Mikko Majander: Kiinan muurilta näkee kauas

Historian paradokseihin kuuluu, että kommunistisen Kiinan tehtäväksi lankesi pelastaa kapitalismi konkurssilta. Nyt autoritaarinen puoluevaltio ilmoittautuu avoimen maailman johtavaksi puolustajaksi.

Kirjoittaja Mikko Majander Mikko Majander

AIKA KULKEE KUIN SIIVILLÄ, melkeinpä tuplatempossa, kun Helsingistä lentää itään. Pekingiin kestää seitsemän ja puoli tuntia, mutta kello lisää siihen kuusi. Eli illansuussa kun lähtee, niin on vasta aamulla perillä. Se merkitsee yötöntä yötä sille, joka ei osaa nukkua koneen ahtaudessa ja ahdistuksessa.

Olin vasta päässyt hotelliin ja saanut silmät sulki, kun puhelin pärähti. Aktiivinen kollega soitti buukanneensa auton, joka veisi meidät Kiinan muurille. Lähdetkö mukaan, startti kymmenen minuutin päästä.

Ilman muuta, levätähän ehtii haudassa – joka kohta kutsuukin, jos ei hellitä tahtia.

Ja niin 13 tuntia Suomen maankamaralta erkaantumisen jälkeen kapusin ylös kaikkien muurien äidille kirkkaassa, hieman kirpeässä kevättä tekevässä auringossa. Ja ihmettelin Kiinan aikaa, kauas taaksepäin historiaan yhtä lailla kuin tulevaisuuteen.

 

YHDYSVALTAIN FINANSSIKRIISIN vuosina naureskeltiin materialistisen historiakäsityksen arvaamattomuutta: kommunistisen Kiinan osalle lankesi pelastaa maailmankapitalismi konkurssilta. Asetelman rinnalle on nyt tarjolla toinen saman luokan paradoksi.

Autoritaarinen puoluevaltio Kiina on julistautumassa avoimen maailman lipunkantajaksi. Presidentti Xi Jinping kävi tammikuussa kertomassa Davosissa ja Genevessä, että protektionismi ja eristäytyminen eivät tee kenellekään hyvää.

Kiinalainen tietää omasta kokemuksesta, mitä puhuu. Nelisenkymmentä vuotta sitten alkanut avautuminen on saattanut maan maailman toiseksi suurimmaksi taloudeksi. Eikä kasvun loppua näy, kunhan globalisaation annetaan  kukoistaa – ja kommunistisen puolueen ohjata.

Ihmisoikeuksien eteenkin Kiina on Xin mukaan antanut huomattavan panoksensa nostamalla yli 700 miljoonaa ihmistä ylös köyhyydestä. Onko joku muu maailmassa tehnyt enemmän yhdessä asetettujen vuosituhattavoitteiden toteuttamiseksi?

 

KIINALLA ON NYT OIVALLINEN tilaisuus profiloitua maailmanpolitiikassa positiivisessa valossa. Donald Trump ja Vladimir Putin pilaavat kilpaa Yhdysvaltojen ja Venäjän mainetta, Japani taapertaa eikä Euroopasta ole ottamaan omat rajansa ylittävää roolia.

Ongelmitta ei Kiinan vaikutusvalta kuitenkaan kasva, vaikka se vannoo tavoittelevansa yhteisesti jaettua hyvää ilman etupiiri- tai hegemoniapyrkimyksiä. Siltä puuttuu taloudellisen muskelin rinnalta “pehmeää valtaa”, trendin asettajan vetovoimaa, jota muut seuraavat huomaamattaan tai peräti halulla.

Korkeat kasvuluvut eivät riitä hurmaamaan individualistista länttä, jos ja kun Kiina samanaikaisesti blokkaa pääsyä Facebookiin ja Googlen hakukoneeseen. Maan vasta lanseeratun cyberstrategian ensimmäinen kohta tähdentää, että internetiä ei saa käyttää toisten sisäisiin asioihin puuttumiseen.

Eipä tietenkään. Mutta samalla periaatteella Neuvostoliitto aikanaan käytännössä mitätöi sitoumuksensa ETY-sopimuksen ihmisoikeusartikloihin. Kiinan puheet kasvavasta vastuustaan kansainvälisessä yhteisössä (global governance) eivät oikein ulotu yksilöiden tasolle.

 

KIINAN NOUSU ON AIKAMME suuria kertomuksia, joka tuntuu myös Suomen taloudessa ja näkyy Lapin talvilomakohteissa. Selän kääntäminen kehitykselle olisi tyhmyyttä, mutta ei siihen sovittautumisessa tarvitse arvojaankaan myydä. Vuorovaikutus lienee molemminpuoliseksi hyväksi.

Jokin aika sitten uskottiin, että taloudellinen menestys ja poliittinen vapaus kulkevat väistämättä käsi kädessä. Teoria vaikuttaa vanhentuneen viime vuosina aika tavalla. Liberaalin demokratian on ryhdistäydyttävä, jos se haluaa jatkossa profiloitua maailmalla voittavana järjestelmänä.

 

VTT Mikko Majander on ajatuspaja Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja ja poliittisen historian dosentti Helsingin yliopistossa.

Kolumni on julkaistu Demokraatissa 9.3.2017.

Kuva: Mikko Majander