Mikko Majander: Vakautta vai vallanpitäjät vaihtoon

Britannian konservatiivit ovat kompastuneet lyhyen ajan sisään kahteen karkeaan virhearvioon. Brexit-kansanäänestys oli kansakunnalle kohtalokas, ja nyt yllätysvaaleissa meni enemmistö parlamentissa. Jeremy Corbynin työväenpuolueelle aukesi tie takaisin politiikan pelilaudalle, vaikka valtaan on vielä matkaa.

Kirjoittaja Mikko Majander Mikko Majander

Britannian konservatiivit ovat kompastuneet lyhyen ajan sisään kahteen karkeaan virhearvioon. Brexit-kansanäänestys oli kansakunnalle kohtalokas, ja nyt yllätysvaaleissa meni enemmistö parlamentissa. Jeremy Corbynin työväenpuolueelle aukesi tie takaisin politiikan pelilaudalle, vaikka valtaan on vielä matkaa.

 

KANSAN VALTA ON ARVAAMATONTA. Britannian konservatiivit saivat torstaina tuta sen jo toisen kerran vuoden sisään, kun Hänen Majesteettinsa kansalaiset ilmaisivat äänestyslipuilla ristiriitaisen, mutta demokratiassa ohittamattoman tahtonsa.

Vielä muutama viikko sitten Theresa Mayn yllätyspäätös uusista parlamenttivaaleista vaikutti valtapelin mestarivedolta. Konservatiiveille aukesi mahdollisuus kasvattaa niukkaa enemmistöään asetelmassa, jossa hajanainen oppositio tuntui seilaavan ilman uskottavaa johtoa, saati ohjelmaa.

May haki vahvaa mandaattia sekä tory-puolueelle että henkilökohtaiselle asemalleen. Pääministeri oli perinyt vallan David Cameronin kohtalokkaan virhearvion, brexit-kansanäänestyksen seurauksena. Vaaleissa tuli hankkia omat komeat kannukset, joilla karauttaa kohti vaikeita neuvotteluja EU-erosta.

Edessä oli tyhjä maali, johon pallo piti pilkulta potkaista. May kuitenkin kompastui viime hetkellä korkokenkiinsä, ja voimaton kampanjakuti pomppi pahasti ohi tolppien.

 

MITÄ MIELTÄ ONKAAN POLITIIKAN sisällöistä, pohjoislontoolaista Islingtonin ihmettä Jeremy Corbynia sopii ihailla poliittisesta sisusta ja sinnikkyydestä. Parin vuoden sisään hän on kahdesti kukistanut työväenpuolueensa eliitit suorassa jäsen/kannattajaäänestyksessä, vieläpä murskaluvuin.

Puoluejohtajan menestys mitataan kuitenkin vasta parlamenttivaaleissa. Corbynin luotettavuusluvut pääministerin tehtävään olivat heikommat kuin yhdelläkään oppositiojohtajalla miesmuistiin. Päivänpolitiikan kommentaattorit povailivat Labourin romahdusta omaan marginaaliseen mahdottomuuteensa ja sitä myöten loppua Jeremyn kananlennolle.

Kaiken tietäjät ja näkijät saivat nenilleen. Toryt eivät pyyhkineet Labourilla pubien lattioita, vaan menettivät enemmistönsä parlamentissa. Työväenpuolue taas kasvatti sekä paikkamääräänsä että prosentuaalista kannatustaan ensimmäistä kertaa sitten New Labourin läpimurron 1997.

Huumaava menestys siis, odotuksiin nähden. Vaan valtapolitiikassa voittaja korjaa potin, ja se jäi edelleen työväenpuolueelta koko lailla kaukaiseksi haaveeksi. Corbynin Labour sai parlamenttiin kolmisenkymmentä lisäpaikkaa, mutta kokonaismäärä jäi silti lähes sata paikkaa siitä, mitä Tony Blair saavutti heikoimmillaan 2005.

Syynä on Britannian enemmistövaalijärjestelmä, joka vääristää kansan suhteellista edustusta parlamentissa pahemman kerran. Prosenteissa konservatiivit voittivat työväenpuolueen nyt 42–40, mutta paikoissa 318–262, eikä noiden lukujen väliin oikein mahdu haastajia muualla kuin Skotlannissa.

 

MILTÄ BRITANNIAN VAALITULOS näyttää yleismaailmallisia virtauksia tai eurooppalaisen vasemmiston käymistilaa vasten? Vaikka perinteiset valtapuolueet porskuttavat saarivaltakunnassa edelleen, poliittisten eliittien on parasta pitää yhä varansa, kuten brexit-äänestyksessäkin.

Theresa May lupaili kankean kopeaan tyyliin vakautta ja vahvuutta, mutta muutoksen kaipuu vetää tyytymättömyyden keskellä usein paremmin. Ihmisten arkiset taloudelliset ja sosiaaliset huolet eivät kiteydy pelkkään eroon Euroopan unionista, vaikka populistit onnistuivat niin vuosi sitten uskottelemaan.

Labourin osalta taas vaalitulos vei viimeisetkin valttikortit Jeremy Corbynin sivuun kampeajilta. Tony Blairin pragmaattisilla perillisillä, keskustalaisen kolmannen tien kulkijoilla ei oikein ole suuntaa mihin edetä ja argumentteja joihin vedota, etenkin kun liikkeen vasemmistolaisempi siipi on todistanut näin kykynsä mobilisoida nousevaa nuorisokannatusta.

Vaalijärjestelmä sitoo nämä leirit yhteiseen rakenteeseen, vaikka muualla tällainen vasemmisto olisi revennyt jo aikaa sitten eri puolueiksi. Britanniassa tuskin nähdään Ranskan sosialistien kaltaista uusjakoa Emmanuel Macronin ja Jean-Luc Mélenchonin leireihin.

 

VTT Mikko Majander on ajatuspaja Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja ja poliittisen historian dosentti Helsingin yliopistossa.