Peggy Heikkinen: Makedonian helmiä – integraatiota aakkosten voimalla

Peggy Heikkinen on saanut nähdä siitä pienenpienen palasen siitä, minkälaista lukutaidottoman romaninaisen elämä on Euroopassa. Tämä tapahtui Makedoniassa, kun hän kävi tutustumassa Sumnal-nimisen, romanien parissa toimivan, ruohonjuurijärjestön toimintaan.

Skopjessa, Makedonian pääkaupungin ydinkeskustassa virtaavan joen varrelta hävitetään tällä hetkellä raivokkaasti entisen itäblokin maan leimaa. Nuhjuisten kortteleiden tilalle nousee vieri viereen valtavia, roomalaistyyppisiä julkisia rakennuksia sekä monumentaalisia siltoja, riemukaaria ja patsaita. Maan oman historian kanssa näillä ökypalatseilla ei ole mitään tekemistä. Tämä kaikki tapahtuu, kuulemma, satojen miljoonien eurojen lainojen turvin. Maassa, jossa lähes 50 prosenttia väestöstä ei suorita kaikille pakollista peruskoulua loppuun – lähes puolet asukkaista! – ja jossa työttömyysturva on kaksikymmentä euroa kuussa. Suurin osa lukutaidottomista kuuluu romaniväestöön, ja romaneilla on myös alhaisimmat asumisolot ja korkeimmat työttömyysluvut maan muihin etnisiin ryhmiin verrattuna (virallisia tilastoja tosin tuskin löytyy).

En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, mitä lukutaidottomuus merkitsee tämän päivän yhteiskunnassa. Ihan käytännössä, Euroopassa, digiaikana. Mistä kaikesta jäät ulkopuolelle, jos et osaa kirjoittaa nimeäsi, täyttää lomakkeita, auttaa lapsiasi koulutyössä? Kun kännykkä, tietokone, sähköposti ovat ulottumattomissa. Miten avuton itse asiassa olet, lähes yhteiskuntakelvoton. Miten silloin haet lapsellesi koulupaikkaa, itsellesi töitä, tai edes henkilöpapereita?

Ja kun vielä kuulut romaneihin, eurooppalaisittain alimpaan kastiin, sinua ei ole, ei lasketa. Olet osa massaa, niitä ”muita”. Sinua ei näy ravintoloissa, teattereissa tai museoissa. On myös erittäin vaikeaa kuvitella, miltä oikeasti tuntuu olla ei-toivottu ja näkymätön, mitä se tekee ihmisen itsetunnolle.

Nyt olen saanut nähdä siitä pienenpienen palasen, saanut kolmenkymmenen naisen tarinat lahjaksi. Tämä tapahtui Makedoniassa elokuussa, kun kävin tutustumassa Sumnal-nimisen, romanien parissa toimivan, ruohonjuurijärjestön toimintaan sekä yhteiseen projektiimme Skopjen ja Bitolan romaninaisten hyväksi.

Toki romaniväestön sisälläkin löytyy eroja. Tapasin matkallani myös hyvin koulutettuja ja mukavasti toimeen tulevia perheitä, jotka asuvat ihan oikeissa taloissa. Sumnalin perustajat, voimanainen Fatma Bajram Azemovska ja hänen kaksi veljeä, kuuluvat tähän ryhmään. Nykyään lähes kaikki heidän sukulaisensa toimivat järjestössä vapaaehtoistyöntekijöinä – kouluttajina, tulkkeina, autonkuljettajina jne.

Kaikki Sumnalin jäsenet ja vapaaehtoiset maksavat jäsenmaksun, ja kymmenys kaikista palkattujen työntekijöiden tuloista menee järjestön toiminnan pyörittämiseen. Sumnalin toimintaa johtaa noin kymmenen hengen projektityöntekijöiden ryhmä jakautuneena kahdelle paikkakunnalle (Topaanan kaupunginosa Chairin kunnassa Skopjen alueella sekä pienempi Bitolan kaupunki), jonka lisäksi toimintaan osallistuu kymmeniä vapaaehtoisia, monet heistä kasvatustieteen yliopisto-opiskelijoita. Osa palkatuista ja vapaaehtoisista ovat etnisiä makedonialaisia, osa taustaltaan romaneja.

Sumnalin toiminnan ydin on romanilasten ja -nuorten koulutus. Heidän 1–5-vuotiaille lapsille suunnattu Early Childhood Development -ohjelmansa on rakennettu Unicefin standardien mukaiseksi; tätä projektia tukevat Unicef Makedonia sekä paikallinen opetusministeriö.

Kouluttajat tekevät paljon kenttätyötä. Ennen lukukauden alkua he käyvät perheiden kotona kannustamassa ja kädestä pitäen auttamassa romaniperheitä ilmoittamaan lapsiaan kouluun. Sumnalin tiloissa romanilapsia autetaan läksyjen tekemisessä ja annetaan tukiopetusta; siellä on myös kulttuuripiirejä ja draamaluokkia. Sen lisäksi lapsille opetetaan tapakäytöstä: miten tervehditään kohteliaasti (sinuttelun ja teitittelyn ero), miten toimitaan julkisesti eri tilanteissa. Lapsille Sumnaliin tulemisesta tulee rutiini, ja heidän myötä myös koko perhe saatetaan toiminnan piiriin.

Sumnal työskentelee myös äitien parissa, ja nyt syksyllä päättyy ikäihmisten projekti. Sumnalin johtotähti on yhteisöllisyys, ja yksi onnistumisen merkki on, että eri projekteihin osallistuneet romanit tulevat usein myöhemmin mukaan vapaaehtoisiksi. Mukana olleet äidit tukevat omien lastensa lisäksi myös naapuruston lapsia koulutyössä jne. Näin taataan sekä toiminnan vaikuttavuus että tietty jatkuvuus.

Sumnalissa on myös peruskoulun ja lukion oppilaille sekä yliopisto-opiskelijoille omat ohjelmansa. Yksi onnistumisen mittari on, että Sumnalin perustamisvaiheessa kymmenen vuotta sitten, vain noin 1–2 romanilasta Skopjen Topaanan kaupunginosasta jatkoi vuosittain lukioon – nyt heitä on satoja. Terveys ja ympäristö sekä osallistuminen yhdyskuntasuunnitteluun (community development) ovat muita tärkeitä teemoja, joihin Sumnalilla tosin ei tällä hetkellä ole rahoitusta.

Vuonna 2009 YK:n naisrahasto Unifem tuki Sumnalin naistenprojektia, joka käsitteli romaninaisten aseman parantamista sekä yhteiskunnassa että perheiden sisällä. Projektin loputtua Sumnal on pitänyt teemaa yllä, mutta vasta Sumnalin ja oman yhdistykseni Svenska Kvinnoförbundet i Sörnäsin syksyllä 2011 alkaneen yhteistyöprojektin ”Be you, be Sumnal girl” puitteissa erillisiä tyttö- tai naisryhmiä on perustettu. Helsingissä toimivana naisjärjestönä meille oli tärkeää panostaa nimenomaan tyttöihin ja naisiin, antaen heille mahdollisuuden koulutukseen ja itsensä kehittämiseen.

Lukutaidottomuuden aste romanien parissa on korkea, ja naisten osuus ryhmän sisällä on varsin merkittävä. Heidän koulunkäyntinsä on usein ollut repaleista, koska romaninaiset menevät naimisiin ja saavat lapsia jopa 14–16 vuoden iässä, jota ennen he ovat saattaneet huolehtia isosta sisarusparvesta, tai sitten heitä ei ole yksinkertaisesti kannustettu kouluun.

Yhteisten projektiemme puitteissa tämä on näkynyt selvästi. Toukokuusta 2013 olemme panostaneet (enemmän tai vähemmän) lukutaidottomiin naisiin: tukemalla heidän luku- ja kirjoitustaitojaan, opettamalla matematiikan ja esim. maantieteen alkeita, mutta myös vahvistamalla heitä naisina, äiteinä ja kansalaisina. Kurssit, joille on osallistunut 30 (ja tästä syksystä lähtien 40) naista Topaanasta ja Bitolasta, sisältävät käytännönläheistä ohjausta siitä, miten täyttää lasten ilmoittautumislomakkeet kouluun ja miten hakea asumistukea tai töitä, mutta myös tietoa ihmiskaupasta ja perheväkivallasta sekä terveyteen ja ihmisoikeuksiin liittyvistä kysymyksistä. Monet näistä naisista aloittavat aakkosten opettelusta, mutta osaavat jo muutaman viikon kuluttua kirjoittaa esim. käynnistään Skopjen Äiti Teresa-museossa – kuten noin kaksikymppinen Anifa, joka innokkaasti näytti meille tekstejään. Hän ymmärsi sitten yhtäkkiä, että nyt hän osaa kirjoittaa myös tietokoneella! Joten hän otti yhteyttä Saksassa asuvaan siskoonsa sähköpostitse. Sisko luuli, että joku pilailee – hänen siskonsahan ei osaa kirjoittaa…! Juksela innostui matematiikasta niin paljon, että suoritti itsekseen peruskoulun oppikurssin. Kolmas nainen opiskeli itse englantia sanakirjasta ja loisti innosta, kun hän sekä ymmärsi mitä sanoimme että osasi puhua kanssamme. IT-taidot ja englannin kielen oppiminen ovat nyt korkealla kurssilaisten toivomuslistalla.

Nyt nämä naiset osaavat erottaa metrin kilometristä ja gramman kilogrammasta, tietävät asuvansa Skopjen kaupungissa Makedonian maassa eikä päinvastoin, osaavat täyttää lomakkeita ja lukea kylttejä ja auttaa lapsiaan koulutyössä; heillä on myös X:n sijasta omakätinen allekirjoitus henkilökortissaan. He omaavat siis meidän näkökulmastamme hyvin vähän perusvalmiuksia, joita ilman on kuitenkin täysin mahdotonta pärjätä nyky-yhteiskunnassa. Aakkosista se integraatio alkaa!

Suurin ahaa-elämykseni elokuisen matkani aikana ei kuitenkaan liittynyt tieto-taitoihin, vaan siihen, miten suuri vaikutus osallistamisella, sosiaalisella yhteenkuuluvuudella ja pienelläkin kannustamisella voi olla ihmisen itsetuntoon. Ensi kertaa tutustuin naisiin, jotka olivat juuri käyneet ensimmäistä kertaa elämässään retkellä kauniin järven rannalla, museossa, elokuvissa ja paikallisessa kahvilassa. Vieraina – hyvien ystävien seurassa – paikoissa, joihin heillä ei ollut aiemmin mitään asiaa. Naiset, jotka ensi kertaa kokivat, että joku haluaa panostaa juuri heidän oppimiseensa. Joiden itsetunto koheni, kun omat lapset ja miehet olivat heistä ylpeitä. Ja jotka saavat nyt kuulua ryhmään, jossa sekä opitaan yhdessä, mutta myös kuulutaan yhteen, nauretaan ja autetaan toisia. Jossa tervehditään ja osataan käyttäytyä ympäristön sosiaalisten koodien mukaisesti. Jossa kaikki ovat hyväksyttyjä. Kolmekymmentä Makedonian helmeä, joiden kasvoilta loisti suunnaton ylpeys ja ilo. Ja jotka nyt unelmoivat koulutuksesta ja työstä, ja tekevät paljon työtä, jotta unelmat toteutuisivat. Vierailumme aikana toisesta ryhmästä puuttui yksi nainen, joka Sumnalin avustuksella oli juuri silloin päässyt työhaastatteluun.

Vielä Sumnalin toimintaan. Suurilta osin vapaaehtoisvoimin toimiva järjestö ei saa julkista tukea perustoimintaansa, vaan toiminta on täysin riippuvainen projektirahoituksesta ja yksittäisistä lahjoituksista. Skopjen kaupunki on tosin antanut Sumnalille pienet tilat käyttöönsä veloituksetta, kun taas pienemmässä Bitolan kaupungissa neuvottelut kunnan johdon kanssa vastaavasta tuesta ovat vielä kesken. Tyypillistä on se, että esim. Bitolan kaupungilla on oma Community Development -ohjelmansa, johon myös romaniväestön hyväksi tehtävä työ tulisi olla sisällytetty, mutta mitään konkreettisia toimia ohjelma ei vielä ole saanut aikaiseksi.

Näin sumnal-tyyppiset järjestöt tekevät vapaaehtoisvoimin ja suurelta osin ulkomaisella projektirahoituksella kaupungin ydintehtäviin liittyvää työtä! Tästä syystä yritimmekin painottaa tapaamallemme Bitolan community development -päällikölle, että ehdoton edellytys järjestömme osallistumiseen yhteistyöprojekteihin on, että kaupungin tuki järjestön perustoimintaan on kunnossa. Ehdotimme myös, että kaupunki hyödyntäisi Sumnal -järjestön romaniasioiden asiantuntemusta oman kehitysohjelmansa puitteissa, ja lisäisi romaniväestön osaksi tätä kokonaisuutta, tiiviissä yhteistyössä Sumnalin kanssa. Nähtäväksi jää, toimiko tämä argumentointi. Työssään romanilasten ja heidän perheidensä hyväksi Sumnal pyrkii järjestelmällisesti yhteistyöhön paikallisten viranomaisten ja instituutioiden, mm. työvälityksen, koulutoimen ja yliopiston, kanssa.

Sumnal on myös hakenut kumppanuutta useiden Makedoniassa toimivien kansainvälisten järjestöjen kanssa ja myös maan rajojen ulkopuolella, ja hakee jatkuvasti myös EU-projektirahoitusta. Mutta tällaiseen aikaa vievään byrokraattiseen työhön pienen järjestön tieto-taito ja resurssit eivät useinkaan riitä, ja siksi monet projektirahat ovatkin jääneet saamatta. Mutta siitä huolimatta kymmenessä vuodessa Sumnalin systemaattinen ja pedagogisesti hyvin suunniteltu työ on tuottanut erittäin merkittäviä ja pitkäjänteisiä tuloksia. Järjestö on saanut tunnustusta sekä paikallisesti että kansainvälisesti. Fatma palkittiin muutama vuosi sitten Yhdysvaltain Makedonian suurlähetystön toimesta yhtenä Makedonian vaikuttavimmista naisista. Mutta ikävä tosiasia on, että pätkittäisillä projektirahoituksilla ei jatkuvaa toimintaa rakenneta. Sumnal tarvitsee edelleen tukea ja yhteystyökumppaneita, voidakseen vaikuttaa romanien integrointiin Makedoniassa pitkällä aikavälillä.

Siksi haastankin Sorsa -säätiön, sekä muita Makedoniassa toimivia yhteisöjä, mukaan työhön. Tämän voi tehdä monin eri tavoin. Makedonian kanssa ei ensinnäkään saisi olla yhtään projektia, johon romaniväestöä ei ole sisällytetty. Sumnal on erinomainen yhteistyökumppani, kun haetaan tietoja Makedonian romaneista, tai halutaan löytää romaniedustajia tapahtumiin tai projekteihin. Sumnalin jäseneksi tai ”ystäväksi” voi liittyä joko yksityishenkilönä tai yhteisönä. Sumnal on myös erittäin ammattitaitoinen, luotettava ja aikaansaapa yhteistyökumppani joko kahdenväliseen projektiin tai suurempaan EU-hankkeeseen. He ottavat mielellään vastaan myös tietoja tahoista (esim. vastaavista järjestöistä lähialueilla), joiden kanssa voisivat jakaa parhaita käytäntöjä tai tehdä yhteishakemuksia Euroopan romaniväestön hyväksi tehtävässä työssä. Välitän mielihyvin yhteyksiä Sumnaliin – Makedonian helmeen numero yksi.

Peggy Heikkinen
puheenjohtaja, Svenska Kvinnoförbundet i Sörnäs

Yhdistyksemme on liberaalifeministisen Svenska Kvinnoförbundetin (Rkp:n naisliiton), Helsingissä toimiva runsaan 300 jäsenen paikallisjärjestö. Järjestämme seminaareja ja keskusteluja yhteiskunnallisista teemoista, tuemme naisehdokkaita vaaleissa ja järjestämme kulttuuriohjelmaa, esim. lastenkonsertteja ja teatterikäyntejä. Pyöritämme myös paria perhekahvilaa ruotsiksi Helsingissä.

Nykyinen, lokakuun alussa alkava yhteistyöprojektimme Sumnalin kanssa romaninaisten hyväksi on kaksivuotinen, jonka jälkeen Makedonian projektitoimintamme päättyy. Lisäksi meillä on yhteistyötä virolaisen Kodanikukoolitus – naisten koulutuskeskuksen kanssa. Osallistuimme myös kesäkuussa 2014 Malmössä järjestettyyn pohjoismaiseen Nordiskt Forumin tasa-arvotapahtumaan.

Association of Citizen Sumnal:
www.sumnal.mk , ks. myös Facebook, sähköposti: sumnal@sumnal.org