Maahanmuutto ei uhkaa eikä pelasta pohjoismaista mallia

Pohjoismaisen raportin mukaan maahanmuutto ei itsessään ole sen enempää pohjoismaisen mallin pelastus kuin uhkakaan. Avainkysymys on kotoutuminen ja riittävän korkea työllisyysaste. Erilaisista poliittisista lähtökohdista ja maahanmuutto- ja kotoutumispolitiikoista riippumatta, on kaikissa Pohjoismaissa samankaltaisia haasteita.

Kirjoittaja Hildur Boldt Hildur Boldt

Pohjoismaisen raportin mukaan maahanmuutto ei itsessään ole sen enempää pohjoismaisen mallin pelastus kuin uhkakaan. Avainkysymys on kotoutuminen ja riittävän korkea työllisyysaste. Erilaisista poliittisista lähtökohdista ja maahanmuutto- ja kotoutumispolitiikoista riippumatta, on kaikissa Pohjoismaissa samankaltaisia haasteita. Kaikissa maissa on myös saavutettu kohtalaisen hyvät tulokset, jos kotoutumisen mittarina käytetään maahanmuuttajien työmarkkinaosallistumista.

Pohjolan työväenliikkeen NordMod2030-tutkimushankkeen raportissa ” Innvandring og arbeidsmarkedsintegrering i Norden” esitellään kunkin Pohjoismaan maahanmuuttohistoriaa, kotoutumispolitiikkaa ja niiden tuloksia etenkin työmarkkinaosallistumisen näkökulmasta. Raportissa käydään myös läpi keskustelua ja tutkimustuloksia maahanmuuton vaikutuksista hyvinvointivaltion kestävyyteen ja kannatukseen.

Erilaiset maahanmuuttohistoriat

Ulkomailla syntyneiden osuus väestöstä on Suomessa 5 %, Tanskassa 8 %, Islannissa 9 %, Norjassa 12 % ja Ruotsissa 15 %. Poliittinen keskustelu maahanmuutosta vaihtelee osittain suurestikin Pohjoismaiden kesken, mutta maahanmuuton laajuus tai konkreettiset kotouttamispoliittiset haasteet eivät näyttäisi selittävän eroja.

Tanskassa ei-läntisistä maista tulevien maahanmuuttajien määrä yli kaksinkertaistui 15 vuoden aikana vuoden 1983 maahanmuuttolain jälkeen. Maahanmuuttokeskustelua on leimannut negatiivinen diskurssi epäonnistuneesta kotoutumisesta. Politiikassa onkin painotettu rajoituksia, alleviivattu maahanmuuttajan vastuuta kotoutumisestaan ja otettu käyttöön erilaisia sanktioita.

Ruotsi on yksi eniten pakolaisia vastaanottavista maista väkilukuun nähden ja avoimimpia maita EU/ETA-maiden ulkopuolelta tuleville työperäisille maahanmuuttajille. Työperäinen maahanmuutto on kasvanut, mutta suurin osa maahanmuutosta Ruotsiin on edelleen pakolaisuuteen ja perheeseen liittyvää. Mittakaavaa kuvaa, että kuluvan vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana Ruotsiin on jo tullut 15 000 Syyrian sotaa paennutta pakolaista. Poliittisessa keskustelussa kotoutumisesta on Ruotsissa siirrytty huolenpidosta työmarkkinaperspektiiviin, mutta Tanskasta poiketen kotoutumisen vaikeuksista syytetään syrjintää, ei maahanmuuttajaa.

Norjassa maahanmuuttajien määrä kasvoi 1990–2012 melkein nelinkertaiseksi. Vuoteen 2004 asti kyse oli pääasiassa pakolaisista ja perheenyhdistämisistä, mutta sen jälkeen on nähty voimakas työperäisen maahanmuuton kasvu uusista EU-jäsenmaista, etenkin Puolasta.

Maahanmuutto Islantiin oli 2000-luvulla suurta vuoden 2008 kriisiin asti, jolloin muuttovirrat kääntyivät. Maahanmuutto on lähes poikkeuksetta työperäistä ja suurin ryhmä ovat puolalaiset (36 %). Korkean työllisyyden takia maahanmuutto ei ole ollut poliittinen teema, vaikka maahanmuuttajien osuus väestöstä kasvoi 1990-luvun lopun 2 prosentista 9 prosenttiin vuonna 2008. Maahanmuuttajien työllisyysaste on kaksi prosenttiyksikköä korkeampi kuin kantaväestön.

Vielä 1980-luvulla Suomesta muutti useampi kuin tänne tuli. Suuri osa maastamuutosta kohdistui etenkin 1960- ja 70-luvuilla työn perässä Ruotsiin. Vasta 1990-luvulla alkoi Suomessa olla maahanmuuttoa edes nimeksi. Yleisin maahanmuuton syy 1990–2012 oli perheenyhdistäminen tai perustaminen (60–65 %). Tulijat olivat pääosin lähialueilta, entisestä Neuvostoliitosta, Virosta ja Ruotsista.

Samat haasteet ja onnistumiset

Kotoutumispolitiikassa on Pohjoismaiden välillä yhtäläisyyksiä mutta myös merkittäviä eroja. Lähes kaikissa maissa maahanmuuttajille kuuluu samat työmarkkina-, terveys- ym. palvelut kuin kantaväestölle. Kunnilla on maahanmuuttajien kototutumisessa keskeinen rooli. Skandinaavisissa maissa on myös kahden tai kolmen vuoden täyspäiväinen perehdytysjakso uusille tulokkaille. Suomessa on tätä vastaavat henkilökohtaiset kotoutumissuunnitelmat, mutta maiden välillä on eroja siinä, kenelle ohjelmat on suunnattu, onko osallistuminen pakollista, minkälaista korvausta perehdytysajalta maksetaan ja liittyykö osallistumiseen kannustimia vai sanktioita.

Pohjoismaita yhdistää maahanmuuttajien kantaväestöä alhaisempi työllisyysaste ja haastavammat elinolot, mutta myös suuret erot eri maahanmuuttajaryhmien välillä. Suuri haaste kaikissa Pohjoismaissa on löytää tehokkaita keinoja integroida matalasti koulutettuja työntekijöitä ei-läntisistä maista ja etenkin naisia työmarkkinoille.

Onnistumisesta kertoo kuitenkin se, että kaikissa maissa enemmistö aikuisista maahanmuuttajista on töissä ja maahanmuuttajien työllisyysprosentti kasvaa maassa asuttujen vuosien myötä. Jopa pohjoismaisella mittakaavalla heikosti työllistyvien naismaahanmuuttajaryhmien työllisyys on korkeampi kuin esimerkiksi naisten työllisyys Italiassa. Pohjoismaiden korkeat koulutus- ja työllisyysasteet asettavat siis maahanmuuttajien kotoutumiselle korkean riman.

Maahanmuutto ja hyvinvointivaltio

Maahanmuuttoa esitetään julkisessa keskustelussa sekä uhkana että vastauksena hyvinvointivaltion taloudelliselle kestävyydelle. Maahanmuuton väitetään olevan julkiselle taloudelle yhtäältä ylimääräinen menoerä ja toisaalta tulonlähde, kun työikäinen väestö kasvaa ja huoltosuhde paranee. Kaikkiin tämänkaltaisiin laskelmiin liittyy suurta epävarmuutta ja ne kuvaavat vain pientä osaa todellisuudesta. NordMod-raportin perusteella näyttäsi kuitenkin siltä, että maahanmuutto ja etenkin työperäinen maahanmuutto voi lyhyellä tähtäimellä tarkoittaa nettotuloa, mutta pidemmällä tähtäimellä maahanmuuttajatkin saavat lapsia, vanhenevat ja sairastuvat.

Maahanmuuttajiin pätee siis sama kuin kantaväestöön: tuottava ja terve henkilö maksaa enemmän veroja kuin aiheuttaa menoja, kun taas työtön palvelujen suurkuluttaja tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Oleellista on siis onnistuminen kotoutumisessa ja maahanmuuttajien integroinnissa työmarkkinoille. Raportissa muistutetaan myös, että pakolaiset tai turvapaikanhakijat eivät tule Pohjolaan paikkaamaan julkista taloutta, vaan hakemaan sitä turvaa, johon heillä on kiistämätön oikeus.

Entä miten maahanmuutto vaikuttaa pohjoismaisen hyvinvointimallin kannatukseen? Hyvinvointivaltio on jossain määrin itsessään kannatustaan vahvistava: kohtuullisen pienien tuloerojen seurauksena suuri osa väestöstä kokee universaalit palvelut hyödyllisiksi ja ovat siksi valmiita maksamaan niistä. Maahanmuutto voisi kuitenkin vaikuttaa kielteisesti hyvinvointimallin kannatuksen kahden mekanismin kautta. Ensimmäinen on, että malli toimisi huonommin suuren etnisen monimuotoisuuden tai työperäisen maahanmuuton vallitessa. Toinen on, että kannatus solidaarisille ratkaisuille vähenisi jos/kun etninen ja etenkin taloudellinen monimuotoisuus kasvaa.

Eurooppaan ja Pohjoismaihin on kohdistunut suurta maahanmuuttoa jo yli neljäkymmentä vuotta, mutta tutkimukset eivät löydä todisteita siitä, että tämä olisi heikentänyt hyvinvointivaltion kannatusta. Kielteiset yhteydet maahanmuuton ja hyvinvointivaltion kannatuksen välillä eivät ole tilastollisesti merkittäviä tai häviävät kun muut selittävät tekijät otetaan huomioon.

Maahanmuutto ei ole uhka

Maahanmuutto ei raportin mukaan ole itsessään uhka pohjoismaiselle mallille, mutta suuri ja ylisukupolvinen taloudellinen eriarvoisuus epäonnistuneen kotoutumisen seurauksena voi muodostua sellaiseksi.

Pohjoismaisen mallin pääasialliset keinot sosiaalista ja taloudellista syrjäytymistä vastaan ovat raportin mukaan koko väestön koulutus ja kollektiiviset palkkaneuvottelut, jotka takaavat kaikille työntekijöille kohtuullisen palkan. Haasteita mallille muodostavat kuitenkin maahanmuuttajien matalampi järjestäytymisaste ja riski etnisesti jakautuneista matalapalkkatyömarkkinoista. Tanska, Ruotsi ja Norja ovat erityisen alttiita sosiaaliselle polkumyynnille, koska niihin on paljon työperäistä maahanmuuttoa mutta työsopimukset eivät Suomen ja Islannin tapaan ole yleissitovia.

 

Artikkeli on julkaistu Demokraatissa 23.9.2014.

NordMod2030 on Pohjoismaiden työväenliikkeen yhteinen tutkimusprojekti, jossa pohditaan pohjoismaisen mallin nykyisyyttä ja tulevaisuutta vuoteen 2030. Päämääränä on luoda tutkimustietoa pohjoismaisen mallin vahvistamisen ja uudistamisen pohjaksi. Raporttien tiivistelmiä suomeksi http://sorsafoundation.fi/yleinen/raportit-nordmod/