Makedonian opintovierailu 21.–25.9.2015: Matkablogi osa 2

Toinen päivä Makedoniassa käynnistyi vierailulla Skopjen keskuskaupungin (Centar) kaupungintalolle. Meidät otti vastaan pormestari, Andrej Žernovski, joka edustaa oppositioon kuuluvaa liberaalidemokraattista puoluetta. Heti paikalle päästyämme keskustelua herätti kaupungintalon kunto. Talo oli erittäin huonossa kunnossa, ja aivan toista maata verrattuna mm. hallituksen hulppeisiin rakennuksiin. Pormestari tarttuikin heti aiheeseen ja kertoi meille enemmän taustoja Skopje 2014 -projektista. Kahden vuoden aikana kaupunki on täyttynyt toinen toistaan hulppeammista, antiikin tyylin pystytetyistä rakennuksista.

Maa joka kärsii korkeasta työttömyydestä, ja jonka koulurakennukset, päiväkodit sekä opiskelija-asunnot ovat romahduspisteessä, käyttää valtionbudjetistaan valtavia summia tähän päättömään projektiin. Tällä hetkellä kukaan ei kerro projektin todellista hintaa. Arvioitu hinta oli 80 miljoonaa, mutta nyt se on tullut maksamaan jo 1,5 miljardia. Makedonialaiset ovat jo kyllästyneet projektiin, eivätkä monet jaksa enää valittaa rakennuksista. He ovat vain hiljaisesti hyväksyneet ne, koska mitään järkeä ei niitä enää ole purkaakaan. Harmittelua kuuli hintaa enemmän siitä, miten projektin tieltä häviää puistoalueet. Kaksi kolmasosaa keskustan puistoista on jo jäänyt rakennusten jalkoihin.

Iltaisin, kun katsoimme tarkemmin kaupungin uusia rakennuksia, huomasimme useiden rakennusten olevan kulisseina huippuunsa hiottuja. Vanhojen rakennusten päälle oli vain lisätty irrallinen julkisivu heppoisista materiaaleista, ja useat näyttävät patsaat olivatkin haurasta kevyttä ainesta olevia ulkokuoria. Monet uusista rakennuksista olivat jo nyt homeen peitossa.

Kaupungintalolta siirryimme paikallisen demaripuolueen puoluetoimistolle. Puoluetoimistolla tapasimme puolueen varapuheenjohtajan Radmila Sekerinskan, joka kertoi meille millaista Makedonian politiikka on tällä hetkellä, ja millaista se on ollut ennen. Hän on itse yksi parlamentissa pisimpään istuneista edustajista ja on erityisesti perehtynyt EU-yhteistyöhön.

Demokratia oli hyvällä mallilla vielä vuonna 2008, jonka jälkeen demokratia on ollut haurasta. Vuoden 2008 jälkeen muutokset ovat olleet dramaattisia. Ihmiset ovat olleet sen jälkeen erittäin tyytymättömiä hallitukseen, mutta todisteita hallituksen väärinkäytöksistä ei ole saatu medioille saakka. Tämän vuoden puolella on todisteita alkanut tippumaan. Salakuuntelu- ja korruptiopaljastukset ovat saaneet ihmiset hereille.

Sekerinska ei kuitenkaan asettanut kovia odotuksia vielä seuraaviin vaaleihin, mutta uskoo näiden olevan jo paremmat. Oppositiolla pitäisi olla vahvempi näkemys ja vaihtoehdot, mutta joka tapauksessa niitä on vaikeaa saada esille hallituksen kontrolloimassa mediassa. Tammikuun salakuuntelun jälkeen kansainvälinen media on kuitenkin ollut kiinnostuneempi Makedonian tilanteesta.

Makedonian tilannetta hankaloittaa myös se, että nykyisin 10 % maan väestöstä työskentelee vahvasti politisoituneella julkisella sektorilla. Määrä on nykyhallituksen kahdeksan vuoden valtakauden aikana kaksinkertaistunut. Ihmiset pelkäävät työpaikkojensa puolesta, mikäli tilanne muuttuu.

Puoluetoimistolta siirryimme paikalliseen nuorisojärjestöjen kattojärjestöön (Youth Council of Macedonia) vierailulle tapaamaan heidän työntekijäänsä. Muutama vuosi sitten Makedonia oli Euroopan ainoa maa, jolla ei ollut nuorisojärjestöjen kattojärjestöä. Vuonna 2013 maa sai oman kattojärjestönsä. Nykyään järjestöön kuuluu yli 60 järjestöä, ja työntekijöitä sillä on viisi. Keskustelun aiheista vahvimmaksi nousi makedonialaisten nuorten maastamuutto. Kansainvälisyys on ollut hiljalleen kasvamassa ja yhä suurempi osa nuorista muuttaa muualle. Makedonian huono työllisyystilanne lisää halukkuutta lähteä toisaalle työskentelemään.

Tämän jälkeen palasimme takaisin demarien puoluetoimistolle tapaamaan puolueen puheenjohtajaa Zoran Zaevia. Tapaamisen aikana päällimmäiseksi nousi hänen näkemyksensä maan tulevaisuudesta. Hän kertoi myös salakuuntelupaljastuksista, ja niiden julkistamisprosessista. Neljän vuoden aikana salakuunneltuja kansalaisia on ollut yli 20 000, joista Zaev oli yksi eniten kuunneltuja. Salakuuntelusta ja muista väärinkäytöksistä vastuussa olevat toivotaan saatavan oikeuden eteen, nyt kun syyttäjä on saatu valittua tapausta selvittämään. Pidemmällä aikavälillä Zaev uskoi Makedoniasta tulevan EU:n ja NATO:n jäsen.

Puoluetoimistolla jatkettiin puheenjohtajan tapaamisen jälkeen ´uuden median keskukseen´. Puolueella on erikseen sekä uuteen että perinteiseen mediaan keskittyneet toimintayksiköt. Uuden median puolella työskenteli tällä hetkellä viisi työntekijää. Vaalien alla keskus voi saada lisävahvistusta, jopa tuplaten työntekijämääränsä viidestä kymmeneen. Uudella puolella he kertoivat merkittävimpien työskentelykanavien olevan Facebook, Twitter, Youtube sekä Instagram. Näistä Facebook on ehdottomasti suurin tiedonvälittäjä.

Keskus ylläpitää puolueen johtavien poliitikkojen sivustoja. Kaikki puolueen politiikkojen sivujen päivitykset Facebookissa kulkevat keskuksen kautta. Suomalaisiin poliitikkoihin verrattuna seuraajamäärät ovat moninkertaiset, jopa kymmenkertaiset, vaikka maan asukasluku on paljon pienempi. Tämä kertoo uuden median keskuksen tärkeydestä.

Päivän viimeisenä varsinaisena ohjelmana oli tapaaminen paikallisten demarinuorten hallituksen kanssa. Nuorten puheenjohtaja, Stefan Bogoev, joka on tällä hetkellä myös parlamentin jäsen, kertoi meille nuorten toiminnasta Makedoniassa. Kaikki nuoret kuuluvat puolueeseen, eikä erillistä nuorisoliittoa Suomen tapaan ole olemassa. Puolueen kaikista jäsenistä nuoria on noin 13 000.

Nuorten tapahtumat tehdään yhdessä puolueen kanssa. Vuosittain järjestetään kesäleirejä sekä seminaareja nuorille. Nuoret painottivat sosiaalisen median painoarvoa tekemisissään. Sosiaalisen median kautta saadaan yhteys nuoriin jäseniin, mutta ei myöskään unohdeta vanhempaa jäsenistöä. Alkuvuodesta on keskitytty sanalliseen kampanjointiin. Nuoret julkaisivat lehtistä ”Truth about Macedonia”. Ensimmäinen ilmestyi kolme päivää ennen Makedonian tähän mennessä suurinta puolueen järjestämää protestia. Vuoden aikana on julkaistu nuorten toimesta kuvia kuvottavassa kunnossa olevista opiskelija-asunnoista rinnastaen niitä julkisen hallinnon uusiin hulppeisiin rakennuksiin.

Pitkän päivän jälkeen menimme hotellin kautta illalliselle puolueen toisen varapuheenjohtajan seurassa. Illallisella nautimme herkullisia paikallisia ruokia. Kohtuullisen nopeasti kaikki väsyneet matkaajat siirtyivät ruokailujen jälkeen hotelliin nauttimaan yöunista ja valmistautumaan viimeiseen päivään Makedoniassa.

 

Kati Saarinen

 

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter