27.4.2007 Minne Suomea johdetaan?

Kirjoittaja Kalevi Sorsa -säätiö Kalevi Sorsa -säätiö

Eduduskuntavaalit on käyty ja uusi hallitusohjelma kirjoitettu. On aika arvioida mitä seuraavan neljän vuoden aikana on odotettavissa. Kalevi Sorsa -säätiön Perjantaiyliopistossa ”Minne Suomea johdetaan?” analysoidaan yhteiskunnallisia ja poliittisia muutoksia eurooppalaisissa hyvinvointivaltioissa, kuullaan mitä Ruotsin kokemusten perusteella olisi odotettavissa, arvioidaan hallitusohjelmaa ja keskustellaan mikä Suomen suunta on.

Keskusteluun johdattelevat Michael Dauderstädt, saksalaisen Friedrich Ebert -säätiön Division for Economic and Social Policy johtaja, Jaakko Kiander, Palkansaajien tutklimuslaitoksen johtaja sekä Eero Heinäluoma, SDP:n puheenjohtaja.

Alustajat

Michael Dauderstädt, Ph.D. on opiskellut matematiikkaa, kansantaloustiedettä sekä kehityspolitiikkaa Aachenissa, Pariisissa ja Berliinissä. Hän on toiminut saksalaisen Friedrich Ebert –säätiön tutkimuslaitoksessa Lissabonissa, kansainvälisen politiikan tutkimusyksikön johtajana ja vuodesta 2006 Friedrich Ebert –säätiön talous- ja yhteiskuntapoliittisen osaston johtajana. Hän on kirjoittanut lukuisia kirjoja ja artikkeleita talous- ja sosiaalipolitiikasta, kansainvälisestä politiikasta ja kehitysyhteistyöstä sekä Keski- ja Itä-Euroopan yhteiskuntakehityksestä.

Jaakko Kiander, VTT, on Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja 2006 alkaen. Hän on ollut mm. Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen palveluksessa, 1999- 2006 tutkimusjohtajana. Kiander on toiminut myös myös EPV:n neuvonantaja 1999-2007, koordinaattorina ja tutkimusjohtajana Suomen Akatemian 1990-luvun talouskriisin tutkimusohjelmassa sekä vierailevana professorina Joensuun ja Helsingin yliopuistoissa. Kianderin tkiinnostruksen kohteita ovat mm. julkinen talous ja työmarkkinata, hyvionvointivaltio ja sosiaalinen pääoma.

Eero Heinäluoma on kansanedustaja ja Suomen sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtaja. Hän oli valtiovarainministeri ja varapääministeri syyskuusta 2005 huhtikuuhun 2007. Heinäluoma toimi puoluesihteerinä 2002-2005 ja sitä ennen johtajana Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestössä.

Alustukset

Michael Dauderstädt: Political Changes in European Welfare States

Jaakko Kiander: Uusi hallitusohjelma – mitä se tarkoittaa?