Määrittävä vuosikymmen edistykselliselle ilmastopolitiikalle
Ilmasto-oikeudenmukaisuusaktivisti Nathan Thanki hahmottelee yhteisiä intressejä globaalin pohjoisen edistyksellisten ja globaalin etelän välillä. Tässä blogissa hän käy kriittisesti läpi Glasgow'n COP26 tuloksia ja toivoo kunnianhimoisia toimia erityisesti ilmastorahoituksen suhteen tulevina vuosina.
Edistykselliset poliittiset liikkeet kehittyneissä maissa kohtaavat valtavan haasteen seuraavan ”määrittävän vuosikymmenen” aikana. Fossiilisten polttoaineiden käyttöä omassa maassa pitää rajoittaa, mutta sen lisäksi meidän on ehdottomasti tuettava kehittyviä maita suurilla rahasummilla – jopa leikkauspolitiikan ja eriarvoisuuden oloissa. Ilman tätä rahallista tukea, ilmastonmuutoksen hillitseminen ja ilmastokatastrofiin sopeutuminen ei yksinkertaisesti ole mahdollista.
Hiljattain päättynyt COP26-kokous Glasgow’ssa osoitti haasteen suuruuden. Neuvottelut eivät päättyneet hyvään lopputulokseen, joka olisi voinut olla parempi, vaan huonoon lopputulokseen, joka ei onneksi ollut huonompi. Glasgow oli viimeisin askel pitkässä matkassa, jolla kehittyneet maat johdattavat kehittyviä maita kauemmas oikeudenmukaisuuden periaatteista, joille YK:n ilmaston puitesopimus on rakennettu, eli ”yhteisille, mutta eriytetyille vastuille”. Nykysuunta on kohti mallia, jossa rikkaimmat historialliset saastuttajat saavat itsepäisesti vähentää päästöjään samaan tahtiin kuin kaikki muutkin. Glasgow’ssa Bolivia kutsui tätä hiilikolonialismiksi.
Ilmastorahoituksen vaatimaton kehitys
Ilmastorahoitus oli yksi Glasgow’n vaikeimpia aiheita. Kokouksen päätöslauselmista käy ilmi, että kehittyvien maiden intressit ovat systemaattisesti työnnetty sivuun. Kehittyvät maat olivat pitäneet esillä lukua 1300 miljardia vuodessa keskusteluissa uudesta kollektiivisesta rahoitustavoitteesta – ja tarvetta on arvioitu vielä tätäkin suuremmaksi. Kuitenkin kehittyneet maat eivät hyväksyneet tätä, kun tämänhetkisenkin ilmastorahoitustavoitteen eli vuotuisen 100 miljardin USD:n tarjoamisessa on epäonnistuttu.
Kehittyvät maat kuitenkin pitivät liekin elossa ja varmistivat pitkän aikavälin rahoituksen pysymisen asialistalla myös tulevaisuudessa. Samalla ne varmistivat, että myös ilmastorahoituksen määritelmiä työstetään jatkossa. Tulevaisuudessa tämä saattaa johtaa johonkin suureen ja hyvään, mutta juuri nyt siitä on vähän hyötyä tai lohtua niille, jotka kärsivät ilmastonmuutoksen aiheuttamista sään ääri-ilmiöistä.
Yksi kehitysmaiden keskeisimmistä taisteluista (nimenomaan: taisteluista) on viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana ollut rahoituksen turvaaminen ilmastonmuutoksen aiheuttamien menetysten ja vaurioiden korjaamiseen. Tämä vaatimus on tullut määrätietoisesti vaimennetuksi kehittyneiden maiden toimesta, myös Glasgow’ssa. Lopulta rikkaat maat olivat pakotettuja myöntymään ja tarjoamaan rahoitusta vuonna 2019 Madridissa perustetun Santiagon menetysten ja vaurioiden -verkoston toimintaan. Verkosto täydentää olemassa olevaa Varsovan kansainvälistä mekanismia menetyksille ja vaurioille. Glasgow’ssa oli myös joitain teknisiä edistysaskeleita esimerkiksi verkoston funktioista.
Kuitenkin epämiellyttävä totuus on, että kehittyville maille tarjottiin kahden vuoden dialogia ja kehittyneet maat väistivät vastuutaan. Käytännössä kehittyneet maat lupasivat maksaa konsulttien palkkiot, jotka neuvovat miten toimia ennen tai jälkeen ilmastokatastrofin, mutta itse katastrofiin valmistautumiseen tai tuhojen siivoamiseen rahoitusta ei myönnetty.
Kehittyvät maat huomauttivat pöytäkirjoihin ymmärtävänsä, että dialogi tulee johtamaan menetyksiä ja vahinkoja koskevan rahoitusmekanismin perustamiseen vuonna 2023. Sen toteutuminen toisaalta vaatii, että kehittyneiden maiden ilmastoliikkeen täytyy tehdä ilmastorahoituksesta keskeinen vaatimus sekä kotimaisissa että kansainvälisissä kampanjoissaan, aivan erityisesti menetysten ja vahinkojen rahoituksen osalta. Olemme vielä kaukana todellisesta ilmastovahinkojen korvaamisesta – ja on muistettava, että on kulttuurisia ja ei-taloudellisia vahinkoja, joita ei rahalla voi korvata – mutta meidän on tehtävä ilmastorahoituksesta ehdoton vaatimuksemme.
Skotlannin päätös tarjota miljoona puntaa menetysten ja vahinkojen korvaamiseen aukaisee oven muillekin kehittyneille maille hyväksyä vastuunsa etenevästä ilmastonmuutoksesta ja tarttua toimeen vahinkojen korvaamiseksi. Nyt ilmastoliikkeen ja edistyksellisten poliitikkojen on jatkettava työtään ilmastorahoituksen parissa.
Muita tuloksia
On huolestuttavaa, että Glasgow’n tulos esitetään menestyksenä, kun se sallii maiden saavuttaa jo valmiiksi liian kunnianhimottomat päästövähennystavoitteensa ostamalla jopa kuvitteellisia päästöoikeuksia markkinoilta Pariisin sopimuksen artiklan 6.2 alla. Enää jäljellä ei ole tarpeeksi globaalia hiilibudjettia, tai itseasiassa edes tarpeeksi maapinta-alaa suuren mittakaavan hiilikompensaatioiden kanssa kikkailuun.
Kehittyneet maat käyttivät aikansa ja huomionsa Glasgow’ssa Pariisin sopimuksen 6 artiklaa koskevien päätösten hyväksymiseen, jotka käsittelevät ”yhteistyötapoja” ilmastonmuutoksen torjunnassa. Kehittyneet maat ja yksityinen sektori tuntevat nämä myös nimellä ”kuinka rikastua ilmastonmuutoksella”.
Vaikuttaa, että aiemmista virheistä ei ole opittu. YK järjestelmässä ollaan nyt hyväksymässä myös sellaista uutta virhettä, että Pariisin sopimuksen 6.4 artiklan alla sallitaan satojen miljoonien käytännössä arvottomien hiilikrediittien tuonti Kioton sopimuksen järjestelmästä Pariisin sopimuksen sisään. Ja samalla säilytetään porsaanreikiä metsä- ja muiden luonnonjärjestelmien kuilujen laskennassa. Houkutin köyhille ja haavoittuville maille tämän hyväksymiseen on ollut se, että jokin pieni osuus hiilimarkkinoiden tuotoista voitaisiin käyttää köyhien maiden sopeutumiseen ilmastonmuutokseen. Mutta Glasgow’ssa tämä vaatimatonkin toivo vietiin.
Jos luotamme vain Glasgow’n päätöksiin Pariisin sopimuksen 1,5C asteen lämpenemistavoitteesta, on peli käytännössä menetetty. IPCC:n mukaan, jotta ihmiskunnalla olisi 50% mahdollisuus pysyä alle 1,5C asteen lämpenemisessä, voimme päästää enää vain noin 500 Gt hiilidioksidia ilmakehään. Nykytahdilla siihen kuluu alle vuosikymmen. COP26 päätöslauselmissa on lähinnä vain dialogeja, pyöreitä pöytiä ja workshopeja asian ratkaisemiseksi. Suuri osa optimismista nettonollapäästöihin vuonna 2050 nojaa lupauksiin tulevaisuuden toimista, joka usein nojaa sellaiseen teknologiaan, jota ei vielä ole – sen sijaan, että aloittaisimme oikeudenmukaisen siirtymän pois fossiilisista polttoaineista.
Kehittyneet maat ovat vastuussa miltei 80 prosentista historiallisia päästöjä. Nyt näyttää siltä kuin rikkaat maat vain esittävät välittävänsä ilmastonmuutoksesta samalla kun ne ylläpitävät globaalia eriarvoisuutta, joka pitää ne rikkaina. Tämänhetkinen vastine ilmastonmuutokseen on sellainen, joka haittaa kehittyviä maita, häivyttää historialliset päästöt ja kätkee sisäänsä suunnitelmia päästää yhä enemmän hiilidioksidia tulevina vuosina. Kaikki tämä tutun ja testatun strategian avulla, jossa syytetään Intiaa ja Kiinaa jarruttamisesta. YK:ssa tämä kohtaa paljon vastustusta, kuten COP26 viimeisessä yleisistunnossa, jossa Intia, Kiina, Etelä-Afrikka ja Nigeria kaikki vetosivat yhdenvertaisuuden puolesta ja kritisoivat rikasta maailmaa tekopyhyydestä.
Yhteenveto
Kehittyneiden maiden edistyksellisten liikkeiden tulee tukea kehittyviä maita – ei siinä kuka saa saastuttaa, vaan pikemminkin siinä, kenen tulee kantaa taloudellinen vastuu siitä, ettei kehittyvien maiden tarvitsisi saastuttaa. Ja kenen tulee kantaa taloudellinen vastuu siitä, että historiallisten päästöjen laukaisemien ilmastokatastrofien haittoja voidaan minimoida, välttää ja korjata. Seuraavat kaksi COPia, Egyptissä 2022 ja Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa 2023, tulevat mittaamaan paljonko keskustelua ilmastorahoituksesta on onnistuttu viemään eteenpäin. Rikkaiden maiden edistyksellisten olisi hyvä saada kotiläksynsä tehtyä siihen mennessä.
KIRJOITTAJA:
Nathan Thanki työskentelee Kansainväliselle kampanjalle ilmasto-oikeudenmukaisuuden puolesta ja osallistui Glasgow’n ilmastokokoukseen kansalaisjärjestötarkkailijana. Hänen kirjoituksiaan on luettavissa täällä.
Kuva: IISD/Kiara Worth
Käännös englannista: Samuli Sinisalo, Kalevi Sorsa -säätiö