”Olemme rakentaneet hyvinvointiyhteiskunnan, johon meillä ei ole varaa”, sanoi Carl Haglund RKP:n puoluepäivillä viitaten kestävyysvajeeseen, joka on nostettu akuutisti ratkaistavaksi kriisiksi. Kestävyysvajeella tarkoitetaan, että julkiset menot ovat pitkällä tähtäimellä suuremmat kuin tulot. Jos tulot ja menot halutaan tasapainoon, vastauksena on menojen vähentäminen ja/tai tulojen kasvattaminen, talouskasvun, korkeamman työllisyyden tai veronkiristysten kautta.

Suomalaista julkista keskustelua kestävyysvajeen ratkaisemisesta on hallinnut kunta- sekä NordMod-logotsosiaali- ja terveyspalveluiden rakenneuudistus, menoleikkaukset ja työn tarjontaa lisäävät toimenpiteet. Mahdollisuudet tulopuolella eli verotus, on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Pohjoismaiden nykyinen veropolitiikka ei ole kestävää, kertoo Pohjolan työväenliikkeen tutkimushankkeen analyysi pohjoismaiden veropolitiikasta. Etenkään, kun huomioi vanhenevan väestön myötä kasvavan palvelutarpeen. Syynä ovat 2000-luvulla tehdyt laajat veronalennukset.

Veronkorotuksista verouudistusten kautta veronalennuksiin

1970- ja 1980-lukujen veropolitiikassa Pohjolassa, kuten muuallakin, nostettiin kokonaisveroastetta, mutta samalla säädettiin erilaisia verohuojennuksia.  Veropohja oli lopulta täynnä reikiä ja se koettiin epäoikeudenmukaiseksi, koska samalla tulotasolla maksettavat verot saattoivat poiketa huomattavasti. Tätä taustaa vasten 1990-luvulla Pohjoismaissa tehtiin verouudistuksia, joissa veroasteita alennettiin mutta veropohjaa laajennettiin karsimalla verovähennyksiä.

2000-luvulla taas siirryttiin verouudistuksista veronalennuksiin ja vuosikymmenien trendi kasvavista verotuloista (BKT-osuutena) kääntyi laskuun. Suomessa ja Ruotsissa kokonaisveroaste laski jopa viisi prosenttiyksikköä 2000–2010. Etenkin ansiotulon verotusta leikattiin, tavoitteena työntekoon kannustaminen. Viime vuosikymmenellä kaikissa Pohjoismaissa paitsi Islannissa työtulon veroaste laski kaikilla tulotasoilla, keskimäärin viidellä prosentilla. Suomessa tätä veromenetystä paikkasi osin korkeammat kunnallisverot.

Entä miten Suomi asettuu eurooppalaisessa ja pohjoismaisessa vertailussa? Suomen kokonaisveroaste oli vuonna 2011 korkeampi kuin EU:ssa keskimäärin, mutta hieman alempi kuin Ranskan, Belgian ja Itävallan. Kokonaisveroaste Suomessa oli jopa 5,5 ja 4 prosenttiyksikköä alempi kuin Tanskassa ja Ruotsissa.

Mistä lisää verotuloja hyvinvointivaltion rahoittamiseksi?

Ratkaisuksi raportissa esitetään kolmea toimenpidettä. Ensinnäkin, asumisen verotusta tulisi kiristää, sillä se jakaa vahvasti tuloja uudelleen eikä ole kansainväliselle verokilpailulle altista. Käytännössä tämä tarkoittaisi asuntolainan korkovähennysoikeuden ja oman asunnon myyntiverovapauden poistamista sekä kiinteistöveron nostoa Nämä esitykset eivät ole poliittisesti suosittuja, mutta toisivat miljardeja valtion kassaan. Suomessa korkovähennysoikeutta ollaan jo rajoittamassa.

Toiseksi esitetään alennettujen arvonlisäveroasteiden ja muiden poikkeusten poistamista ja niiden kompensoimista tulonsiirtojen kautta pienituloisille. Tämä toisi Suomessa yli kahden miljardin lisätulot.  Toimenpiteelle löytyy tukea myös mm. Jaakko Kianderin ja Jukka Pirttilän vuonna 2010 Kalevi Sorsa -säätiölle laatimassa esityksestä verouudistusehdotukseksi sekä Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen analyysista ”Hyvän veropolitiikan periaatteet”.

Kolmantena vaihtoehtona on vihreiden verojen nosto.  Ehdotusta perustellaan sillä, että vihreiden verojen osuus on laskenut Pohjolassa 2000-luvun alun tasosta. Tosin ympäristöverojen varaan ei hyvinvointivaltion rahoitusta kannata rakentaa. Ympäristöverot ovat ohjauskeinoja, joiden tarkoituksena on muuttaa ihmisten käyttäytymistä ja vähentää päästöjä.  Optimaalisesti toimiessaan niiden ei pitäisi olla tuottoisia.

Näiden lisäksi aukkoja verotuksessa voisi Suomessa myös paikata poistamalla verotukia teollisuudelle ja elinkeinoille. Nämä verotuet ovat kasvaneet 40 % vuodesta 2009 vuoteen 2012 ja maksoivat 2012 yhteensä yli 7 miljardia euroa. Työ- ja elinkeinoministeriön yritystukia kartoittaneessa selvityksessä 15 % yritystuista (vastaa 184 milj. euroa) todettiin tehottomiksi. Verotukia yrityksille ei selvityksessä tarkasteltu, mutta jos tehottomien verotukien osuus on sama kuin yritystuissa, sieltä voisi löytyä yli miljardi euroa.

Veronkierto ja verokeitaat on nostettu finanssikriisin jälkeen kiitettävästi poliittiselle agendalle. Maailmanpankin arvion mukaan verotuloja menetetään verokeitaiden vuoksi vuosittain 350–500 miljardia euroa. Suomikin menettää arviolta 300–600 miljoonaa vuosittain.

Mahdollisuuksia verotulojen kasvattamiseen ja hyvinvointivaltion ylläpitämiseen on, jos niin valitaan. Pikemminkin voisi kysyä, onko Suomen kaltaisella pienellä avoimella taloudella varaa olla ilman hyvinvointivaltiota, joka antaa suojaa kansainvälisen talouden myllerryksessä ja sijoittaa pitkäjänteisesti koko väestön kykyyn ja haluun tehdä työtä ja kehittää osaamistaan.

Artikkeli on julkaistu Demokraatissa 5.9.2013.

***

Mikä NordMod2030?

NordMod2030 on Pohjoismaiden työväenliikkeen yhteinen tutkimusprojekti, jossa pohditaan pohjoismaisen mallin nykyisyyttä ja tulevaisuutta vuoteen 2030. Päämääränä on luoda tutkimustietoa pohjoismaisen mallin vahvistamisen ja uudistamisen pohjaksi. Projektin puitteissa julkaistaan useita teemaraportteja, jotka käsittelevät mm. verotusta, väestönmuutoksia, työmarkkinoita, osallisuutta ja globalisaatiota.

Suomea koskevaa osuutta käsitellään Tampereen työväentalolla 7.9.2013 klo 11.45–13.00 Pohjoismainen malli Suomessa 2030 -seminaarissa  ja pohjoismaisen mallin tulevaisuutta Nordic Model – The Way Ahead -seminaarissa klo 14-00–16.00.