Miten uusi EU-komissio aikoo edistää oikeudenmukaista siirtymää?
Euroopan komissio julkaisi kesällä uudet poliittiset suuntaviivansa seuraavaksi viideksi vuodeksi. Ympäristön kannalta olennaista on, että edellisellä europarlamenttikaudella käynnistettyjä aloitteita viedään maaliin ja tavoitteita jopa kiristetään hiukan. Sen sijaan siirtymän oikeudenmukaisuuden toteutuminen herättää enemmän kysymyksiä. Ylipäänsä konkretia jää ohjelmassa vielä vähäiseksi, arvioi Kalevi Sorsa -säätiön asiantuntija Janne M. Korhonen.
Saksalainen Ursula von der Leyen valittiin heinäkuussa toiselle kaudelle Euroopan komission puheenjohtajaksi. Europarlamentti ei kuitenkaan valinnut vuoteen 2029 ulottuvalle kaudelle ainoastaan komission johtajaa, vaan myös ”Poliittiset suuntaviivat seuraavalle Euroopan komissiolle”. Poliittiset suuntaviivat kuvaavat yleisellä tasolla komission työn painopisteet ja tavoitteet. Tarkemmasta ohjelmasta ja toimista päätetään sen jälkeen, kun uusi komissio on aloittanut työskentelynsä. Suuntaviivat kertovat silti paljon siitä, mitä Euroopan unioni (EU) tulee tekemään seuraavat viisi vuotta.
Uusissa suuntaviivoissa on seitsemän pääkohtaa talouden ja kilpailukyvyn kehittämisestä elämänlaadun turvaamiseen, demokratian suojelemiseen, yhteiseen puolustukseen ja ulko- ja kauppasuhteisiin. Edellisen viisivuotiskauden ohjelmaan verrattuna turvallisuus, yhteiskuntien kriisinsietokyky ja riippumattomuus muiden valtioiden tuottamista raaka-aineista ja energiasta ovat saaneet ymmärrettävistä syistä merkittävästi enemmän huomiota.
Suomen kannalta suuntaviivoissa on lukuisia hyviä aloitteita, etenkin yhteisen puolustuksen ja yhteiskuntien kriisinsietokyvyn kehittämisen suhteen. Erityisen myönteistä on se, että odotuksista huolimatta von der Leyen ei ryhtynyt kosiskelemaan populisteja laiminlyömällä ympäristöongelmat – ja luovuttamalla kisan tulevaisuuden teknologioista Kiinalle ja Yhdysvalloille. Suuntaviivoja voi hyvin pitää Euroopan vihreän siirtymän toisena vaiheena.
Nyt siirtymää ryhdytään toteuttamaan keinoilla, jotka samanaikaisesti vähentävät Euroopan riippuvuutta ulkoisista energian ja raaka-aineiden lähteistä sekä kehittävät talouden kilpailukykyä. Suomalaisilla yrityksillä on tässä hankkeessa paljon voitettavaa.
Tässä kirjoituksessa esitellään suuntaviivojen keskeinen sisältö oikeudenmukaisen siirtymän kannalta. Aihepiirin ja suuntaviivojen laajuuden vuoksi jätän kuitenkin käsittelystä pois esimerkiksi digitalisaatiostrategiat, kriisivalmiuden, siirtolaisuuskysymykset ja kauppa- ja ulkosuhteet.
Vihreää siirtymää jatketaan osana talous- ja turvallisuuspolitiikkaa
Ennen eurovaaleja monet politiikan asiantuntijat uskoivat oikeistopopulismin nousun johtavan jopa unionin vihreän siirtymän politiikan täyskäännökseen. Laitaoikeiston vaalivoitto jäi kuitenkin ennakoitua pienemmäksi ja von der Leyen tarvitsi europarlamentin vihreiden ja vasemmiston tuen uudelleenvalinnalleen.
Se näkyy myös uusissa suuntaviivoissa. Ne pitävät kiinni sovituista ilmasto- ja ympäristötavoitteista ja itse asiassa kiristävät niitä. EU pyrkii edelleen hiilineutraaliuteen vuoteen 2050 mennessä, ja uudessa ohjelmassa esitetään eurooppalaisen ilmastolain päivittämistä välitavoitteella: 90 prosentin vähennys kasvihuonekaasuissa vuoteen 2040 mennessä. Uusi välitavoite on sama, jota komissio ehdotti jo ennen vaaleja. Tämä kertoo osaltaan siitä, ettei vaalitulos kääntänyt suuntaa radikaalisti.
Jonkinlaisen muutoksen voi kuitenkin nähdä siinä, että tulevalla kaudella vihreää siirtymää tullaan edistämään ennen kaikkea talous- ja turvallisuuspolitiikan osana. Linjaus on luonnollinen, kun maailmassa on käynnissä kilpajuoksu ilmastoneutraaliudesta ja sen saavuttamiseksi tarvittavista, tulevaisuuden maailmantalouden perustan muodostavista teknologioista. Tällainen perustelu sopii paremmin myös oikeistolle kuin vaikkapa “pelkkä” ympäristön suojelu tuleville sukupolville.
Uuden komission suuntaviivoissa teollisuus- ja turvallisuuspolitiikka yhdistyy ympäristöpolitiikkaan kilpailukykyä ja yritysten toimintaedellytysten parantamista painottavassa Uudessa suunnitelmassa Euroopan kestävän vaurauden ja kilpailukyvyn varmistamiseksi sekä siihen kuuluvassa, myöhemmin tarkentuvassa Puhtaan teollisuuden ohjelmassa (Clean Industrial Deal). Aiemman ohjelman (Green Deal) “vihreä” on siis korvattu laitaoikeiston suosimalla sanalla “puhdas”.
Yrityksille luvataan tukea innovaatioihin ja siirtymään, enemmän edullista energiaa ja osaavaa työvoimaa, raaka-aineiden saannin varmistamista, vähemmän byrokratiaa ja paremmin toimivat sisämarkkinat. Teollisuuden irtautumista hiilestä ja siirtymistä kiertotalouteen aiotaan vauhdittaa myös uusien lakien voimalla. Investointeja puhtaaseen energiaan lisätään, ja tavoitteena on energian sisämarkkinoiden eli energiaunionin kehittäminen. Toimilla pyritään paitsi kiihdyttämään siirtymää, myös keventämään eurooppalaisten energialaskuja.
Pidemmällä tähtäimellä tavoitteena on myös yhteiskuntien sitkeyden eli resilienssin ja varautumisen lisääminen. Yksi hyvä esimerkki yhteenkietoutuneista tavoitteista on uusi kiertotalouslaki, jonka avulla ei tavoitella ainoastaan ympäristöhaittojen vähentämistä, vaan jopa ennen kaikkea raaka-aineriippuvuuksien vähentämistä.
Paremmat sisämarkkinat, enemmän investointeja
Komissio haluaa saada sisämarkkinat valmiiksi energiasektorin lisäksi muun muassa palvelu-, puolustus- ja rahoitusaloilla sekä sähköisen viestinnän ja digitaalitalouden aloilla. Vihreän siirtymän kannalta konkreettinen esimerkki sisämarkkinoiden parantamisesta on asetus yhtenäisestä sähköisestä varaus- ja lippujärjestelmästä maarajat ylittäville junamatkoille. Kuten jokainen junamatkailua vakavammin harkinnut tietää, nykyinen tilkkutäkki eri rautatieyhtiöiden järjestelmiä tekee vähäpäästöisemmästä matkustusvaihtoehdosta usein liian kalliin ja hankalan seikkailun.
Yritysten ja kotitalouksien mahdollisuuksia saada rahoitusta parannetaan ja pääomia pyritään houkuttelemaan unionin ulkopuolelta uudella eurooppalaisella säästö- ja investointiunionilla (European Savings and Investments Union). Investointiunionilla on komission suunnitelmissa tärkeä rooli myös vihreän siirtymän edistämisessä. Yleiseurooppalaisesti tärkeitä hankkeita, kuten akku-, vety-, ja mikroelektroniikkateollisuuden kärkihankkeita, aiotaan rahoittaa uudesta Euroopan kilpailukykyrahastosta. Esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja SDP ehdottivat vastaavaa rahastoa ennen vaaleja.
Siirtymän oikeudenmukaisuudesta halutaan pitää huolta
Demokraattinen siirtymä ekologisesti kestävään yhteiskuntaan onnistuu vain, jos se toteutetaan riittävän oikeudenmukaisesti. Yksi von der Leyenin suunnitelman seitsemästä pääkohdasta, Ihmisten tukeminen ja yhteiskuntiemme ja sosiaalisen mallimme vahvistaminen, keskittyy keinoihin, joilla voidaan varmistaa siirtymän oikeudenmukaisuus.
Käytännön keinoina suuntaviivoissa esitetään etenkin työelämän muutoksiin vastaavia toimenpiteitä, kuten digitalisaation vaikutuksia työelämään tarkastelevia aloitteita sekä työehtosopimusneuvottelujen kattavuutta ja työmarkkinaosapuolten vuoropuhelua lisääviä toimenpiteitä. Yhtenä esimerkkinä konkreettisista toimista komissio aikoo ottaa käyttöön EU:n laajuisen oikeuden olla tavoittamattomissa vapaa-aikana.
Siirtymä tulee luomaan tarvetta myös uudelleenkouluttautumiselle. Osaamisunioni-aloitteen on tarkoitus keskittyä esimerkiksi aikuiskoulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen sekä osaamisen ylläpitoon. Luonnontiedeaineiden opetukselle ja ammatilliselle koulutukselle laaditaan yhteiseurooppalaiset strategiat. Yhdessä maassa suoritettujen tutkintojen hyväksymistä toisessa maassa aiotaan helpottaa.
Oikeudenmukaiseen siirtymään tarkoitettua rahoitusta aiotaan myös lisätä merkittävästi, vaikkei tarkkoja summia mainita. Muista sosiaalisista ongelmista suunnitelmassa nostetaan esille erityisesti köyhyys ja asuntokriisi. Kumpaankin esitetään ensimmäistä kertaa historiassa yhteistä EU:n laajuista strategiaa. Kohtuuhintaisten asuntojen rakentamiseen on tulossa paitsi yhteinen strategia, myös Euroopan investointipankin kanssa kehitetty investointijärjestelmä sekä helpotuksia valtioiden tukikeinoja rajoittavaan sääntelyyn. Sosiaalista ilmastorahastoa aiotaan käyttää kohtuuhintaisen, energiatehokkaan asuntorakentamisen ja peruskorjausten tukemiseen.
Löytyykö kauniille sanoille katetta?
Von der Leyenin suunnitelman tavoitteet ovat sinänsä kannatettavia. Epävarmempaa kuitenkin on, missä määrin niitä pystytään toteuttamaan. Ympäristön kannalta olennaista on, että edellisellä kaudella käynnistetyt aloitteet toteutetaan ja aikaisempia tavoitteita jopa kiristetään hiukan. Mitään isoa käännettä ei siis näillä näkymin nähdä.
Siirtymän oikeudenmukaisen toteutuksen kannalta kysymysmerkit ovat vielä suurempia. Suuntaviivojen retoriikka ottaa kyllä vahvasti kantaa oikeudenmukaisen siirtymän puolesta, mutta käytännössä siirtymän oikeudenmukaisuuden kannalta ratkaisevaa on esimerkiksi sosiaaliturvan, julkisten palvelujen ja verotuksen uudistukset. Ne ovat pitkälti jäsenvaltioiden omassa toimivallassa, eikä komissio ota näihin kantaa suuntaviivoissaan juuri lainkaan. Merkillepantavaa on, että esimerkiksi verotuksen kehittämisestä ei lausuta mitään, vaikka EU on ollut keskeisessä roolissa viime vuosien historiallisissa verouudistuksissa.
Siirtymä tulee väistämättä myös kohtelemaan eri alueita ja toimialoja eri tavoin. Esimerkiksi tuulivoimasta ja sen houkuttelemista teollisuusinvestoinneista hyötynyt Länsi-Suomi on kehittymässä hyvin eri tavalla kuin näistä liki osattomaksi jäänyt Itä-Suomi. Komission suuntaviivoissa mainitaan kyllä alueiden välisten erojen huomioiminen, mutta miten paljon komissio voi todellisuudessa auttaa, jos jäsenvaltion oma hallitus ei eroja halua tasoittaa?
Suuntaviivoissa on muitakin puutteita. Esimerkiksi reilumpien, tiukempia minimivaatimuksia asettavien kauppasopimuksien potentiaalia edistää oikeudenmukaista siirtymää ei huomioida juuri lainkaan. Kiire katkaista riippuvuus strategisista raaka-aineista voi nyt johtaa ryntäykseen kohti jäljellä olevia malmioita, niin köyhissä maissa kuin luvattoman löperösti kaivoksia sääntelevässä Suomessakin. Vaarana on, että paikallisten asukkaiden edut jäävät hätäretoriikan jalkoihin.
Suuntaviivojen suurin ongelma onkin yksityiskohtien vähyys. Ohjelmaa onkin ehditty jo arvostella tahallisen mitäänsanomattomaksi yritykseksi kumartaa yhtä aikaa sekä eurovaaleissa kannatustaan kasvattaneiden konservatiivien että vihreiden ja vasemmiston suuntaan. Varsinainen taistelu tullaankin käymään myöhemmin, kun aloitteiden yksityiskohdista väännetään.
Suomalaisten tulisi nyt olla EU-vaikuttamisessaan aloitteellisempia kuin aiemmin. Siirtymän päättäväinen edistäminen olisi Suomen etu: tuulivoimapotentiaalimme, luonnonvaramme ja osaamisemme ovat sitä arvokkaampia, mitä nopeammin siirtymässä edetään. Mitä nopeammin riippuvuus fossiilisista polttoaineista ja strategisista raaka-aineista saadaan katkaistua, sitä vähemmän esimerkiksi Venäjällä on mahdollisuuksia kiristää Eurooppaa.
Siirtymä tulee joka tapauksessa etenemään myös meistä riippumatta. Von der Leyenin agendaa tukee niin suuri osa jäsenvaltioista, että monet suuntaviivojen tavoitteista tulevat varmasti toteutumaan. Tällä hetkellä komissio mainostaa toteuttaneensa 90 prosenttia kauden 2019-2024 tavoitteista, lukuisista kriiseistä huolimatta. Koronan, sodan ja energiakriisin myötä komissio on myös tehnyt jäsenmaiden pyynnöstä lukuisia merkittäviä aloitteita, joita olisi vielä viisi vuotta sitten pidetty mahdottomina. Suomalaistenkin aktiivisuus siis osaltaan ratkaisee, mitä EU saa aikaan seuraavan viiden vuoden aikana.
Janne M. Korhonen toimii säätiön oikeudenmukaisen kestävän siirtymän asiantuntijana ja on erikoistunut energiajärjestelmiin. Korhonen on valmistunut diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta ja väitellyt tohtoriksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta.