Euroopan unioniin tarvitaan pääomatulojen vähimmäisvero

Viime vuosikymmenen aikana on nähty käänne, kun kaikkialla maailmassa on puututtu monikansallisten yritysten verovälttelyyn. Haitallinen verokilpailu voi sen seurauksena kuitenkin siirtyä pääomatulojen verotukseen. Sen estämiseksi pääomatulojen vähimmäisvero ja veronkiertodirektiivi tulisi nostaa EU:n asialistalle tulevalla europarlamenttikaudella, kirjoittaa Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Lauri Finér.

EU-maat päättävät verotuksestaan pitkälti kansallisesti. Suomessakin voidaan siis varsin vapaasti päättää itse verotuksen taso ja se, mitä verotetaan. Periaatetta korostaa se, että EU:ssa veroasioista päättäminen vaatii yksimielisyyttä. Verotusta ei siis yhdenmukaisteta EU:ssa, jos Suomi ei muiden mukana halua.

Joissain asioissa on kuitenkin haluttu. EU:ssa on harmonisoitu muun muassa arvonlisäverojen ja energiaverojen veropohja, eli ne määräytyvät kaikissa EU-maissa samoilla periaatteilla. Näidenkin verojen tasosta päätetään kansallisesti, mutta niille on asetettu vähimmäistaso, jonka alle esimerkiksi hiilipäästöjä ei saa verottaa. Näin kannustetaan vähentämään päästöjä koko unionin alueella, ja samalla estetään polkuhinnoittelua, jossa saastuttavaa teollisuutta suosittaisiin kohtuuttomasti.

Tämän vuoden alussa EU-maissa astui voimaan vähimmäisvero myös monikansallisten suuryritysten voitoistaan maksamalle yhteisöverolle. Suomestakin on siirretty voittoja veroparatiiseihin, mutta jatkossa niistä on maksettava vähintään 15 prosentin veroa.

Kansainvälistä yhteistyötä tarvitaan nimenomaan verovälttelyn ja haitallisen verokilpailun torjumiseksi. Vähimmäisvero on vain yksi esimerkki uudistuksista, joilla niihin on puututtu viimeisen kymmenen aikana. Yksi ilmeinen aukko pääomien veropohjissa on kuitenkin jäänyt toistaiseksi vaille huomiota. Tässä blogissa kerron, mikä se on, sekä miten ja miksi siihen tulisi puuttua EU:ssa.

Rikkaat voivat välttää pääomatuloverot jopa kokonaan – aivan laillisesti

Yksityishenkilöt maksavat pääomatuloveroa omaisuutensa tuotoista. Niitä ovat muun muassa yritysten voittovaroista maksettavat osingot, arvopaperien ja kiinteistöjen myyntivoitot, vuokra- ja puunmyyntitulot sekä sijoitusrahastojen ja sijoitussidonnaisten vakuutusten eli vakuutuskuorien tuotot.

Pääomat keskittyvät niin Suomessa kuin globaalistikin rikkaimmille ja suurituloisimmille, joten myös pääomatulovero koskee eniten heitä. Vuonna 2019 noin puolet Suomen kotitalouksien varallisuudesta keskittyi varakkaimmalle kymmenykselle ja suurituloisimman kymmenyksen osuus oli 37 prosenttia (ks. kuvio 1).

Omaisuuden tuotoista jopa 77 prosenttia kertyi vuonna 2022 suurituloisimmalle kymmenykselle (ks. kuvio 2). Heidän joukossaankin tuotot keskittyvät eniten suurituloisimmalle prosentille. Muissa tuloluokissa varallisuus koostuu pääosin omasta kodista, josta ei kerry suoria tuloja.

Pääomatulovero on siis ennen muuta rikkaimpien ja suurituloisten tulovero. Sitä ei kuitenkaan ole aina pakko maksaa. Tämä johtuu siitä, että pääomatuloveroa maksetaan vasta, kun tuloja nostetaan itselle. Pitämällä tulot omassa sijoitusyhtiössä tai vakuutuskuoressa verojen maksua voi lykätä vaikka loputtomiin, tai – kuten seuraavaksi kuvaan – siihen asti, kunnes tulot nostetaan verovapaasti tai matalalla verolla.

Suurituloisten pääomien tuottojen verotus onkin Suomessa ja monissa muissa EU-maissa keskimäärin matalampaa kuin keskituloisen palkansaajan verotus. Tämä johtuu olennaisesti siitä, ettei pääomatuloverotuksen tasoa ja veropohjaa ole EU:ssa tai juuri muutenkaan kansainvälisesti harmonisoitu. Se johtaa tilanteisiin, joissa pääomien tuottoja ei veroteta siellä, missä asuessa ne ovat kertyneet. Jossain tilanteissa niitä ei siksi veroteta lainkaan tai vero jää hyvin kevyeksi.

Nämä tilanteet saattavat tuntua äkkiseltään poikkeuksellisilta, mutta pääomat tuppaavat realisoitumaan sieltä, missä vero on matalin. Tämä johtuu osaltaan siitä, että varakkaimpia avustaa verokonsulttien ammattikunta, joiden yksi tehtävä on etsiä keinoja pääomien verojen optimointiin.

Esimerkiksi suomalainen voi nostaa sijoitustuottonsa niin kutsuttuun vakuutuskuoreen verovapaasti, muuttaa maahan, jossa nostoja kuoresta ei veroteta, ja – tadaa – verot isoistakin sijoitustuloista voivat jäävät nollaan tai pieniksi. Järjestely voi onnistua esimerkiksi hankkimalla vuokrakämppä Sveitsistä, ja muuttamalla kirjat sinne. Teoriassa miljoonien verot voi siis välttää muutamien tonnien tai kymppitonnien järjestelyllä.

Esimerkiksi suomalainen voi nostaa sijoitustuottonsa niin kutsuttuun vakuutuskuoreen verovapaasti, muuttaa maahan, jossa nostoja kuoresta ei veroteta, ja – tadaa – verot isoistakin sijoitustuloista voivat jäävät nollaan tai pieniksi.

Mistään aivan pienistä summista ei ole kyse. Marja Riihelä ja Matti Tuomala ovat arvioineet, että suomalaisiin vakuutuskuoriin kertyi vuonna 2018 noin 2,2 miljardia euroa tuloja, jotka olivat verotuksen ulkopuolella (ks. tarkemmin aiheesta esim. tämän raportin luku 2.6.1). Myös sijoitusyhtiöissä on suuria summia. Niihin kertyneet tuotot eli arvonnousut voivat jäädä verottamatta myös silloin, kun omaisuutta siirretään perillisille ennen arvonnousun realisointia eli myyntiä.

Vastaavia mahdollisuuksia on muissakin Euroopan maissa, eikä niihin ole toistaiseksi puututtu EU-tasolla. Päinvastoin, yhä useammat maat ovat viime vuosina tarjonneet veroetuja rikkaille muuttajille. Näiden maiden joukossa ovat esimerkiksi Espanja, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Luxemburg, Malta, Portugali ja Sveitsi.

EU:n tulisi puuttua pääomatuloverokilpailuun vähimmäisverolla

Kilpailu veroeduilla on viime kädessä haitallista kaikille, kun se johtaa talouden kannalta tehottomaan verotukseen. Se johtaa myös epäreiluun tilanteeseen, jossa tuloja ei veroteta maassa, missä ne ovat kertyneet. Veroparatiisit loukkaavat siis muiden maiden oikeutta päättää itse veroistaan, ja verottaa tuloja, joiden syntymistä ne ovat osaltaan edistäneet.

Ratkaisu olisi varsin yksinkertainen, ja kopioitavissa jo aiemmin toteutetuista kansainvälisen verotuksen uudistuksista. Monikansallisten yritysten veropohjia on harmonisoitu EU:ssa muun muassa niin kutsutulla veronkiertodirektiivillä. Siinä on sovittu esimerkiksi yritysten arvonnousuveroverosta sekä muista säännöksistä, joilla estetään suuryritysten voittojen siirtämistä matalan veron maihin. Nämä säännöt samalla määrittävät sitä, missä yritysten maassa voittoja verotetaan. Lisäksi edellä mainittu uusi vähimmäisvero varmistaa näiden voittojen verotuksen minimitason.

Sama logiikka toimisi myös pääomatulojen verotuksessa. EU-tason arvonnousuverolla voitaisiin sopia, että omaisuuden myyntivoitot verotetaan siellä, missä asuessa ne ovat kertyneet – eikä veroja voisi välttää enää muuttamalla kirjoja verokeitaaseen. Pääomatulojen vähimmäisverolla taas varmistettaisiin, että myös kaikista pääomatuloista maksetaan verot kertaalleen. Näin rikkaimpien nollaverotukselle tulisi loppu.

Pääomatulojen vähimmäisverolla varmistettaisiin, että kaikista pääomatuloista maksetaan verot kertaalleen. Näin rikkaimpien nollaverotukselle tulisi loppu.

Viime kädessä yhdessä sovitut pelisäännöt hyödyttävät kaikkia, kun kikkailun sijaan voitaisiin keskittyä oikeaan yritystoimintaan ja elämään. On yritystenkin etu, että verotus on ennustettavaa, kun toimintaa laajennetaan uusille markkinoille.

Verokilpailussa on jo nähty käänne

Viime vuosikymmenen uudistuksilla on ollut valtava merkitys. Muutokset ovat paitsi suoraan kasvattaneet pääomien veroja myös antaneet valtioille aiempaa paremman mahdollisuuden korottaa niihin kohdistuvia veroja.

Pääomien verot ovatkin nousseet EU:ssa niin suhteessa talouden kokoon kuin kaikkiin verotuloihinkin varsin tasaisesti vuodesta 2010 (ks. kuvio 3). Vuonna 2010 pääomien verot olivat EU:ssa keskimäärin 7,1 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, kun vuonna 2022 suhdeluku oli 8,9 prosenttia eli melkein neljänneksen korkeampi. Erityisen nopeaa nousu on ollut koronan jälkeen. Muutos on nähtävissä Suomessakin, vaikka pääomien verot ovat näillä mittareilla olleet koko ajanjakson alle EU:n keskiarvon.

Muutos aiempaan on merkittävä sillä tarkasteltaessa pidempää aikaväliä vuodesta 1965 alkaen pääomien verot ovat laskeneet samaan aikaan kuin pienituloisemmat palkansaajat ovat kantaneet yhä suuremman osuuden verotaakasta.

Muutosta selittää osaltaan se, että pääomien verovälttelyyn on puututtu globaalisti finanssikriisin jälkeen. Esimerkiksi edellä mainittu veronkiertodirektiivi on hillinnyt monikansallisten yritysten verovälttelyä EU:ssa vuodesta 2018. Vuonna 2017 käynnistynyt valtioiden välinen pankkitilitietojenvaihto on eräiden arvioiden mukaan romahduttanut tulojen piilottelua veroparatiiseihin jopa kolmannekseen aiemmasta.

Muutos näyttää jopa kiihtyvän. Talousjärjestö OECD arvioi tämän vuoden alussa, että suuryritysten voitonsiirto puolittuu globaalisti vähimmäisveron seurauksena jo lähivuosina. Voidaankin jo puhua verokilpailun käänteestä, kun valtioilla on aiempaa paremmat mahdollisuudet verottaa liikkuvia pääomia.

Suunta voi kuitenkin jälleen muuttua, jos uusi heikoin lenkki – pääomatulojen verotus – jätetään vaille huomiota. On jo nähtävissä, kuinka haitallisen verokilpailun ja verovälttelyn painopiste on siirtynyt henkilöomistajien tasolle, kun suuryritysten verovälttelyyn on puututtu.

Uudistuksia auttaisi, jos haitallista verokilpailua estävistä toimista voitaisiin jatkossa päättää Euroopan neuvostossa yksimielisyyden sijaan määräenemmistöllä. Näin EU:n omat verokeitaat eivät voisi yksinään estää päätöksiä.

Samalla on jatkettava monikansallisten yritysten veropohjien tiivistämistä sekä lisättävä edelleen läpinäkyvyyttä, jotta talousrikollisten on vaikeampi piilotella varojaan. Suomen ei myöskään kannata jäädä odottamaan vain EU-tason päätöksiä, sillä verovälttelyyn voi puuttua myös kansallisesti muun muassa arvonnousuveron kaltaisilla säännöksillä.

Toiminnanjohtaja
Lauri Finér
lauri.finer@sorsafoundation.fi

Kirjoittaja johtaa säätiötä ja tutkii verotusta koskevia aiheita.

Kuva: Photography by Servando Miramontes (CC BY-NC-ND 2.0 DEED).

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter