Matalapalkkatyöläiset Palmian varjossa

Kirjoittaja Antti Kaihovaara Antti Kaihovaara

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) tiistain mielenilmaus nostatti odotetusti värikkäitä kannanottoja sekä Etelärannasta että Hakaniemestä. Jyri Häkämies piti mielenilmausta ”kiusantekona tavallisille ihmisille”. Hakaniemessä puolestaan raivostuttiin Palmian osittaisen yhtiöittämisen oletetuista vaikutuksista jo valmiiksi pienipalkkaisten palvelutyöntekijöiden toimeentuloon.

Kuten useaan kertaan on todettu, Palmian yhtiöittäminen ei ole kilpailulainsäädännön perusteella välttämätöntä. Yrityksellä on mahdollisuus luopua siitä pienestä osasta toimintaansa, joka kilpailee yksityisillä markkinoilla. Toisaalta yhtiöittämisestä ei myöskään seuraisi palkanalennuksia vanhoille työntekijöille, vaan nämä pysyisivät voimassa olevan JHL:n työehtosopimuksen piirissä.

Molemmissa skenaarioissa on kuitenkin varjopuolensa. Yhtiöittämisen välttäminen saattaa johtaa Helsingin Sanomien analyysin mukaan irtisanomisiin niissä toiminnoissa jotka kilpailevat yksityisillä markkinoilla. Irtisanomisia tai työehtojen heikentymisiä saattaa olla edessä myös siinä tapauksessa, että yhtiöittämisen seurauksena uusi yhtiö ei pärjää kilpailluilla markkinoilla.

Erityisen kiinnostavaa on ollut seurata Palmiasta käytävää keskustelua sosiaalisessa mediassa, jossa harmaa todellisuus on näyttäytynyt useimmille kommentoijille vahvasti sinisenä tai punaisena. Ärhäkät kannanotot liittyvät ideologisiin näkemyksiin siitä, tulisiko kuntien tuottaa julkiset palvelunsa itse vai ostaa ne (tai osa niistä) kilpailluilta markkinoilta. Valistunut arvaus voisi olla, että tämä on tapauskohtaista.

 

Kuka lähettäisi kaikkien matalapalkkaisten puolesta eduskuntaan viestin parempien työehtojen ja palkkojen edistämisestä? (Kuva: Pulliainen P. / Wikimedia Commons)

 

Vain pisara meressä

Palmian työntekijät tekevät arvokasta ja kuluttavaa työtä pienellä palkalla.
Kukaan tuskin väittää, että esimerkiksi kokit, toimitilahoitajat ja vartijat nauttivat liian suuresta palkasta suhteessa työn vaativuuteen. Tästä huolimatta keskustelun ei saa antaa rajoittua vain julkisen sektorin työntekijöihin. Yksityisissä yrityksissä tehdään täsmälleen samaa työtä, mutta usein vielä pienemmällä palkalla.

Jos palvelualojen matalat palkat huolestuttavat, tulisi aihetta tarkastella Palmiaa laajemmin. Raitiovaunujen ja metrojen pysähtyminen päiväksi on vain pisara meressä, kun se suhteutetaan työmarkkinoiden polarisaation ja matalapalkkaisten työpaikkojen kasvun kaltaisiin suuriin kysymyksiin.

Näihin kysymyksiin ei vastata palkkaamalla kaikki matalapalkkaiset työntekijät julkiselle sektorille. Julkinen valta voi kuitenkin vaikuttaa siihen, miten pienellä palkalla tulee toimeen, riippumatta siitä mihin liittoon tai minkä työehtosopimuksen piiriin työntekijä kuuluu. Matalaa palkkaa voidaan kompensoida esimerkiksi työtulovähennyksellä, solidaarisella palkkapolitiikalla, erilaisilla (matala)palkkatuilla tai laskemalla matalien palkkaluokkien tuloveroa, joka tosin on jo nyt eurooppalaisittain kilpailukykyisellä tasolla.

Keskeistä on kuitenkin se, että toimenpiteet eivät kohdistu eksklusiivisesti ainoastaan julkisen sektorin työntekijöihin vaan kaikkiin arvokasta työtä tekeviin mutta matalasti palkattuihin työläisiin. Tämä kategoria sisältää muun muassa itsensä työllistäjät, osa-aikaiset työntekijät, kausiluontoista työtä tekevät sekä freelancerit.

Näiden ryhmien puolustajien soisi astuvan rohkeammin julkisen keskustelun pelikentille. Takana ei ole suurta edunvalvontakoneistoa, mutta ehkä eduskuntavaalien lähestyessä sadat tuhannet potentiaaliset äänet voisivat toimia puolueille riittävänä porkkanana.