Mikä ihmeen intersektionaalinen feminismi?
Viime vuosina termi intersektionaalisuus on esiintynyt julkisessa keskustelussa enenevissä määrin. Ensin sitä käytettiin lähinnä feminismin piirissä, mutta viime aikoina sana on putkehdellut esiin myös muissa yhteyksissä. Yleistymisestään huolimatta termi on edelleen monelle vieras. Lisäksi siinä on akateeminen sävy, joka saattaa aluksi tuntua vieraannuttavalta ja vaikealta. Mutta vaikka termi onkin alunperin lähtöisin akateemisesta maailmasta, koskettaa se loppujen lopuksi meidän kaikkien arkea. Lyhyesti sanottuna: Intersektionaalisuus saattaa kuulostaa monimutkaiselta, mutta kyseessä on oikeastaan melko simppeli asia – nimittäin se, miten epätasa-arvoa voidaan tunnistaa ja purkaa.
Termiä intersektionaalisuus käytti ensimmäisen kerran tutkija Kimberlé Crenshaw vuonna 1989 julkaistussa artikkelissaan. Termin avulla Crenshaw osoitti, että mustien naisten kohtaama epätasa-arvo on luonteeltaan erilaista kuin mustien miesten tai valkoisten naisten kohtaama epätasa-arvo, koska siihen vaikuttaa sekä sukupuoli että ihonväri. Näin ollen epätasa-arvon ulottuvuudet risteävät (intersect) mustien naisten elämässä, jolloin heidän kohtaamansa syrjintä ei ole palautettavissa ainoastaan sukupuoleen tai ihonväriin, vaan syntyy näiden yhteisvaikutuksesta. Intersektionaalisuudelle ei ole olemassa suomalaista käännöstä, mutta toisinaan käytettävä termi moniperustainen syrjintä kuvaa Crenshaw’n esimerkkiä varsin konkreettisesti: Mustien naisten kohtaamassa epätasa-arvossa on todella kyse sekä rasismista että sovinismista – toisin sanottuna syrjinnän moniperustaisuudesta.
Crenshaw käytti esimerkkinä mustien naisten kokemaa syrjintää, mutta intersektionaalisuutta voi käyttää myös muunkaltaisen sorron ja epätasa-arvon analysointiin ja tunnistamiseen. Koska intersektionaalisuus kattaa sukupuolen ja ihonvärin lisäksi myös muut sosiaaliset kategoriat – kuten yhteiskuntaluokan, seksuaalisuuden tai vammaisuuden – on se käypä työkalu kenelle tahansa tasa-arvoisemman maailman puolesta kamppailevalle. Ja siinä kamppailussa intersektionaalisuus on tärkeää, koska se on tehnyt epätasa-arvon tunnistamisesta moniuloitteisempaa ja resonoi näin ollen paremmin maailman kompleksisuuden kanssa.
Crenshaw’n analyysi osoitti, että maailma on monimuotoinen, eivätkä ihmisten kokemukset ole palautettavissa yhteen ulottuvuuteen, kuten sukupuoleen. Intersektionaaliset linssit auttavatkin hahmottamaan identiteettikategorioiden yhteisvaikutusta paitsi yksittäisen ihmisen elämään, myös laajempiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Esimerkiksi feminististen kamppailujen subjekti on pitkään ollut valkoinen nainen, jolloin rodullistetut naiset ovat jääneet marginaaliin jopa feminismin piirissä. Intersektionaalisuus on kuitenkin auttanut havaitsemaan, että kategoria “nainen” on moninainen sinänsä, eivätkä kaikki naiset kohtaa maailmaa – tai edes feminismiä – samoista lähtökohdista käsin.
Intersektionaalisuus on hyödyksi paitsi akateemisessa käsitetyöskentelyssä, myös käytännön tasa-arvotyössä. Esimerkiksi Suomessa on laskeneiden PISA-tulosten yhteydessä oltu huolissaan erityisesti pojista, joiden kohdalla lasku on ollut verrattain suurta. Keskustelussa ollaan kuitenkin jääty jumiin tyttö-poika -jaotteluun, mikä ei välttämättä palvele tulosten kohenemista. Sen sijaan tulosten analyysissa tulisi sukupuolen lisäksi ottaa huomioon myös muita tekijöitä kuten yhteiskuntaluokka tai tulotaso, vanhempien koulutustausta, asuinalue jne, ja tutkia näiden tekijöiden yhteisvaikutuksia. Siksi PISA-tulosten tarkastelu intersektionaalisuuden näkökulmasta voisi auttaa löytämään ne pojat, jotka kipeiten tarvitsevat apua.
Lopuksi: Intersektionaalisuus toimii myös hyvänä itsereflektion välineenä, sillä sen avulla voi oppia tunnistamaan omia etuoikeuksiaan ja kuuntelemaan muiden kokemuksia. Etuoikeuksien tunnistaminen on ensiaskel, kun pyrimme navigoimaan vallan verkostoissa vastuullisesti ja luomaan maailmaa, jossa kaikkien kokemukset ja äänet pääsevät yhdenvertaisesti esiin.
Minja Koskela
Kirjoittaja on Taideyliopiston Sibelius-Akatemian väitöskirjatutkija, musiikinopettaja ja intersektionaalinen feministi.
Aihetta liittyen Kalevi Sorsa -säätiö on aikaisemmin julkaissut mm. tutkijatohtori Anna Elomäen raportin Feministisempää talouspolitiikkaa sekä toimittaja Mari Huupposen selvityksen Ruotsin feministinen ulkopolitiikka.