
Mistä Albanian flamingovallankumouksessa on kyse?
Albaniassa Donald Trumpin vävyyn eli Jared Kushneriin linkittyvästä luksuslomakeskuksesta alkanut kiista on kasvanut kuukausia jatkuneeksi protestiliikkeeksi. Kalevi Sorsa -säätiön Balkan–hankkeesta vastaava Jelena Simic tarkastelee blogissaan, mitä flamingovallankumous kertoo Albanian yhteiskunnasta ja mihin se voi johtaa.
Albaniassa mielenosoitukset ovat jatkuneet jo melkein 100 päivää. Joka ilta kello seitsemän protestoijat kokoontuvat Tiranan keskustassa sijaitsevalle Skënderbergin aukiolle ja lähtevät sieltä marssimaan kohti ministeriöitä ja muita hallintorakennuksia. Mielenosoittajat ovat marssineet päivittäin myös pääministeri Edi Raman viraston eteen.
Flamingovallankumoukseksi ristitty protestiliike sai alkunsa kiistasta, joka koskee Jared Kushneriin kytkeytyvää luksusmatkailurakennushanketta Albanian rannikolla ja Sazanin saarella. Osa suunnitelluista rakennuksista sijaitsee arvokkaalla luonnonsuojelualueella, jolla elää muun muassa flamingoja.
Protestit ovat kohdistuneet maan johtoon, sillä hankkeen toteuttamista ovat helpottaneet Albanian valtion päätökset. Maassa muutettiin suojelualueita koskevaa lainsäädäntöä vuonna 2024 tavalla, joka mahdollisti suurten matkailu- ja infrastruktuurihankkeiden toteuttamisen myös suojelualueilla. Lakimuutos jäi tuolloin verrattain vähälle huomiolle. Sittemmin kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on arvostellut muutosta voimakkaasti ja vaatinut Albaniaa kumoamamaan lain, sillä se on ristiriidassa kansainvälisten luonnonsuojeluperiaatteiden kanssa.
Lakimuutosta seuraavana vuonna pääministeri Edi Raman johtama strategisten investointien komitea myönsi Sazanin 1,4 miljardin euron lomakeskushankkeelle strategisen investoinnin aseman. Vuonna 2015 säädetyn strategisia investointeja koskevan lain tarkoituksena on helpottaa suurten investointien toteuttamista myöntämällä niille erityisiä ja nopeutettuja hallinnollisia menettelyjä.
Protestit alkoivat toukokuun alussa Sazanissa, mutta ne laajenivat kansallisiksi kuun lopun käänteen jälkeen. Silloin sosiaalisessa mediassa levisi video, jossa rakennustöitä valvomaan palkatut yksityiset vartijat raahasivat hanketta vastustanutta mielenosoittajaa kovakouraisesti pois alueelta poliisien puuttumatta tilanteeseen. Video herätti laajaa suuttumasta ja toi paikalliselle kiistalla nopeasti valtakunnallista huomiota.
Selkkauksen jälkeen protestit siirtyivät Tiranaan. Flamingosta on tullut symboli tyytymättömyydelle, joka kohdistuu paitsi luonnonsuojelualueille rakentamiseen, myös korruptioon, vallan keskittymiseen sekä kysymykseen siitä, kenelle Albaniaa rakennetaan ja kuka maan kehityksestä lopulta hyötyy.
Turismista piti tulla Albanian menestystarina – mutta kuka siitä hyötyy?
Albanian taloutta on rakennettu jo pitkään turismin varaan. Reilu vuosikymmen sitten maa oli vielä monelle tuntematon, mutta vuonna 2025 maassa vieraili yli 11 miljoonaa turistia. Luku on merkittävä maassa, jonka asukasluku on virallisesti vain noin 2,4 miljoonaa.
Turismi muodostaa noin 20 prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Maan luontoa on hyödynnettymatkailun kasvattamisessa. Turismia ja ympäristöä hallinnoitiin vuosia saman ministeriön alla, ja juuri kestävään matkailuun on panostettu, ainakin paperilla. Esimerkiksi vuoden 2025 matkailustrategian painopisteiksi nostettiin suojelualueet, ekoturismi ja kestävän matkailun kehittäminen.
Juuri tästä syystä Kushnerin hanke näyttäytyy albanialaisille ongelmallisena. Luksuskohdetta rakennetaan suojelualueille, joiden varaan Albania rakentaa kuvaansa ympäristöystävällisenä matkakohteena. Eivätkä uudet kohteet tietenkään ole paikallisten saavutettavissa.
Kysymykset maan ja luonnonvarojen käytöstä eivät ole Albaniassa uusia. Kommunistisen järjestelmän romahdettua 1990-luvun alussa Albania siirtyi nopeasti markkinatalouteen. Se yksityisti valtion omaisuutta ja avautui ulkomaisille investoinneille. Muutos oli valtava maassa, joka oli vainoharhaisen Enver Hoxhan valtakaudella (1944–1985) ollut vuosikymmeniä yksi Euroopan eristäytyneimmistä.
Siirtymä oli myös kaoottinen. 1990-luvulla suuri määrä albanialaisia sijoitti säästönsä pyramidihuijauksiin, joilla oli yhteyksiä myös maan poliittiseen eliittiin. Kun pyramidit romahtivat vuonna 1997, iso osa väestöstä menetti säästönsä, levottomuudet levisivät ympäri maata ja valtion kontrolli käytännössä romahti osassa Albaniaa. Väkivaltaisuuksissa kuoli yli tuhat ihmistä.
Vaikka nyky-Albania on erilainen maa kuin 1990-luvulla, on se silti siirtymävaiheessa oleva hallinto, jossa yhdistyvät demokraattisen ja autoritaarisen järjestelmän piirteet. Kysymykset omaisuuden, maan ja yhteisten resurssien jakamisesta ovat edelleen tapetilla. Tämän päivän protestoijat ovat tietenkin sukupolvea, jolla ei ole omakohtaista kokemusta kommunistisesta Albaniasta. Sen sijaan he ovat kasvaneet yhteiskunnassa, jossa markkinatalouden ja ulkomaisten investointien tuoma kehitys on kulkenut käsi kädessä korruption, suuren maastamuuton ja voimakkaan taloudellisen eriarvoisuuden kanssa.
Flamingoliikkeessä merkittävää on Albanian nuorten poliittinen aktivoituminen
Flamingovallankumous on ennen kaikkea nuorten liike. Mielenosoituksiin osallistuu kaikenikäisiä albanialaisia, mutta näkyvässä roolissa ovat olleet erityisesti 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa syntyneet Gen Z –nuoret. Tästä kertoo se, että mielenosoituksissa on näkynyt enemmän esimerkiksi flamingoja, musiikkia ja meemejä kuin puoluepoliittista kuvastoa.
Nuorten tyytymättömyys on pitkään näkynyt pikemminkin haluna lähteä maasta kuin pyrkimyksenä muuttaa yhteiskuntaa sisältäpäin. Väestön vähenemisessä Albania kuuluu sekä Euroopan että maailman kärkikastiin. Viimeisen 25 vuoden aikana maan asukasluku on laskenut 23,6 prosenttia, eli melkein neljänneksen. Alhainen syntyvyys ja ennen kaikkea perheenperustamisiässä olevien nuorten maastamuutto on vaikuttanut merkittävästi maan väestörakenteeseen: kun vuonna 2001 vain 7,5 prosenttia Albanian väestöstä oli vähintään 65-vuotiaita, vuonna 2023 osuus oli jo 19,7 prosenttia. Albaniasta on viime vuosina lähtenyt 40 000–50 000 ihmistä vuodessa. Heistä yli 60 prosenttia on alle 35-vuotiaita.
Kyselyt ja tutkimukset kertovat, että albanialaisten nuorten tyytymättömyys kiteytyy sekä puutteellisiin taloudellisiin näkymiin että maan poliittiseen järjestelmään. Vuoden 2024 FES Youth Study osoittaa, että yli 35 prosenttia nuorista haluaisi muuttaa ulkomaille. Parempi elintaso ja paremmat työllisyysmahdollisuudet ovat pääsyitä. Maastamuutto vaikuttaa yhteiskuntaan monin eri tavoin. Esimerkiksi lääkäreistä on pulaa, sillä suuri osa heistä on muuttanut pois.
Saman tutkimuksen mukaan yli 60 prosenttia albanialaisista nuorista kokee, etteivät heitä huomioida riittävästi päätöksenteossa. Jopa 80 prosenttia haluaisi nuorten äänen paremmin kuuluviin ja vain reilu 12 prosenttia on kiinnostunut kansallisesta politiikasta.
Flamingoliike on merkittävä juuri tästä syystä. Aiemmin poliittisesti passiivinen sukupolvi, on ensi kertaa järjestäytynyt ja vaatii muutosta, muun muassa pääministeri Edi Raman eroa.
Ulkomailla asuvilla albanialaisilla on ollut näkyvä rooli flamingoliikkeessä. Vaikka Albanian rajojen sisällä oleva väestö on pieni, asuu ulkomailla huomattavasti suurempi joukko albanialaisia ja albanialaistaustaisia ihmisiä. Osa heistä on järjestänyt ulkomailla mielenosoituksia, ja osa on myös palannut takaisin Albaniaan vain osallistuakseen mielenosoituksiin. Esimerkiksi Palestiina-aktivismistaan tunnettu kansainvälinen solidaarisuusliike Freedom Flotilla Coalition, joka pyrkii murtamaan Israelin laittoman Gazan merisaarron ja toimittamaan paikalle humanitaarista apua, purjehti elokuussa albanialaisten ulkomailla asuvien aktivistien kanssa Italiasta Sazaniin.
Poliittinen vastakkainasettelu ja korruptio on edelleen vahvaa Albaniassa
Albanian politiikkaa on 1990-luvulta lähtien määrittänyt nykyisen pääministeri Edi Raman sosialidemokraattinen sosialistipuolue PS:n sekä keskustaoikeistolaisen demokraattipuolue DS:n vastakkainasettelu. Vuonna 2025 PS saavutti kuitenkin jo neljännen vaalivoittonsa ja puolueella on tällä hetkellä 83 paikkaa 140 paikkaisessa parlamentissa.
Vuoden 2025 parlamenttivaalit olivat pääosin reilut. Kansainväliset vaalitarkkailijat kuitenkin raportoivat puolueiden kamppailevan epätasavertaisista lähtökohdista, sillä maata johtanut Sosialistinen puolue muun muassa käytti hyväkseen kampanjoinnissaan julkisia resursseja. Lisäksi median keskittyminen vahvisti hallituspuolueen etulyöntiasemaa.
Korruptio on maassa laajalle levinnyttä. Transparency Internationalin korruptiobarometrissa Albania sijoittuu 182 maasta sijalle 91. Korruption vaikutukset ulottuvat politiikasta ja julkisista hankinnoista tavallisten ihmisten arkeen. Ongelman juurtuneisuudesta kertoo, että vuonna 2025 59 prosenttia kansalaisista kertoi maksaneensa lahjuksen edeltävän vuoden aikana, ja 54 prosenttia kertoi, että heiltä oli pyydetty lahjusta. Albanialaisista nuorista 74 prosenttia uskoo, että maan oppilaitoksissa voi ostaa parempia arvosanoja ja läpipääsyn kursseista.
Vuoden 2019 oikeusvaltiouudistuksessa perustettu erityisviranomainen SPAK on Albaniassa keskeisessä asemassa korruption torjunnassa. SPAK tutkii erityisesti korkean tason korruptioon ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyviä tapauksia, joita käsitellään niitä varten perustetuissa erityistuomioistuimissa. Sen tutkinnat ovat ulottuneet ministereihin, kansanedustajiin ja maan taloudelliseen eliittiin. Muun muassa pääministeri Edi Raman läheinen liittolainen ja seuraajaksikin povattu Tiranan pormestari Erion Veliaj pidätettiin vuonna 2025 SPAKin korruptioepäilyjen vuoksi.
Albanian hallitukselle SPAK on ristiriitainen instituutio: toisaalta oikeuslaitoksen vahvistaminen ja korruption kitkeminen ovat juuri niitä uudistuksia, joita EU edellyttää Albanialta ja joita hallituspuolue haluaa edistää. Toisaalta tutkinnat ulottuvat kiusallisesti yhä lähemmäs Sosialistisen puolueen ja siihen kytkeytyvien tahojen vallan ydintä. Veliajn pidätys onkin kiristänyt pääministeri Raman ja SPAKin välejä.
Raman asema Albanian poliittisessa kentässä on muutoinkin ristiriitainen. Rama on entinen taiteilija ja Tiranan pormestari, joka on toiminut pääministerinä vuodesta 2013 lähtien. Hänen asemansa on kiistatta vahva ja hän on rakentanut itsestään kuvaa modernisoijana, jonka johdolla Albania etenee ripeästi kohti EU-jäsenyyttä.
Flamingovallankumous haastaa Ramaa uudella tapaa. Siinä ei ole kyse Albanian politiikalle tyypillisestä sosialistipuolueen ja demokraattipuolueen välisestä taistelusta. Sen sijaan flamingoliike on syntynyt puoluepolitiikan ulkopuolella ja useat kaduilla olevista ihmisistä ovat aiemmin äänestäneet Sosialistista puoluetta. Protestoijat eivät vaadi vain Kushnerin hankkeen pysäyttämistä, vaan yhä näkyvämmin Raman eroa ja laajempaa yhteiskunnallista muutosta.
Raman suosiota on heikentänyt merkittävästi hänen suhtautumisensa protesteihin. Hän on selittänyt, että protestien taustalla on Albaniaan kohdistuvaa ulkopuolista vaikuttamista,ja puhunut jopa hybridisodankäynnistä. Sen sijaan Raman hallitus ei ole kunnolla vastannut mielenosoittajien huoliin.
Albanian ulkopolitiikka näyttäytyy sekoituksena arvopohjaista realismia ja opportunismia
Flamingoliike on Albanialle myös ulkopoliittinen kysymys. Liike luo painetta EU-jäsenyyden edellyttämille uudistuksille. Myös Yhdysvallat on Albanialle tärkeä liittolainen, ja Rama on vaalinut läheistä suhdetta Trumpin hallintoon. Tammikuussa Albania liittyi perustajajäsenenä Trumpin perustamaan rauhanneuvostoon. Rama kuvaili tätä maalle erityiseksi kunniaksi.
Samalla Albania pyrkii määrätietoisesti EU:n jäseneksi ja kuuluu Montenegron kanssa nopeimmin jäsenyysneuvotteluissa eteneviin maihin. Keskeiset puolueet sekä yli 90 prosenttia kansalaisista kannattaa EU-jäsenyyttä. Raman hallitus on useaan otteeseen julistanut Albanian olevan valmis liittymään EU:n täysijäseneksi vuoteen 2030 mennessä. Maa on myös poikkeus Länsi-Balkanilla siinä, että Venäjällä ei ole siellä vaikutusvaltaa.
Nykyiset jäsenmaat suhtautuvat melko suopeasti Albanian EU-jäsenyyteen, sillä maa näyttäytyy niille hyödyllisenä strategisena kumppanina. Albania on lämmittänyt suhteitaan jäsenmaihin esimerkiksi suostumalla siihen, että Italia sijoittaa turvapaikanhakijoita Albaniaan perustettuihin keskuksiin. Italian pääministeri Georgia Melonin mielestä tämä kertoo Albanian käyttäytyvän kuin EU-jäsenvaltio. Samaan aikaan Amnesty International on raportoinut keskusten vaarantavan turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksia.
Serbian tapahtumat voivat toimia positiivisena esimerkkinä
Flamingoliikkeen protesteilla on ollut vaikutusta. SPAK aloitti tutkinnan Kushnerin hankkeen hyväksymiseen johtaneista päätöksistä ja suojelualueita koskevista lakimuutoksista. Myös Euroopan parlamentti otti asiaa kantaa. Kesäkuun päätöslauselmassaan se vaati Albaniaa kumoamaan vuoden 2024 suojelulain muutokset sekä keskeyttämään lupaprosessit ja rakennustyöt, kunnes maan lainsäädäntö vastaa EU:n luonnonsuojeluvaatimuksia. Myös komissio on ilmaissut huolensa.
Serbian aiemmat tapahtumat voivat toimia flamingoliikkeelle positiivisena esimerkkinä. Sielläkin Kushneriin kytkeytyvä rakennushanke Belgradin keskustassa herätti laajaa kansalaisvastustusta, joka johti lopulta myös korruptiotutkintaan. Kushner kumppaneineen vetäytyivät hankkeesta joulukuussa 2025.
Albanian ja Serbian liikehdinnässä on muitakin yhtäläisyyksiä. Vuonna 2024 alkaneet Serbian historian suurimmat korruption- ja hallituksenvastaiset mielenosoitukset jatkuvat edelleen. Nekin lähtivät liikkeelle nuorista. Samalla kun Serbian protestiliike on järjestäytynyt ja valmistautuu tuleviin vaaleihin, ovat albanialaiset samankaltaisten pohdintojen edessä.
Seuraavaksi flamingoliikkeen on annettava konkreettisia ja toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja nykytilanteen muuttamiseksi. Nuorten uskon palautuminen heidän vaikuttamismahdollisuuksiinsa on erinomainen alku. Ehkä tulevaisuuden Albania on maa, mistä nuoret eivät halua lähteä.
Kuva: Jelena Simic
