Miksi makusi on sinulle tärkeä

Kaikkihan tietävät, että suomalaista taidemaailmaa ylläpitävät keski-ikäiset, toimihenkilöasemassa olevat korkeasti koulutetut töölöläisrouvat. Huono-osaiset maalaisjuntit taas eivät tiedä kuin hevistä ja hiihdosta. Turhaa stereotypioilla pelailua? Ehkä, mutta totta tämäkin myytti. Juuri julkaistun Suomalainen maku (2014, Gaudeamus) -tutkimuksen perusteella taide ja kulttuuri edelleen muokkaavat ja ylläpitävät luokkasuhteita.

Kirjoittaja Johannes Koskela Johannes Koskela

Kaikkihan tietävät, että suomalaista taidemaailmaa ylläpitävät keski-ikäiset, toimihenkilöasemassa olevat korkeasti koulutetut töölöläisrouvat. Huono-osaiset maalaisjuntit taas eivät tiedä kuin hevistä ja hiihdosta. Turhaa stereotypioilla pelailua? Ehkä, mutta totta tämäkin myytti.

Juuri julkaistun Suomalainen maku (2014, Gaudeamus) -tutkimuksen perusteella taide ja kulttuuri edelleen muokkaavat ja ylläpitävät luokkasuhteita. Sosioekonominen tausta siis melko hyvin ennustaa, minkälaisesta taiteesta ja muusta kulttuurista yksilö nauttii, jos edes nauttii.

Väitteelle löytyy tukea myös muusta viimeaikaisesta tutkimuksesta (ks. tämä ja tämä). Niissä on kartoitettu sekä kulutuskäyttäytymistä että kulttuuriin asennoitumista. Tämän tiedon perusteella näyttää siltä, että maku on yhteiskunnallisesti vahvasti ennalta määrättyä, vaikka sen usein katsotaankin kuuluvan vapaan itsensä toteuttamisen alaan, oman identiteetin syvimpiin onkaloihin.

Siksi makusi onkin niin tärkeä.

Suomessa naiset kuluttavat melkein kaikkea taidetta enemmän kuin miehet, kaikissa yhteiskuntaluokissa, iästä ja alueestakin riippumatta. Monipuolisempina harrastajina he myös asennoituvat kaikkeen kulttuuriseen toimintaan avoimemmin ja intohimoisemmin sekä nauttivat taiteesta enemmän, tarkastellaan sitä minkä tahansa taiteen tehtävän kautta – esteettisen elämyksen tuottamisen, hyvinvoinnin lisäämisen, sosiaalisen yhteenkuuluvuuden luomisen tai vaikkapa viihtymisen näkökulmasta.

Mutta sukupuoli ei ole suinkaan ainoa maun sosiaalinen jakolinja – ei edes kaikkein tärkein. Koulutustaso ja kotitausta vaikuttavat tässäkin määräävästi. Taiteen aktiivisista suurkuluttajista vain 2 % kuuluu työväenluokkaan ja 7 % alempaan keskiluokkaan. Passiivisista kuluttajista puolestaan vain 8 % on ylempiä toimihenkilöitä tai johtajia.

Kulttuurirahaston tutkimuksen (2013) mukaan taiteen kuluttajatyypit voidaan jaotella sen perusteella, käykö taidenäyttelyissä ja klassisen musiikin konserteissa; elokuvissa ja populaarimusiikin tapahtumissa; vai kansanmusiikki- ja tanssiesityksissä. Eli jos käy oopperassa, käy todennäköisesti myös taidenäyttelyssä, ja jos käy populaarimusiikin konsertissa, käy todennäköisesti myös elokuvissa, ja niin edelleen. Myös muut tutkimukset tukevat näkemystä siitä, että Suomessa jako korkeakulttuurin ja populaarikulttuurin välillä on melko selkeä, vaikka jotkut tutkijat ovatkin varovaisempia tämän suhteen (esim. Liikkanen 2009).

Kuva: Wikimedia Commons. Filosofi Immanuel Kantin (1724-1804) patsasta voi käydä ihailemassa hänen kotikaupungissa Königsbergissä. Kantin mukaan taidetta pitää tarkastella pyyteettömästi.

Makututkimuksessa on jo yli 200 vuotta puhuttu ”puhtaasta mausta” tai ”pyyteettömästä katseesta”, kyvystä arvioida taideteoksia ensisijaisesti niiden muodollisten ominaisuuksien perusteella. Alan klassikko Pierre Bourdieu osoitti, kuinka kulttuurista pääomaa paljon kasannut eliitti onnistuu erottautumaan rahvaasta nauttimalla nimenomaan abstrakteista teoksista. Huono-osaisempi kansanosa taas arvostaa ja kykenee vastaanottamaan taidetta enemmän sen mukaan kuinka ”realistista” ja omaa elämää koskettavaa se on.

Erot taiteen vastaanottamisen kyvyissä selittää, miksi hyvätuloiset ja hyväosaiset arvostavat ja kuluttavat kulttuuria muita monipuolisemmin. Nuo kyvyt puolestaan perustuvat koulutukseen, kotioloihin ja sosiaalisiin piireihin, eli henkilön sosioekonomiseen asemaan.

Koska taide on jossain muotoa läsnä useimpien jokapäiväisessä elämässä ja ympäristössä, ja juuri sen vuoksi kykenee niin vahvasti uusintamaan yhteiskunnallisia suhteita, on sen sisältöön myös kiinnitettävä nykyistä suurempaa huomiota. Relativistinen ja nihilistinen asenne – ”makunsa kullakin” – ei kelpaa tekosyyksi olla edistämättä kansalaisten sivistystasoa ja kulttuurillista avoimuutta.

Jotta sosiaalista tasa-arvoa ja demokratiaa voidaan tehokkaasti edistää monikulttuurisessa maailmassa, on pyrittävä vahvemmin kehittämään kaikkien kansanosien kykyä vastaanottaa ja nauttia mahdollisimman suuresta määrästä eri kulttuurinalojen tuotoksia. Makuja erotteleva Pitkäsilta ei kaipaa pidennystä. Pikemminkin kulttuurista pitäisi olla sillanrakentajaksi eri kansanosien välille, paremman ja monimuotoisemman yhteiskunnan edistäjäksi.