Miksi tyytymättömyys politiikkaan lisääntyy Suomessa ja Ruotsissa?

Kalevi Sorsa -säätiö järjesti viime viikolla Tiedekulmassa keskustelun siitä, miksi ihmiset ovat nykyään niin tyytymättömiä politiikkaan. Säätiön eriarvoisuuden vähentämistä käsittelevän projektin hankevastaavan Anna Rajavuoren kanssa olivat keskustelemassa ruotsalaisen ajatuspaja Arena Idén johtaja Lisa Pelling ja Helsingin yliopiston viestinnän professori Anu Kantola.

Lisa Pelling ja Anu Kantola ovat molemmat tehneet viime vuosina tutkimusta eriarvoistumiskehityksen moniulotteisista syistä ja seurauksista. Lisa Pellingin ja Johanna Lindellin ruotsalaisten poliittista tyytymättömyyttä käsitellyt tutkimus Det Svenska missnöjet (2021) herätti viime vuonna Ruotsissa laajaa keskustelua. Pelling ja Lindell haastattelivat tutkimusta varten yli kolmeasataa ihmistä. Raportin englanninkielinen tiivistelmä löytyy Friedrich-Ebert-Stiftungin sivulta.

Kantola puolestaan on johtanut monitieteistä Kansalaisuuden kuilut ja kuplat -tutkimushanketta, joka selvittää, kuinka globaalit muutokset muuttavat kansalaisten toimintakykyä, poliittisia tunteita ja intressejä. Tänä keväänä julkaistiin hankkeen tuloksia yhteen vetävä teos Kahdeksan kuplan Suomi (2022).

Pellingin mukaan tyytymättömyys yhteiskunnalliseen kehitykseen on viimeisen kymmenen vuoden aikana lisääntynyt Ruotsissa. Kuusi kymmenestä ruotsalaisesta on tyytymättömiä suuntaan, johon yhteiskunta on menossa. Ennen kaikkea matala palkka ja matala koulutus olivat yhteydessä tyytymättömyyteen, ja tyytymättömyys on kanavoitunut usein ruotsidemokraattien kannatukseen.

– Ihmisillä oli haastatteluissa vaikeuksia keksiä mitään, mikä ruotsalaisessa yhteiskunnassa toimisi hyvin. Huonoista puolista kysyttäessä puheesta ei ollut tulla loppua, Pelling kuvaa haastattelutilanteita.

Kuusi kymmenestä ruotsalaisesta on tyytymättömiä suuntaan, johon yhteiskunta on menossa.

Ruotsidemokraattien ydinkannatusalueella syrjäseuduilla ihmiset kokevat Pellingin mukaan, että heidät on jätetty oman onnensa nojaan. Hyvinvointivaltion palveluverkot harvenevat, postitoimistoja ei enää ole, eivätkä bussit enää pysähdy paikkakunnalla. Kaupat ovat kaukana ja lääkäriin ei pääse. Ihmisten huolena on myös turvallisuus. Yhteiskunnan resurssien ajatellaan menneen ennen kaikkea maahanmuuttajien tukemiseen – väite, jolla on vähän todellisuuspohjaa, mutta jota ruotsidemokraatit ovat aktiivisesti toistelleet.

Kantola tulkitsee poliittisen tyytymättömyyden juurten olevan 80-luvulla käynnistyneessä talouden liberalisoinnissa ja rakennemuutoksessa. Prosessi on vain kiihtynyt – Suomessa joka kymmenes työpaikka katoaa joka vuosi. – Se vähentää ihmisten turvallisuuden tunnetta, Kantola toteaa.

Kahdeksan kuplan Suomessa Kantola ja työryhmä pyrkivät tavoittamaan kokonaiskuvaa suomalaisesta yhteiskunnasta haastattelujen kautta. Huippujohtajista, keskiluokasta, paperityöläisistä, palvelualan prekariaatista, pien- ja maahanmuuttajayrittäjistä, syrjäseutujen asukkaista ja työttömistä koostuva aineisto paljasti, että kaikkien ryhmien yhteinen kokemus oli, että he kokivat ruuvin kiristyneen elämässään.

Kantolan mukaan kiristyneen kilpailun tunne yhdistää kaikkia: keskiluokka kokee putoamisen pelkoa ja lisääntyviä vaatimuksia. Paperityöläiset taas pelkäävät irtisanomista. Palvelutyöntekijät kokevat työn vaatimusten lisääntyneen. Työttömät kokevat, että yhteiskunta kohtelee heitä autoritäärisin ja kontrolloivin ottein. Epävarmuus lisää myös identiteettien liikkuvuutta: Perinteiset poliittiset jakolinjat ovat myllerryksessä, kun alemman tulotason ryhmät ovat kääntyneet kannattamaan oikeistopuolueita, ja ylemmistä kerroksista löytyy uutta vasemmiston kannatusta.

Kiristyneen kilpailun tunne yhdistää kaikkia.

Hyvinvointivaltiolla on Pellingin mukaan vielä laajaa kannatusta, mutta monet kokevat, ettei se enää toimi. Hänen mukaansa veropohjan pettäminen on Ruotsissa johtanut palveluiden tason heikentymiseen, ja laaja palveluverkko on markkinoiden liberalisoinnin myötä hävinnyt. Kokemus koskee niin syrjäseudun asukkaita kuin kaupunkien köyhempiä alueita. Poliitikoilla on tarjottavina vain lisääntyviä tehokkuusvaatimuksia, jotka lisäävät Kantolan kuvailemaa ruuvin kiristymistä. Todellisuudessa esimerkiksi opettajien työtä on vaikeaa tehostaa vuodesta toiseen ilman että opetuksen taso laskee.

Pellingin mukaan Ruotsissa talous on kyllä kasvanut, mutta reaalipalkkojen kasvun hintana ovat olleet kasvavat tuottavuusvaatimukset. Sairauden tai avuntarpeen iskiessä yhteiskunnan turvaverkot eivät enää ole ottamassa vastaan: elintaso putoaa merkittävästi työnteon katketessa. Ruotsissa eriarvoisuus on kasvanut, ja entinen maailman ykkönen on pudonnut tulonsiirroissa viidenneksitoista.

– Yhteiskuntatieteilijöiden mukaan Ruotsia ei voi enää kutsua hyvinvointivaltioksi, Pelling sanoo.

Maahanmuutosta on Pellingin mukaan tullut ruotsidemokraattien yksikertainen selitys kaikille yhteiskunnallisille ongelmille. Samaan aikaan vasemmistopuolueet eivät ole kyenneet tarjoamaan vaihtoehtoista narratiivia tai poliittista ohjelmaa. Ne ovat myös olleet haluttomia lisäämään työmarkkinoiden säätelyä ja veronkorotuksia. Uusia määrärahoja vaaditaan lähinnä poliisille. Pellingin mukaan toimivin ratkaisu maahanmuuttajalähiöiden ongelmiin olisi puuttua työn epävarmuuteen, koulujärjestelmän toimivuuteen ja asuntomarkkinoiden kehitykseen.

Maahanmuutosta on Pellingin mukaan tullut ruotsidemokraattien yksikertainen selitys kaikille yhteiskunnallisille ongelmille. Samaan aikaan vasemmistopuolueet eivät ole kyenneet tarjoamaan vaihtoehtoista narratiivia tai poliittista ohjelmaa.

Kantolan työryhmän tutkimuksessa maahanmuutto ei noussut erityisen keskeiseksi teemaksi – yhtäältä siksi, että maahanmuuttajien osuus Suomessa on huomattavasti pienempi kuin Ruotsissa. Ihmisiä kiinnosti enemmän omaan välittömään elämänkokemukseen kiinnittyvät kysymykset. Suomessa uhkana on väestön vanheneminen ja sen vaikutus palveluihin ja talouden dynaamisuuteen.

Lopuksi Rajavuori kysyy, miten suomalaisen ja ruotsalaisen yhteiskunnan suuret kertomukset ovat muuttuneet. Pellingin mukaan Ruotsin syvempi ymmärrys itsestään on rapautunut, kun usko maailman parhaaseen hyvinvointivaltioon on mennyt. Ihmiset löytävät kuitenkin toivoa ja merkityksiä paikallisesta yhteisöstä ja toiminnasta.

Kantola pohtii ruotsalaisen uskon maailman parhaaseen hyvinvointivaltioon kytkeytyvän Ruotsin itseluottamusta antavaan menneisyyteen suurvaltana. Suomessa taas kansallista narratiivia määrittää enemmän vaatimattoman egalitarismin ja selviytymisen eetos.

Pelling on samaa mieltä. – Ruotsissa ajattelimme, että mitä kamalaa maailman parhaalle hyvinvointivaltiolle nyt voisi tapahtua, jos lisäämme hieman vapauksia ja vahvistamme markkinamekanismia, ja kuuntelemme komeiden amerikkalaisten konsulttien neuvoja tehokkuudesta. Ja sitten me myimme itsemme.

Kiinnostava keskustelu löytyy kokonaisuudessaan Youtubesta.

Teksti: Riku Luostari
Kuva: Anna Kuokkanen

Riku Luostari työskentelee kevään ajan Kalevi Sorsa -säätiön korkeakouluharjoittelijana. Hän on poliittisen historian maisteriopiskelija Helsingin yliopistolla.