksitarkistuksia ei toteutettaisi niin suurina. Niihin voitaisiin soveltaa esimerkiksi kuluttajahintaindeksiä korkeamman ansiotasoindeksin sijaan, mikä edelleen turvaisi kuluttajien ostovoiman kasvua.
Pieni- ja keskituloisille kohdennettavat veronalennukset voitaisiin puolestaan rahoittaa perumalla aiemmin tehdyt suurituloisimpien veronalennukset. Ylimmän marginaaliveron palauttaminen vuoden 2025 tasolle ja suurituloisten eläkeläisten veronalennuksen peruminen kohdistuisi suurituloisimpaan kahteen prosenttiin suomalaisista ja vahvistaisi julkista taloutta sadoilla miljoonilla vuodessa (ks. raporttimme aiheesta). Lausunnossa kuitenkin korostetaan, että lisäverotuloja on perusteltua hakea ansiotuloverotuksen sijaan tai ohella muista verolajeista. Veropohjaa tulisikin vahvistaa ensisijaisesti pääomien verotusta uudistamalla ja verovälttelyyn puuttumalla.
Lausunnossa korostetaan myös, että esitetty työsuhdeoptioiden verotuksen uudistus heikentäisi julkista taloutta jopa sadalla miljoonalla eurolla vuodessa. Lausunnossa esitetään, että Suomen veropohjaa tulisi vahvistaa samalla toteuttamalla niin kutsuttu arvonnousuvero. Näin vähennettäisiin verovälttelyn kannustimia.
Säätiö esitti lisäksi, että yrittäjävähennyksen suunniteltu korotus perutaan. Muutos heikentäisi julkista taloutta, mutta sen vaikutukset kasvuun ja työllisyyteen jäisivät vähäisiksi. Sen sijaan korkovähennysrajoituksen laajentamista yhteisetuuksiin pidetään lausunnossa perusteltuna, sillä se parantaisi verotuksen tasapuolisuutta ja turvaisi Suomen veropohjaa.
Lue lausuntomme valtiovarainministeriölle kokonaisuudessaan täältä.
Kuva: Venla Saikku