Milloin olet viimeksi kääntänyt takkia?

Kirjoittaja Antti Kaihovaara Antti Kaihovaara

Nobel-palkinto on vuosittain jaettava tunnustus erityisen korkeatasoisesta tieteellisestä tutkimuksesta. Viime vuonna taloustieteen Nobel jaettiin kolmen amerikkalaisprofessorin kesken. Näistä Chicagon yliopiston professori Eugene F. Fama tunnetaan tehokkaiden markkinoiden hypoteesin kehittäjänä. Toinen palkittu, Yalen yliopiston professori Robert J. Shiller, on puolestaan kutsunut Faman teoriaa suurimmaksi virheeksi taloustieteen historiassa.

En ole itse saanut taloustieteen Nobelia (vielä), joten en pysty arvioimaan, kumpi herroista on oikeassa. Sillä ei ole välttämättä edes merkitystä, sillä yhteiskuntatieteiden tarkoitus on harvoin löytää absoluuttisia totuuksia, jotka olisivat yleistettävissä universaalisti. Usein tutkimustulokset ovat keskenään ristiriitaisia tai ne ovat valideja vain tiettyjen reunaehtojen vallitessa. Tiede synnyttää tietoa, ei totuuksia.

Valitettavan usein tieteellinen tieto muuttuu kuitenkin mutkattomaksi totuudeksi, kun sitä yritetään soveltaa reaalimaailmaan.

Paavo Väyrystä lukuun ottamatta ihminen on erehtyväinen. Tämä koskee niin tutkijoita, politiikkoja kuin eturyhmiäkin. Monimutkaisiin ongelmiin on harvoin olemassa yksinkertaisia ratkaisuja. Irlanti ja Latvia ovat saaneet kehuja vaikeista sopeuttamisohjelmistaan talouskriisin hoidossa. Islanti on puolestaan noussut kuiville lähes päinvastaisin keinoin. Kolikossa on aina kaksi puolta. Yhteiskunnassa niitä on yleensä enemmän.

Tästä huolimatta monen poliitikon leipälaji on saada monimutkainen kuulostamaan yksinkertaiselta. Tieteellisen tutkimustiedon hyödyntäminen päätöksenteossa on välttämätöntä, mutta sen tulisi tapahtua tieteen ominaispiirteet huomioiden. Tiede tavoittelee parasta mahdollista tietoa. Se ei kuitenkaan tarjoa aukottomia vastauksia esimerkiksi siihen, miten talouskriisistä noustaan tai miten sosiaali- ja terveyspalvelut tulisi järjestää.

Mitä tästä voi oppia? Ainakin sen, että ei ole olemassa yhtä ainoaa tietä onneen. Tämän vuoksi on vaikeaa ylikorostaa, kuinka tärkeää on kuunnella omien käsitystensä vastaisia argumentteja, tulivat ne sitten mistä leiristä tahansa.

Toiseksi, olisi opittava tunnustamaan omat virheensä auliimmin. Epäonnistuminen on inhimillistä ja sen tulisi olla hyväksyttävää elinkeinoelämän lisäksi myös politiikassa. Virheiden ja tavoiteristiriitojen kiistäminen tuskin lisää suomalaisten jo valmiiksi alhaista luottamusta poliitikoihin.

Kolmanneksi, mielipiteen avoin vaihtaminen voi olla jopa toivottavaa, silloin kun se perustuu tilannekuvan muuttumiseen eikä poliittisten pisteiden kalasteluun. Linjaa on muutettava silloin, kun se vaikuttaa olemassa olevan tiedon perusteella tarpeelliselta. Ei silloin, kun Taloustutkimuksen tekemä gallup kertoo, että aiempi linja ei vetoa äänestäjiin.

Julkaistu Demokraatissa 21.2.2014