Mikä on investointi?
Sekä keväällä käydyissä eduskuntavaaleissa että hallitusohjelman ympärillä virinneessä keskustelussa on kiinnitetty poikkeuksellisen paljon huomiota investoinnin käsitteeseen. Käsite on henkilöitynyt erityisesti Antti Rinteeseen, jonka keskeinen viesti on ollut, että investointeihin ja pysyviin menonlisäyksiin voidaan käyttää enemmän rahaa. Investointeja ja menonlisäyksiä päätyikin hallitusohjelmaan, mutta velkahaukat voivat olla tyytyväisiä siitä, että kaikkea ei toteuteta velkarahalla vaan myös omaisuuksien myynnillä ja uusilla veroilla. Myös budjettitasapainon tavoite säilyi ohjelmassa. Kevään keskustelu kuitenkin todistaa, että suomalaisessa yhteiskunnassa on laajoja erimielisyyksiä siitä mitä investointi tarkoittaa ja mitä investoinneilla tavoitellaan.
Varsin usein keskustelussa päädytään pohtimaan sitä maksavatko investoinnit itsensä takaisin. Yksittäisen investoinnin tuottoja on kuitenkin vaikea laskea varsinkin koko kansantalouden tasolla, sillä valtion tulojen ja talouskasvun muodostus on monen tekijän summa. Tämän vuoksi yksittäisen investoinnin vaikutuksia pitkällä aikavälillä on haastavaa mitata tai todistaa. Toinen kuuma peruna investointikeskustelussa on ollut se mitä kaikkea voidaan ymmärtää investoinniksi. Menolisäyksien kutsumista investoinneiksi on syytetty retorisesta kikkailusta. Menolisäykset ovat menolisäyksiä. Piste.
Näissä kritiikeissä kuitenkin harvoin vaivaudutaan pohtimaan mitä investointi oikeastaan tarkoittaa. Investoinnin käsitteelle on useita määritelmiä, mutta suurimmalle osalle niistä on yhteistä se, että investointi kasvattaa tuotantoa tai tuotannossa käytettäviä resursseja.[1] Tämä huomioon ottaen, voidaan sanoa, että edellä mainitut keskustelut liikkuvat hieman harhapoluilla. Useat ”tulevaisuusinvestoinnit” nimenomaan kasvattavat tulevaisuuden tuotantokapasiteettia, kun panostetaan osaamiseen ja parempaan tuotantoympäristöön.
Investoinnin ei myöskään tarvitse ”maksaa itseään takaisin” ollakseen investointi, vaikka sitä voidaankin usein tavoitella. Lisäksi menolisäys voi hyvinkin olla investointi, jos sillä on investointiluonteinen tuotantoa kasvattava vaikutus. Menolisäysten kutsuminen investoinneiksi on siis varsin perusteltua, eikä retorista peliä.
Menojen investointiluonteen hahmottaminen ei tietenkään poista sitä tosiasiaa, että julkisen talouden näkökulmasta ne ovat yhä menoja. Samaan aikaan on kuitenkin tärkeää ymmärtää, että useiden menoerien investointiluonteen vuoksi menoista leikkaaminen voi olla työllisyydestä ja talouskasvusta leikkaamista kysynnän heikkenemisen ja osaamisvajeen kasvaessa. Tämä olennainen asia tuntuu usein unohtuvan, kun kiistellään siitä mitkä menot voivat olla investointeja.