Marja-alalta ei mitään uutta – ongelmat jatkuvat reformien jälkeenkin

Thaimaalaiset marjanpoimijat saattavat edelleen jäädä työstään tappiolle, vaikka laki takaa minimiansiot, kirjoittaa luonnonmarjateollisuutta seuraava vapaa toimittaja Tuukka Tuomasjukka. Ilmiö nousee esiin Kalevi Sorsa-säätiön tuoreessa raportissa, joka tarkastelee marjasiirtolaisten kokemuksia ja nostaa esiin poimijoille tänne tulosta Thaimaassa aiheutuvat kustannukset.

Suomen historia thaimaalaisten siirtotyöläisten aseman parantamisessa luonnonmarjateollisuudessa ei ole kaksinen. Kun muutoksia on aiemmin tehty, ne ovat jääneet ”ilmeisen tehottomiksi”, huomauttavat työoikeusaktivisti Junya Yimprasert ja tutkija Minna Seikkula Kalevi Sorsa -säätiön uudessa raportissa.

Raportti nostaa esiin ongelmia, joita thaimaalaisten työehtoihin on jäänyt sen jälkeen, kun poimintatyö muutettiin viisumisääntelyn kautta työsuhteiseksi vuonna 2024. Vuonna 2025 kausityölakia muutettiin niin, että poimijat saavat halvemman kausityöviisumin

Aihepiiriä on käsitelty suomalaisessa journalistisessa mediassa vain vähänlaisesti. Esimerkiksi Reilu kauppa -järjestön esiin tuoma ihmiskaupan ja pakkotyön riskin jatkuminen on jäänyt huomiotta niissäkin julkaisuissa, jotka ovat järjestelmällisesti peranneet aiempaa hyväksikäyttöä. Moni ajatteleekin, että luonnonmarja-alan ongelmat on ratkaistu, totesi Reilun kaupan toiminnanjohtaja Janne Sivonen haastattelussani viime kesällä. 

Yimprasert ja Seikkula kuvaavat Suomessa ja Ruotsissa työskennelleiden poimijoiden kokemuksia noin 70 haastattelun ja yli 400 kyselyvastauksen perusteella. Kuulluista valtaosa on jäänyt tappiolle luonnonmarjateollisuudelle työskennellessään. Näin alan rakenteista pääsee ääneen se joukko, jonka näkökulmat ovat jääneet vähemmälle huomiolle – luonnonmarjateollisuus kun on tähän asti ominut poimijoiden kokemuksen ja korostanut parhaiten ansainneiden ajatuksia.

Yimprasert ja Seikkula tarjoavat vastaukseksi niin Thaimaassa järjestäytyneiden entisten poimijoiden ehdotuksia toimialalle kuin omia suosituksiaan. Jälkimmäisiin kuuluvat esimerkiksi lainsäädäntö poimijoiden rekrytointi- ja matkakustannusten kattamisesta sekä selvitys työsuhteisten poimijoiden asemasta. 

Ehdotukset havainnollistavat, kuinka jumiutunut keskustelu thaimaalaisista luonnonmarjanpoimijoista on, jos sitä edes on ollutkaan. Suurimpien ongelmien luullaan ilmeisesti olevan kunnossa, eikä tarvetta palata aiheeseen ole nähty sen jälkeen, kun poimijat on siirretty työsuhteisiin.

Marjasiirtolaiset voivat jäädä työstään tappiolle myös jatkossa 

Thaimaalaisia luonnonmarjanpoimijoita on totuttu Suomessa kutsumaan thaipoimijoiksi. Käsite yksinkertaistaa monimutkaista ilmiötä samalla tavalla kuin esimerkiksi alfa-pvp-muuntohuumeen kutsuminen peukuksi päivälehdissä.

Kotimaisten kielten keskuksen viestintäasiantuntija Risto Uusikoski pohti viime vuonna blogitekstissään, voiko huumeen slanginimi tuntua viattomalta ja sympaattiselta. Samaa voi kysyä thaipoimijoista.

Junya Yimprasert ja Minna Seikkula sen sijaan puhuvat raportissaan marjasiirtolaisuudesta. Käsite alleviivaa, kuinka thaimaalaisten, luonnonmarjateollisuudessa työskentelevien siirtotyöläisten olosuhteita määrittää siirtolaisuus – sekä ennen kaikkea siitä syntyvät kustannukset.

Yksi Kalevi Sorsa -säätiön julkaiseman raportin keskeisistä huomioista onkin, kuinka thaimaalaisille marjasiirtolaisille voi tulla työstään enemmän kustannuksia kuin Suomessa on huomioitu. Esimerkiksi vuonna 2023 heille aiheutui siirtolaisuudesta noin 6 000 euron kulut. Niistä yli puolet muodostui matkoista, majoituksesta ja ruokailuista, mutta lisäksi maksettavaa tuli esimerkiksi auton polttoaineesta, rekrytointimaksusta, matkan valmistelukustannuksista Thaimaassa sekä perheen elättämisestä koituvista kustannuksista. 

Yksi luonnonmarja-alan ongelmista onkin, että alan kulurakenne ja poimijoille syntyvät kustannukset ovat pysyneet merkittäviltä osin samana poimijoiden työsuhteistamisesta huolimatta. Kiinteitä kustannuksia täytyy maksaa useiden tuhansien eurojen edestä, ennen kuin tuloista jää palkkaa kotiin vietäväksi.

Joiltain osin menot ovat silti keventyneet. Kun marjasiirtolaisuus muuttui työsuhteiseksi, esimerkiksi polttoainekustannukset siirtyivät yritykselle, mikä voi tarkoittaa raportin tietojen perusteella yli 1 000 euron säästöjä poimijoille.

Tästäkin huolimatta poimijan pitäisi raportin tietojen perusteella pystyä kattamaan työllään 5 000 euron menot. Kirjoittajien mukaan onkin edelleen olemassa riski, että poimijoille ei jää säästöjä kotiin vietäväksi – siitäkin huolimatta, että poimijoille on työsuhteisuuden myötä taattu sitovat vähimmäisansiot, toisin kuin ennen vuotta 2024.

Tämä vastaa myös omia havaintojani toimittajana: kirjoitin vuonna 2024, kuinka poimijoille voi jäädä minimiansioilla 1 000 euron tulot kulujen jälkeen. Luvussa ei kuitenkaan ole otettu huomioon rekrytointimaksuja rekrytointifirmalle, asiakirjojen hankkimiskustannuksia Thaimaassa tai perheen elättämisestä koituvia kustannuksia siirtotyöläisyyden aikana, kaikki useita satoja euroja kappale. Näin minimitulotkin voivat johtaa edelleen nolla-ansioille tai jopa miinukselle, vaikka tappiot olisivatkin pienempiä kuin ennen.

Matkat, majoitus, ruokailu, työn fyysisyys ja liioitellut ansiolupaukset

Fyysisesti raskaaseen marjanpoimintatyöhön – vieläpä toiselle puolelle maapalloa – lähtevillä thaimaalaisilla siirtolaisilla ei ole useinkaan säästöjä, joilla kattaa työstä koituvia tuhansien eurojen kustannuksia. Tämän takia menoista valtaosa katetaan velkarahalla, mikä lisää esimerkiksi Reilun kaupan mukaan pakkotyön riskiä. Asetelma on pysynyt samana, vaikka poimijat ovatkin nykyään työsuhteessa.

Samalla velkarakenne kytkee suomalaisten mustikat Thaimaan epävirallisille lainamarkkinoille, kuten Yimprasert ja Seikkula raportissaan tuovat ilmi. Moni poimijoista oli ottanut velkaa virallisten rahoitusmarkkinoiden ulkopuolelta, mikä altistaa heidät kohtuuttomalle korkotasolle ja jopa väkivallan uhalle lainan perinnässä. Raportti tuo esiin myös, kuinka suomalainen luonnonmarjateollisuus on ajanut tappiolle joutuneita poimijoita velkaloukkuun, jonka seurauksena lasten koulunkäynti on pahimmillaan jouduttu keskeyttämään.

Ongelmaa voisi ratkoa sillä, että hankintaketju – marjayritykset, jälleenmyyjät ja muut osapuolet – sitoutuisivat kattamaan poimijoiden matkakustannukset. Toistaiseksi suomalaiset kaupan jätit eivät ole sitoutuneet tähän, vaikka niiden omat yritysvastuustandardit velvoittaisivat toimimaan tällä tavalla. Näin luonnonmarja-alan yrityksilläkään ei ole ollut riittävää painetta muutoksiin.

Kiinnostuksen puutteeseen on voinut vaikuttaa se, että luonnonmarja-alan ongelmien jatkuminen ei ole juuri kiinnostanut journalistista mediaa. Esimerkiksi vuonna 2023 Yle uutisoi vielä ”verimarjoista” ja luonnonmarjatuotteiden jälleenmyynnin vastuullisuudesta, mutta sittemmin näkökulma on kadonnut julkisuudesta siitäkin huolimatta, että ihmiskaupan riski on säilynyt alalla.

Vastuullisuusongelmien ratkaisemiseksi Reilu kauppa on kehittänyt vastuullisuuskriteerit luonnonmarjoille. Yksikään yritys ei kuitenkaan ole sitoutunut standardeihin – siitä huolimatta, että niitä oli mukana kriteerien valmistelussa. 

Sen sijaan yritykset ovat alkaneet luoda omia marjakriteerejään, jollaiset esitteli viime vuoden syyskuussa myös S-ryhmä. Niissä ei kuitenkaan mainita Reilun kaupan kriteeristön keskeisintä kysymystä: poimijoiden matkakustannuksia. Ne jätti omissa hankintakriteereissään huomiotta myös Valio, joka tästä huolimatta väitti ehtojensa olevan ”todella hyvin” linjassa Reilun kaupan kriteerien kanssa. 

Yimprasertin ja Seikkulan ehdotuksiin kuuluukin matka- ja rekrytointikustannusten vieminen lainsäädäntöön. Se muistuttaa huomioita, joita Kesko ja Lidl ovat aiemmin esittäneet.

Luonnonmarja-alan ongelmat eivät jää matkakustannuksiin. Raportti nostaa esiin poimijoille tarjottuja harhaanjohtavia käsityksiä ansaintamahdollisuudesta, fyysisen työn aiheuttamia rasitusvammoja sekä majoituksen ja ruoan huonolaatuisuutta. Nämä kaikki ongelmat ovat sellaisia, joiden päättymistä siirtyminen työsuhteisuuteen ei takaa.

Faktat hukassa suurlähettiläälläkin

Vastuunkannossa on haasteita myös Suomen valtion tasolla. Meidän virallinen kertomuksemme on, että marjanpoimijoita koskevat ongelmat korjattiin viipymättä, eikä ongelmia tällä hetkellä ole. Tästä saa kiinnostavan esimerkin thaimaalaismediasta. 

Suomen Thaimaan-suurlähettiläs Kristiina Kuvaja-Xanthopoulos oli viime lokakuussa katsomassa thaimaalaisen The Isaan Record -verkkomedian tekemää dokumenttielokuvaa Suomeen tulleista marjanpoimijoista. Tuolloin hän väitti valtion puuttuneen ongelmiin silloin, kun hyväksikäytöstä alkoi tulla merkkejä näkyviin. 

Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Ongelmista oli alettu puhua viimeistään vuonna 2009, mutta valtion toimiin meni 15 vuotta. Ihmiskaupan riskiin puututtiin asiantuntijoiden edellyttämillä toimenpiteillä vasta sen jälkeen, kun enemmistö suurista marjayrityksistä ja marja-asioista vastannut virkamies olivat epäiltynä rikoksista. 

Ja vasta sen jälkeen, kun thaimaalaiset entiset marjasiirtolaiset alkoivat osoittaa mieltään suurlähetystön edessä Bangkokissa.

Kalevi Sorsa -säätiön raportin kirjoittajat Junya Yimprasert ja Minna Seikkula nostavat esiin valtion vastuun. ”Sääntely ja viranomaisten toiminta altistivat hyväksikäytölle”, he toteavat. Samalla he huomauttavat, että nykyiset oikeusprosessit eivät tuo oikeutta ennen vuotta 2022 ansiotta jääneille.

Tämä nostaa esiin ristiriidan: valtio on sallinut tietoisesti ihmiskaupan riskin, mutta ei huolehdi hyväksikäytön kohteeksi joutuneista ihmisistä. KRP:n julkisuuteen kertomien tietojen mukaan vain murto-osa epäillyistä rikoksen kohteista on asianomistajina tämänhetkisissä marjaoikeudenkäynneissä. Thaimaassa mieltään osoittaneet entiset marjanpoimijat ovat vaatineet myös korvauksia aiempina vuosina ansioitta jääneille.

Asetelma tuo mieleen laajemman eurooppalaisen siirtotyön kritiikin, jota esittää esimerkiksi moldovalainen näytelmäkirjailija Nicoleta Esinencu. Poesialle kääntämässäni viime vuonna julkaistussa monologissaan Edistyssinfonia hän näyttää yhdessä kanssakirjoittajiensa kanssa tekopyhyyden, joka ylevien sanojen ja hyväksikäyttävän totuuden väliin aukeaa.

Kuten moldovalaiset meiltä kysyvät Edistyssinfonian suomalaisen laitoksen esipuheessa:

”Oletko suomalainen etkä tiedä, miten marjoja poimitaan?” 

Tuukka Tuomasjukka on vapaa toimittaja, joka on kirjoittanut thaimaalaisten siirtolaisten hyväksikäytöstä luonnonmarja-alalla muun muassa Suomen Kuvalehteen, Kauppalehteen, Isoon Numeroon, Demokraattiin ja The Isaan Recordiin.