Mitä Glasgow’n ilmastokokous edellyttää Suomelta?
Kansainvälisten ilmastoneuvottelujen tulosten valossa Suomen tulisi panna toimeen kunnianhimoinen hiilineutraaliustavoitteensa ja vähintään kaksinkertaistaa ilmastorahoituksensa kehittyville maille, toteaa Sorsa-säätiön hankevastaava Samuli Sinisalo.
Glasgow’n ilmastoneuvottelut päättyivät viikko sitten ilman suuria läpimurtoja. Kokous oli toisaalta pettymys miltei kaikille osapuolille, toisaalta pieniä edistysaskeleita otettiin ja toivon kipinä saatiin pidettyä elossa jopa Pariisin sopimuksen 1,5 asteen lämpenemistavoitteen osalta. Mitä kokouksesta jäi käteen ja mitä Suomessa pitäisi tehdä?
Oleelliset läpimurrot Glasgow’ssa liittyivät maiden itselleen asettamien päästövähennystavoitteiden kunnianhimon lisäämiseen, Pariisin sopimuksen markkinamekanismien sääntöjen sopimiseen sekä lupaukseen ilmastorahoituksen lisäämisestä kehitysmaille. Suomen tulee luonnollisesti toimia kunnianhimoisesti ja rakentavasti kansainvälisessä ilmastopolitiikassa, kuten Pariisin sopimuksen sääntökirjan jatkotyössä. Mutta varsinaiset kotimaan kotiläksyt koskevat päästövähennyksiä ja ilmastorahoituksen lisäämistä.
Päästövähennykset
Kokoukseen tultaessa moni maa julkisti uusia päästövähennystavoitteita ja korotti kunnianhimoaan. Päästövähennyksiä seuraavan Climate action trackerin mukaan nykyisillä päästövähennyslupauksilla voitaisiin optimistisimmassa skenaariossa rajata globaali lämpeneminen jopa 1,8 asteeseen, joka on lähempänä Pariisin 1,5 asteen tavoitetta kuin koskaan ennen. Toisaalta, jos katsotaan niitä toimia, joita maat ovat pistämässä täytäntöön, oltaisiin matkalla kohti 2,7 asteen lämpenemistä, joka ylittää sekä Pariisin 1,5 että 2 asteen tavoitteet reilusti.
Valitettavasti Suomi kuuluu siihen joukkoon, joka on osa tätä ongelmaa. Meillä on kansainvälisesti kunnianhimoinen tavoite olla hiilineutraali jo vuonna 2035, mutta sen toimeenpanossa on edelleen toivomisen varaa. Jotta hiilineutraaliustavoitteeseen päästään, päästöjen pitäisi Ilmastopaneelin arvion mukaan pudota vuoden 2018 tasosta noin 35 miljoonan hiilidioksidiekvivalenttitonnin verran vuoteen 2035 mennessä (56,5 megatonnista 21,4 megatonniin). Aikaa on siis noin 15 vuotta ja toimeenpanossa ollaan vasta noin puolessa välissä.
Vuonna 2019 Ilmastopaneeli arvioi, että Suomella on noin 12 megatonnin päästökuilu tavoitteen saavuttamiseen – eli noin kolmasosalle tarvittavista 35 megatonnin päästövähennyksistä ei ole päätöksiä eikä toimeenpanosuunnitelmaa. Lisäksi on noin 7 megatonnin toimenpidekuilu, eli vähennyksistä on tehty poliittiset päätökset, mutta päätöksille ei vielä ole toimeenpanosuunnitelmaa.
Hyvä uutinen on se, että Ilmastopaneeli totesi vuonna 2021 Suomen olevan tarvittavalla hiilineutraaliuspolulla. Samalla paneeli toki suositti lisää kansallisia toimia erityisesti turpeen ja maakaasun käytön vähentämiseen, sekä EU:n taakanjakosektorin kiristyvien velvoitteiden toimeenpanemiseen esimerkiksi liikenteen päästöjen osalta.
Kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa Suomi siis näyttäytyy päästövähennystavoitteiden osalta hyvässä valossa, mutta nyt olisi syytä varmistaa, että nämä tavoitteet myös pystytään toimeenpanemaan käytännössä. Päästö- ja toimeenpanokuilut on siis kurottava umpeen.
Ilmastorahoitus
Toinen Suomelle merkittävä lopputulema Glasgow’sta koskee ilmastorahoitusta. Pariisin sopimusta solmiessa kehittyville maille lupailtiin 100 miljardin dollarin vuotuista lisärahoitusta vuosille 2020-2025. Tätä tavoitetta ei kuitenkaan olla saavutettu. Se on myös tunnustettu kansainväliseksi epäonnistumiseksi, ja nyt Glasgow’ssa 100 miljardin tavoitetta lykättiin vuoteen 2027 asti. Toivottavasti se siihen mennessä täyttyy.
Valitettavasti ilmastorahoituksen kansainvälisessä vertailussa Suomi ei näyttäydy yhtä kunnianhimoisessa valossa kuin päästövähennystavoitteiden osalta. Näin siitäkin huolimatta, että tasavallan presidentti Sauli Niinistö julisti Glasgow’ssa Suomen kaksinkertaistaneen ilmastorahoituksen aiemmista vuosista, vuoden 2019 loppusumman ollen 147 miljoonaa euroa.
Se on kieltämättä parannus aikaisempaan, mutta tuplauksen jälkeenkin Suomi lienee Pohjoismaiden kitsain ilmastorahoittaja. Ja tuo 147 miljoonaa euroa on vielä kaukana siitä, mikä Suomen oikeudenmukainen maksuosuus tulisi olla. Arviot Suomen oikeudenmukaisesta osuudesta vaihtelevat 284–622 miljoonan dollarin välillä. Joten Suomen hiljattain kaksinkertaistetun ilmastorahoituksen saisi edelleen kaksinkertaistaa, jotta päästäisiin oikeudenmukaisten lukujen kantaan (hypoteettisesti 294 miljoonaa euroa vuodessa).
Rahoituksen tason lisäksi tärkeää on myös rahoituksen kohdennus. Meidän tulee kohdentaa varoja kehittyville maille ilmastonmuutoksen hillintään, jotta myös kehittyvillä mailla on edellytykset kehittyä sellaisella päästöuralla, jolla globaali 1,5 asteen lämpenemistavoite on edelleen saavutettavissa. Tämän lisäksi varoja pitää kohdentaa myös ilmastonmuutokseen sopeutumiseen. Glasgow’ssa sopeutumisrahoitus päätettiin tuplata vuodesta 2019 vuoteen 2025 mennessä.
Uutena avauksena Glasgow’sta tuli rahoitus ilmastonmuutoksen haittojen ja vahinkojen korvaamiseen, joka on pitkäaikainen ilmastoneuvotteluiden kiistakapula. Se on tärkeä erityisesti kehittyville maille, sillä ilmastonmuutoksen seurauksista kärsivät eniten monet köyhät maat, joiden historiallinen vastuu päästöistä on mitätön ja joilla on heikoimmat resurssit haittojen korjaamiseen.
Skotlanti on toistaiseksi ainoa taho, joka on luvannut rahoitusta ilmastonmuutoksen haittojen ja vahinkojen torjuntaan. Skotlannin lupaama summa, miljoonaa puntaa vuodessa, on auttamatta liian pieni globaalin ongelman ratkaisemiseksi. Se on markkinointibudjettitasoa.
Mutta ehkä Suomikin voisi pienenä, ketteränä ja ilmastokunnianhimoisena maana olla ensimmäisten maiden joukossa tarjoamassa rahoitusta ilmastonmuutoksen haittojen ja vahinkojen korvaamiseen? Se olisi tärkeä esimerkki ja globaali pelinavaus. Samalla se olisi varmasti yksi kustannustehokkaimmista keinoista olla kokoaan suurempi ja kunnianhimoinen toimija kansainvälisessä ilmastorahoituksessa.
Yhteenveto
Jos ja kun Suomi haluaa olla edistyksellinen ja kunnianhimoinen kansainvälisessä ilmastopolitiikassa, meidän tulisi kuroa umpeen päästö- ja toimenpidekuilumme oman hiilineutraaliustavoitteen täyttämisessä. Sen lisäksi meidän tulisi jälleen kaksinkertaistaa ilmastorahoituksemme kehittyville maille ja varmistaa sen kohdentuminen monipuolisesti, myös sopeutumiseen ja ilmastonmuutoksen haittojen ja vahinkojen korjaamiseen.
KIRJOITTAJA
Samuli Sinisalo on Kalevi Sorsa -säätiön Ihmisen toiminnan vaikutukset maapallolle -hankkeen (2019–2023) hankevastaava. Hankkeessa tarkastellaan ekologisen kriisin syitä ja yhteiskunnallisia seurauksia sekä pyritään löytämään oikeudenmukaisia ratkaisuja yhteiskuntien saattamiseksi kestävälle uralle.
Kuva: UNFCCC