Marttinen: Suomi tarvitsee velkaterapiaa

SAK:n ekonomisti Anni Marttinen kirjoittaa Sorsa -säätiön blogissa valtionvelasta ja velkakeskustelusta. Suomalaisessa keskustelussa puhutaan velalla pelottelusta, velkapopulismista jopa velkahelvetistä. Marttisen mukaan vanha velkanarratiivi on "kuitenkin monilta osin vanhentunut eikä kaikilta lainalaisuuksiltaan sovi enää nykymaailmaan". Marttinen pohtii blogissa nykytilanteeseen toimivampia tapoja käsitellä velkaa ja velkaantumista.

Koronakriisi on nostanut velan kansallisen keskustelun keskiöön. Ja syystäkin. Suomi ottaa velkaa tänä vuonna kymmeniä miljardeja euroja, velan suhde bruttokansantuotteeseen nousee VM:n arvion mukaan tänä vuonna 70 prosenttiin ja alijäämä 8 prosenttiin.

Suomessa on totuttu olemaan huolissaan velan määrän kasvusta. Tämän velkapelon takana on varmasti osaltaan 1990-luvun lama ja ”Kreikan tapaus” finanssikriisissä. Eurokriisihän lähti syvempään taantumanspiraaliin, kun Kreikan julkisen talouden todellinen tila selveni ja rahoitusmarkkinoille iski pääomapako.

Tämän trauman takia velka muistuttaa meitä monia kurjuudesta, velkaloukusta ja taantuman syvenemisestä.

Tämä narratiivi on kuitenkin monilta osin vanhentunut eikä kaikilta lainalaisuuksiltaan sovi enää nykymaailmaan. Miksi?

Ensimmäiseksi, Euroopan keskuspankin massiivisesti kasvanut rooli on yksi iso tekijä siinä, miten meidän tulisi katsoa velkaa ja sen hoitoa nykypäivänä. EKP perustettiin oletukselle, että euroalueella ei ole ns. viimeistä lainaajaa eli lender of the last resort. Tämä tarkoittaa sitä, että julkisen talouden joutuessa ahdinkoon, euroalueella ei olisi jäsenmaita rahoittavaa keskuspankkia. Tämä varmistettiin sillä, että EKP ei saa sääntöjensä mukaan ostaa valtion velkakirjoja ns. primääri- eli ensimarkkinoilta. Tällöin sijoittajat hinnoittelevat valtioiden rahoituksen saatavuuden ja näin säilyisi luottamus jokaisen julkisen talouden kestävyyteenkin.

Pelastuspakettien jälkeen vuonna 2015 EKP ilmoitti aloittavansa epätavallisen keventämisen (quantitive easing = QE) eli velkakirjojen osto-ohjelman. Näin EKP lisää rahan määrää ja pyrkii lisäämään investointeja reaalitalouteen. EKP alkoi ostamaan valtioiden velkakirjoja markkinoilta, kun yrityksistä huolimatta inflaatio ei lähtenyt nousuun. Korot painettiin negatiiviseksi ja valtiot ja yritykset ovat saaneet kohta vuosikymmenen lainaa ennen näkemättömän halvalla. Tätä kutsutaan nollakorkomaailmaksi, jossa olen itse alkanut opiskelemaan taloustiedettä.

Velka on sukupolvikysymys

Velkaan suhtautumista voi myös pitää jollain tavalla myös sukupolvikysymyksenä. Timo Miettinen mainitsi twitterissä, että velkaan on ollut vaikea suhtautua rationaalisesti ilman tunnelatausta, siksi puhutaankin velalla pelottelusta, velkapopulismista jopa velkahelvetistä.

Trauma triggeröi ja ilmeisesti velkakin.

Jotta pystymme keskustelemaan velan määrän kasvun vaikutuksista rationaalisesti, on järkevää pureutua syvemmin sen dynamiikkaan ja universumiin, jossa velan kanssa nykymaailmassa operoidaan.

Taloustieteen tohtori Stephanie Kelton puhuu siitä, kuinka julkisen velan hoidon vertaaminen kotitalouden velan hoitoon on ongelmallista, koska näiden analogia on hyvinkin erilainen. Kotitaloudella ei ole esimerkiksi kykyä painaa rahaa tai kontrolloida veroja tai rahapolitiikkaa kuten valtioilla on. Julkista alijäämää tulisi hänen mukaansa käyttää strategisena ja poliittisena työkaluna oikeudenmukaisemman maailman rakentamiseen.

Velan määrä vs. velkaantuneisuus

Sixten Korkman korosti 29.6 A-studiossa, että velan määrää tärkeämpää on velkaantuneisuus eli velan suhde BKT:een. Lopulta itse velkaa ei makseta takaisin, vaan sen erääntyessä otetaan uusi laina. Täten kysymys siitä, kuinka hyvin Suomi pystyy hoitamaan velkaansa, on tärkeämpi kuin, kuinka paljon Suomella on absoluuttista velkaa.

Suomen velan hoitokustannukset ovat alhaisemmat kuin koskaan, kiitos Euroopan keskuspankin elvyttävän rahapolitiikan. Siksi velan ottamatta jättäminen nyt olisi suurempi ongelma – kaikkien yhteinen tavoite on kuitenkin saada talous elpymään.

Velan suhde bruttokansantuotteeseen kuvaa velkakestävyyttä. Julkiset investoinnit, joita velalla lisätään, kasvattavat toivottavasti tuottavuutta, työllisyyttä ja bruttokansantuotetta. Näin ollen velan ottaminen on järkevää huomioiden sen vaikutukset bruttokansantuotteen kasvuun ja velan hoitokustannuksiin ja lopulta julkisen talouden kestävyyteen. Velanhoitokustannukset pienenevät niin kauan kuin korot ovat nimellistä talouden kasvuvauhtia (bruttokansantuote – inflaatio) pienemmät. Jos talous puolestaan ei lähde kasvuun, ja korot nousevat, velan hoito vaikeutuu.

Suomen julkisen talouden tilaan vaikuttaa myös globaali vertailu velkaantuneisuudessa. Koronakriisin takia Suomi on vain yksi maista, jotka velkaantuvat samassa tahdissa koko maailman kanssa. Luottokelpoisuutta verrataan maiden välillä ja siksikin tilanne on erilainen kuin esimerkiksi Aasian finanssikriisissä, jossa vain etelä- ja kaakkois-Aasian maat olivat velkaantuneita tai 1990-luvun lamassa. Näin kommentoi Fitch Ratingsin Länsi-Euroopan valtioiden luokitusten johtaja Michele Napolitano Ylen jutussa. Suomella ei ole huolta luottoluokituksen alentamisesta, vaikka velan määrä nousisikin, jos velan hoito pysyy kestävänä.

Julkisen talouden kestävyys

Valtiovarainministeriö julkaisi 7.7 kestävyysraportin, jossa korjattujen laskelmien valossa se ilmoitti Suomen kestävyysvajeen (4 %) olevan jopa 0,5 prosenttiyksikköä aiempaa (4,5%) pienempi. Tämä vaikuttaa VM:n arvioon myös julkisen talouden sopeutustarpeesta, joka vielä toukokuussa oli 7 miljardia euroa ja nyt 5 miljardia euroa. Tämä sopeutustarve on ilmoitettu suhteessa EU:n asettamaan 60 prosentin raja-arvoon bruttokansantuotteesta. Mielenkiintoista on se, että euroryhmä on jo pitkään pohtinut EU:n velka -ja alijäämäsääntöjen uudistamista, mutta paine on nyt entistä suurempi koronakriisin myötä.

European Fiscal Board:n (EFB) johtaja Niels Thygesen mainitsi viime viikolla, että EU:n vanhat velka- ja alijäämärajat ovat epärealistisia. Koska koko EU:n velkataso nousee kriisin myötä, laskelmia sopeutustarpeesta suhteessa mahdolliseen korkeampaan raja-arvoon olisi myös kiinnostavaa saada valtiovarainministeriöltä, koska sopeutus 60 prosenttiin ei välttämättä päde enää kriisin jälkeen.

VM korostaa myös järkevästi sitä, että Suomen velan hoitokustannukset ovat alhaiset, mikä pienentää riskejä merkittävästi. Syytä on myös huomioida julkisen vallan rahoituksenhoitokyky kokonaisuudessaan eli sisällyttää laskelmiin myös varallisuuden tuottojen kehitys suhteessa velan korojen kehitykseen. Kun korot ja näin myös varallisuuden tuotto pienenee, vaikuttaa matala korkotaso myös rahoitusvarallisuuteen eli esimerkiksi työeläkerahastojen tuottoihin. Vaikka trendi molemmissa on ollut alasuuntainen, omaisuuden tuotto on ollut vuodesta 2012 korkeampi kuin velan korko. Lisäksi on oletettava, että myös työeläkerahastot ovat siirtäneet omaisuuspainoja korkeamman tuottavuuden varallisuuskohteisiin eli osakkeisiin korkosijoituksista, mikä on ollut yleinen sijoittajien trendi.

Lopulta, vaikka korkojen äkillinen nousu vaikeuttaisikin velanhoitoa, se olisi kuitenkin merkki talouden piristymisestä. Talouden kasvu puolestaan, kuten todettu, pienentää velanhoidon kustannuksia niin kauan kun bruttokansantuotteen kasvu on nopeampaa kuin korkojen kasvu.

Velkaantuminen globaalisti

Jos bruttokansantuote ei nousekaan niin paljon, että velkaantuneisuus laskisi alle 60 prosentin (EU:n asettama kipuraja), mitä se tarkoittaisi? Jussi Ahokas kommentoi maanantain 29.6 A-studiossa, että velkaantuneisuus on globaali trendi, jonka valtavirrassa Suomi ei ole yksin. Japanin tie on ollut se, että inflaatio ei ole noussut eikä talouskasvukaan ja velkaantuneisuus on 240% bruttokansantuotteesta. Koko maailman velka on noin 300% bruttokansantuotteesta.

Olemme tilanteessa, jossa luottomarkkinat ovat tottuneet korkeampaan velkaan, koska velan hoitokustannukset ovat niin alhaiset. Rahoitusmarkkinoilla keskuspankit jopa rauhoittelevat sijoittajia lisäelvytyksellä eli velalla. Nykytalousjärjestelmän toimivuus riippuu velasta.

Niin kauan kuin EKP jatkaa osto-ohjelmiaan, mitä se tulee jatkamaan niin kauan kuin tilanne vaatii, pysyvät korot alhaalla. Äkillinen inflaation nousu vaatisi äkillisen investointihalukkuuden kasvun, ja tätä on koitettu tavoitella jo pitkään. Elvytyksen tarkoitus on saada talous liikkeelle ja lisätä yritysten investointeja. Itseasiassa investointihaluttomuus ja alhainen inflaatio ovat suurempia huolia kuin velkaantuneisuus juuri nyt.

Mitä velalla pitäisi tehdä?

Velalla Suomi voi uudistua. Velkaelvytys on hyvä paikka panostaa kehitykseen, johon on haluttu pyrkiä. Suomella on mahdollisuus panostaa vihreään, sosiaalisesti oikeudenmukaiseen siirtymään kasvattamalla investointeja infrahankkeisiin ja teknologia- ja innovaatiohankkeisiin. Tällaisilla investoinneilla Suomi voi uudistua ja lisätä tuottavuutta.

Asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että elvyttääksemme taloutta koronakriisistä, maiden on otettava velkaa, jolloin alijäämät kasvavat. Se, miten velkaa hoidetaan, jakaa mielipiteitä. Vielä muutama viikko sitten kansallinen keskustelu pyöri sen ympärillä leikataanko sosiaaliturvapalveluista vai korotetaanko veroja. Tämä keskustelu on onneksi syventynyt ja on ymmärretty, että vaihtoehtoja on muitakin. Nykymaailman velanhoidon lainalaisuudet ovat erilaiset kuin vielä kymmenen vuotta sitten.

Anni Marttinen on SAK:n makro- ja EU-talouteen erikoistunut ekonomisti, KTM (taloustiede). Hän on aiemmin työskennellyt muun muassa Euroopan keskuspankissa ja valtiovarainministeriössä.