Adam Posen kirjoitti viime viikolla eriarvoisuudesta erinomaisen kolumnin Financial Timesiin. Posenin pääviesti oli, että eriarvoisuutta koskevassa debatissa keskitytään liikaa tulo- ja varallisuuseroihin ja unohdetaan eriarvoisuuden rakenteellinen monimuotoisuus. Posenin mukaan perityn omaisuuden vaikutus eriarvoisuuteen on huomattavasti pienempi kuin perityn ihonvärin, etnisen identiteetin tai syntymäpaikan.

Posenin argumenttiin on helppo tarttua. Thomas Pikettyn tiiliskiven vanavedessä hahmotamme eriarvoisuuden ensisijaisesti tulojen ja varallisuuden kautta. Nämä ovat kiistatta keskeisiä kysymyksiä muun muassa siksi, että tulotasolla on havaittu olevan vahva yhteys moniin hyvinvointimittareihin kuten terveyteen. Tästä huolimatta lähestymistapa on ongelmallinen. Tuloerojen ylikorostaminen on yhtä hedelmätöntä kuin niiden täydellinen sivuuttaminen.

Keskittyminen pelkästään tuloeroihin yksinkertaistaa monimutkaiset yhteiskunnalliset kysymykset pelkiksi matemaattisiksi malleiksi. On aiheellista kysyä, tulisiko meidän olla enemmän huolissamme siitä, että peliyhtiö Supercellin perustajat äkkirikastuivat myydessään yhtiön ulkomaisille omistajille, vai siitä, että kaikilla suomalaisilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia kouluttautua, yrittää ja rikastua perhetaustastaan johtuen?

Edes sosiaalisen liikkuvuuden ja tuloerojen välinen yhteys ei ole niin selvä kuin usein annetaan ymmärtää. Harvardin ja Berkleyn tutkijat julkaisivat vuoden alussa valtaavaan verotietoaineistoon perustuvan tutkimuksen sosiaalisen liikkuvuuden muutoksista Yhdysvalloissa viimeisen 40 vuoden aikana. Lopputulos oli yllättävä: vaikka sosiaalinen liikkuvuus on Yhdysvalloissa selvästi alhaisemmalla tasolla kuin monissa muissa länsimaissa, tutkijat eivät havainneet liikkuvuuden vähentyneen 70-luvulta nykypäivään.

Toinen tänä vuonna julkaistu tutkimus havaitsee globaalien tuloerojen laskeneen viimeiseen kahden vuosikymmenen aikana. Muutos on seurausta kehittyvien maiden voimakkaasta talouskasvusta samalla kuin rikkaiden maiden talouskasvu on ollut vaatimatonta. Globaali talousjärjestelmä vaikuttaa tutkimuksen perusteella johtavan maiden ja niiden kansalaisten tulojen hitaaseen konvergoitumiseen.  (Ohessa linkit myös kahteen vasta-argumenttin.)

En yritä väittää, että tuloeroista – tai niiden kasvusta – ei pitäisi olla huolissaan. Yhteiskuntien olemassaolon oikeutus perustuu pitkälti siihen, että niiden jäsenet kokevat vallitsevan tilanteen oikeudenmukaiseksi. Maailman talousfoorumin Global Risks 2014 -raportin mukaan ”laajeneva kuilu rikkaiden ja köyhien kansalaisten välillä uhkaa yhteiskunnallista ja poliittista vakautta sekä talouden kehitystä”. Yhdysvalloissa jopa luottoluokituslaitokset varoittelevat suurten tuloerojen hidastavan talouskasvua. Jos tuloeroja tarkastellaan yksilöiden tasolla, jokainen sosioekonomisista tekijöistä johtuva hukkaan heitetty elämä on yksi liikaa.

Kaikesta huolimatta on syytä muistaa, että Suomessa tuloerot olivat vuonna 2012 pienimmillään kymmeneen vuoteen. Se, että pienentyminen johtui pääosin talouden taantumasta oikeastaan vain korostaa johtopäätöstä siitä, että kyseessä ei ole tällä hetkellä suomalaisen yhteiskunnan suurin ongelma. Eriarvoistumisen osalta kääntäisin katseeni ennemminkin eliitin kouluvalintoihin tai julkisen varhaiskasvatuksen ulkopuolelle jääviin lapsiin.