Myytinmurtajaiset: 10+1 väitettä turvapaikanhakijoista

Maahanmuutosta ja turvapaikanhakijoista liikkuu paljon virheellisiä ja harhaanjohtavia väittämiä. Maahanmuuttotutkija Erna Bodström tarkastelee uuden Myytinmurtajaiset-kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa tällaisia väitteitä ja niiden paikkansapitävyyttä. Sarja toimitetaan keväällä 2023 kahden ajatuspajan, Kalevi Sorsa -säätiön ja Vasemmistofoorumin yhteistyössä.

1. VÄITE: Suurin osa Suomeen tulevista maahanmuuttajista on turvapaikanhakijoita ja pakolaisia.

FAKTA: Ei pidä paikkaansa. Suurin osa Suomeen tulevista maahanmuuttajista muuttaa perheen tai työn takia.

Maahanmuuttoviraston tilastojen mukaan suurin osa Suomeen haetuista ja saaduista oleskeluluvista myönnetään täällä ennestään asuvien perheenjäsenille ja työpaikan löytäneille. Kolmanneksi suurimman ryhmän muodostavat opiskelijat.

EU-alueelta ja Pohjoismaista muuttavan ei tarvitse hakea oleskelulupaa, mutta heidän tulee rekisteröidä asumisensa. Rekisteröityäkseen heillä pitää pääsääntöisesti olla Suomessa joko perheenjäsen, työpaikka, yritys tai opiskelupaikka.

Yhteensä perheen, työn tai opiskelun vuoksi Suomeen muuttaa vuosittain EU-alueelta tai sen ulkopuolelta noin 35 000 ihmistä. Turvapaikan tai muun suojeluperusteisen luvan saaneet ovat selvästi pienempi ryhmä. Turvapaikan tai muun suojeluperusteisen luvan saa tilastojen mukaan vuosittain tavanomaisessa tilanteessa noin 2000–3000 ihmistä, ja lisäksi Suomi ottaa vastaan vuosittain vajaat 1000 kiintiöpakolaista.

Erityistilanteita on 2000-luvulla ollut kaksi: vuosi 2015, jolloin Suomeen saapui yli 30 000 turvapaikanhakijaa koko Eurooppaa kohdanneen niin kutsutun pakolaiskriisin vuoksi, sekä vuosi 2022, jolloin tilapäistä suojelua Suomesta haki noin 45 000 ihmistä Venäjän hyökättyä Ukrainaan.

2. VÄITE: Maahanmuuttajat ja turvapaikanhakijat tulevat Suomeen lähinnä Lähi-idästä ja Afrikasta.

FAKTA: Ei pidä paikkaansa. Suomeen tulevien maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden kirjo on laaja.

Maahanmuuttoviraston tilastojen mukaan suurimmat maahanmuuttajaryhmät Suomessa ovat myönnettyjen oleskelulupien ja EU-kansalaisten rekisteröintien perusteella viime vuosina olleet Venäjän, Ukrainan, Intian, Viron ja Kiinan kansalaiset.

Turvapaikanhakijoiden lähtömaat vaihtelevat paljon alueiden mukaan. Kun jollakin alueella tapahtuu vallankaappaus, sota tai syttyy muita levottomuuksia, turvaa hakevat ihmiset lähtevät liikkeelle.

Viime vuosina suurin osa turvapaikanhakijoista on ollut Irakin, Somalian, Afganistanin, Venäjän ja Turkin kansalaisia. Viime vuonna ukrainalaiset olivat ylivoimaisesti suurin Suomeen kansainvälistä suojelua hakemaan saapunut ryhmä, kun tilapäistä suojelua haki 45 000 ihmistä. Suurin turvapaikanhakijoiden ryhmä olivat irakilaiset: vuonna 2022 Suomesta haki turvapaikkaa noin 1000 Irakin kansalaista.

3. VÄITE: Suomi ja Eurooppa kantavat kohtuuttoman suuren vastuun pakolaisista.

FAKTA: Ei pidä paikkaansa. Suomen ja Euroopan vastuu on globaalisti tarkasteltuna hyvin tasapainoinen suhteessa niiden väestömäärään.

Maailmassa arvioitiin vuoden 2021 lopussa olevan 90 miljoonaa ihmistä, jotka on pakotettu pakenemaan kodeistaan. Suurin osa heistä asuu oman maansa sisällä esimerkiksi pakolaisleireillä tai slummeissa.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n tilastojen mukaan varsinaisista pakolaisista 72 prosenttia asuu naapurimaissa. Suurin määrä asuu Turkissa (3,8 miljoonaa), Kolumbiassa (1,8 miljoonaa), Ugandassa (1,5 miljoonaa) ja Pakistanissa (1,5 miljoonaa). Vasta näiden jälkeen tulee ensimmäinen eurooppalainen maa: Saksassa asuu 1,3 miljoonaa pakolaista.

Vuonna 2021 eli ennen Ukrainan sotaa ja siitä seurannutta pakolaiskriisiä EU-maissa asui 3,5 miljoonaa pakolaista, siis suunnilleen yhtä paljon kuin pelkästään Turkissa. Suomessa pakolaisia asui noin 25 000.

Maailman väestöstä pakolaisia on noin yksi prosentti, EU-maiden väestöstä ennen Ukrainan kriisiä noin 0,8 prosenttia ja Suomen väestöstä 0,5 prosenttia, eli vähemmän kuin maailmassa yleisesti.

Vuonna 2022 EU-maihin pakeni noin 4,5 miljoonaa suojelua hakevaa ihmistä Ukrainasta, mikä yli kaksinkertaisti pakolaisten määrän alueella. Suomen väestöstä pakolaisia onkin tällä hetkellä noin 1,2 prosenttia.

4. VÄITE: Turvapaikanhakijan tulee hakea turvaa ensimmäisestä turvallisesta maasta.

FAKTA: Ei pidä paikkansa. Ihmisellä on oikeus hakea turvapaikkaa valitsemastaan maasta, olipa se lähellä tai kaukana.

Oikeudesta hakea turvapaikkaa on sovittu YK:n pakolaissopimuksessa. Sopimus ei aseta turvapaikanhakijalle velvoitteita siitä, mistä sopimukseen sitoutuneesta maasta turvapaikkaa tulisi hakea. Ihminen saa siis hakea turvapaikkaa siitä maasta, josta haluaa – etäisyydellä ei ole väliä. Suurin osa pakolaisista kuitenkin jää naapurimaihin.

Euroopassa monet maat ovat sopineet keskenään Dublin-asetuksella maiden vastuusta käsitellä turvapaikkahakemus. Asetus sitoo sen allekirjoittaneita valtioita, ei turvapaikanhakijaa. Ihmisellä on oikeus hakea turvapaikkaa mistä tahansa, mutta Dublin-asetuksen perusteella valtio voi lähettää hänet toiseen sopimusvaltioon turvapaikkatutkintaa varten.

Myöskään Dublin-sopimus ei ole niin sanottu ensimmäisen turvallisen maan sopimus. Turvapaikkahakemuksen tutkinnasta ei välttämättä ole vastuussa se maa, johon hakija on ensimmäisenä saapunut, vaan asetus antaa monipolvisen listan kriteereistä, joiden perusteella vastuu määrittyy. Maahantulo on kriteereistä viimeinen.

5. VÄITE: Turvapaikanhakeminen Euroopasta on helppoa – sanoo vain rajalla ”asylum”.

FAKTA: Pitää osittain paikkansa. Periaatteessa turvapaikan hakemiseksi riittää se, että ilmoittaa viranomaisille hakevansa turvapaikkaa. Siinä mielessä se on helppoa. Turvapaikkaa on kuitenkin pääsääntöisesti haettava kohdemaan rajalla tai maaperällä, minne pääseminen voi olla vaikeaa, jopa hengenvaarallista.

Useimmille pakolaisten lähtömaiden kansalaisille matkustaminen esimerkiksi Suomeen on vaikeaa. Tämä johtuu muun muassa siitä, että heiltä yleensä vaaditaan matkustamiseen viisumi ja sen saaminen voi olla hankalaa. Esimerkiksi Suomen kansalaiset voivat matkustaa 129 maahan ilman viisumia, mutta Somalian kansalaiset kymmeneen, Irakin kansalaiset kahdeksaan ja Afganistanin kansalaiset vain neljään maahan.

Turvapaikanhakua varten ei ole mahdollista hakea humanitaarista viisumia, vaan viisumin saamisen peruste pitää olla esimerkiksi työ, turismi tai perheenjäsenen luona vierailu. Jos viisumin myöntävä viranomainen epäilee, että hakija ei viisumin umpeutuessa palaisi lähtömaahan vaan hakisi sen sijaan esimerkiksi turvapaikkaa, viisumia ei myönnetä.

Ilman viisumia ei pääse lentokoneeseen, kohdemaan rajasta tai maaperästä puhumattakaan. Sama koskee myös Suomen itäistä maarajaa: viisumi tai muu oikeutus rajanylitykselle pitää esittää Venäjän rajaviranomaisille ennen kuin he päästävät tulijan etenemään raja-alueen läpi Suomen puoleiselle raja-asemalle, jossa turvapaikkahakemus vasta on mahdollista jättää Suomen viranomaisille.

Nämä rajoitteet ovat käytännössä johtaneet siihen, että monet turvapaikanhakijat joutuvat Euroopasta turvapaikkaa hakeakseen turvautumaan niin sanottuihin epävirallisiin reitteihin, eli ylittämään rajan esimerkiksi kumiveneessä tai rämpien metsiä pitkin. Tämä on hyvin vaarallista.

Useimmille Ukrainan sotaa pakeneville suojelun hakeminen EU-maista oli helppoa, koska EU:n ja Ukrainan välillä on viisumivapaus. He siis pystyivät ylittämään rajan EU-alueelle suhteellisen vaivattomasti virallisten rajanylityspisteiden kautta. Ukrainasta paenneiden tilanne on kuitenkin poikkeus, ei sääntö.

6. VÄITE: Lähes kaikki turvapaikanhakijat ovat aikuisia miehiä.

FAKTA: Ei pidä paikkaansa. Maailmanlaajuisesti suurin osa turvapaikanhakijoista ja pakolaisista ja Suomessa noin puolet turvapaikanhakijoista on naisia ja lapsia.

Maailmanlaajuisesti suurin osa turvapaikanhakijoista ja pakolaisista (ml. maan sisäiset pakolaiset) on naisia ja lapsia. Vuonna 2021 noin 40 prosenttia heistä oli lapsia, 30 prosenttia aikuisia naisia ja 30 prosenttia aikuisia miehiä. Aikuiset miehet muodostavat siis globaalisti selvän vähemmistön turvapaikanhakijoista ja pakolaisista.

Suomessa ja koko Euroopan unionin alueella tilanne on jossain määrin erilainen. Suomeen 2017–2021 saapuneista turvapaikanhakijoista oli lapsia noin 30 prosenttia, aikuisia naisia noin 20 prosenttia ja aikuisia miehiä noin 50 prosenttia. Lapsista valtaosa eli 80 prosenttia oli alle 14-vuotiaita.

Suomen ja Euroopan erilainen tilanne saattaa johtua siitä, että reitti hakea turvapaikkaa on niin vaarallinen. Naiset ja lapset kohtaavat pakolaisreitillä vielä miehiä enemmän vaaroja, esimerkiksi seksuaalista hyväksikäyttöä ja väkivaltaa. Siksi monet perheet valitsevat lähettää perheen isän yksin Eurooppaan hakemaan turvapaikkaa siinä toivossa, että perhe voi myöhemmin seurata turvallisesti perheenyhdistämisen kautta.

7. VÄITE: Miehet eivät tarvitse kansainvälistä suojelua yhtä paljon kuin naiset ja lapset.

FAKTA: Ei pidä paikkaansa. Miehiin ja naisiin kohdistuvat uhat ovat osittain erilaisia, mutta niitä kohdistuu molempiin.

YK:n pakolaissopimuksen ja Suomen ulkomaalaislain mukaan turvapaikka myönnetään henkilökohtaisen vainon perusteella. Sen tarkoitus on suojella hakijaa tulevalta vainolta, joka perustuu esimerkiksi hänen alkuperäänsä, uskontoonsa, kansallisuuteensa, seksuaalisuuteensa tai poliittiseen mielipiteeseensä. Vainoajan tulee olla joko valtiollinen taho tai valtion tulee olla kyvytön tai haluton suojelemaan hakijaa jonkun muun tahon vainolta.

Nämä asiat eivät ole riippuvaisia sukupuolesta, ja niihin liittyvä vaino voi yhtä hyvin kohdistua miehiin kuin naisiinkin. Erityisesti perinteisissä yhteiskunnissa miehet voivat kuitenkin helpommin joutua valtiollisen vainon kohteeksi esimerkiksi julkisesti esitettyjen poliittisten mielipiteidensä perusteella, sillä niissä naiset toimivat ensisijaisesti kodin piirissä ja miehet sen ulkopuolella.

Naiset ja erityisesti tytöt kohtaavat miehiä useammin toisenlaisia uhkia. Tällaisia uhkia ovat esimerkiksi kunniaväkivalta, avioliittoon pakottaminen ja sukuelinten silpominen. Näitä naisten ja tyttöjen kohtaamia uhkia ei monesti tunnisteta turvapaikkaprosessissa varsinkaan, jos nainen tai tyttö hakee turvapaikkaa perheensä kanssa. Turvapaikkapuhutteluilla on tapana keskittyä miesten kohtaamiin ongelmiin.

8. VÄITE: Raja-aidat estävät turvapaikanhakijoiden tulon Suomeen.

FAKTA: Ei pidä paikkaansa. Raja-aidat lähinnä ohjaavat ihmiset toisille – usein vaarallisemmille – reiteille.

Vuoden 2015 niin sanotun pakolaiskriisin aikana erityisesti Itä-Eurooppaan rakennettiin runsaasti raja-aitoja, joiden tarkoitus oli estää turvapaikanhakijoiden liikkuminen maasta toiseen Euroopan sisällä.

Raja-aidat eivät estä ihmisten liikkumista, vaan ne lähinnä ohjaavat sitä. Kun yhteen paikkaan rakennetaan aita, etsivät ihmiset uuden reitin sen ympäri. Näin on käynyt myös Itä-Euroopan raja-aidoille.

Uudet reitit ovat usein entisiä vaarallisempia. Se tarkoittaa enemmän loukkaantumisia, kuolemia ja kärsimystä. Se tarkoittaa sitä, että haavoittavassa asemassa olevien ihmisten, kuten lasten, vanhusten ja vammaisten, on entistäkin hankalampi hakea suojaa.

Suomen suunnittelema raja-aita voisi siis toimia kahdella tavalla. Joko ohjaamalla ihmisiä Suomen raja-asemia kohti tai niiltä pois, mahdollisesti entistä haastavampaan maastoon.

Jos ihmiset ohjautuvat raja-asemalle, heillä on oikeus hakea turvapaikkaa. Sen jälkeen he saavat saapua laillisesti Suomen maaperälle. Tämä ei siis estä turvapaikanhakua.

Jos ihmiset ohjautuvat pois raja-asemalta, mutta pääsevät maaston läpi Suomen maaperälle, heillä on oikeus hakea turvapaikkaa. Tämäkään siis ei estä turvapaikanhakua.

Raja-aita saattaakin siis estää turvapaikanhakijoiden tuloa lähinnä symbolisesti: lähettämällä maailmalle viestin siitä, että Suomi ei halua ottaa turvapaikanhakijoita vastaan.

Myöskään niin kutsuttu masinoitu maahantulo eli ihmisten ohjaaminen rajalle ei poista oikeutta hakea turvapaikkaa. Jos turvapaikan hakua rajoilla rajoitetaan, kyse on hakijan ihmisoikeuksien loukkaamisesta.

9. VÄITE: Suurin osa turvapaikanhakijoista on ”elintasopakolaisia”.

FAKTA: Ei pidä paikkaansa. Merkittävälle osalle turvapaikanhakijoista myönnetään kansainvälistä suojelua, eikä kielteinen päätöskään välttämättä kerro taloudellisista motiiveista.

Eurooppaan tulee paljon ihmisiä erilaisista lähtökohdista ja syistä. Osa tulee pakoon vainoa ja väkivaltaa, osa etsimään taloudellisia mahdollisuuksia.

Koska työperäisen oleskeluluvan saaminen on EU-alueella suhteellisen hankalaa, myös osa taloudellisista siirtolaisista turvautuu turvapaikan hakuun saadakseen mahdollisuuden työntekoon. Euroopan tilastotoimisto Eurostatin mukaan Suomessa turvapaikka tai muu kansainvälinen suojelu myönnettiin 2017–2021 heti ensimmäisessä päätöksessä 45 prosentissa tapauksista. Lisäksi 30 prosenttia hakemuksiin tehdyistä lopullisista päätöksistä myöntää turvapaikan tai muuta kansainvälistä suojelua. Myös EU-alueella luvut ovat samansuuntaiset.

Luvut eivät suoraan kerro, minkä verran turvapaikkaa hakee ihmisiä, joiden motiivi on ensisijaisesti taloudellinen, ei turvallisuuteen liittyvä. Kiistämätöntä kuitenkin on, että merkittävä osa turvapaikanhakijoista myös saa suojelustatuksen, mikä tarkoittaa, että hän on kotimaassaan vaarassa. Pakolaisuuteen on siis yleensä oikea eikä taloudellinen syy.

Myöskään se, että ihmiselle ei myönnetä turvapaikkaa, ei automaattisesti tarkoita, että hän olisi tullut Eurooppaan taloudellisesti paremman elämän perässä. Turvapaikan myöntämisen kriteerit ovat suhteellisen tiukat, eikä suojelua välttämättä myönnetä, vaikka hakija kokisi olevansa vaarassa. Myös turvapaikkakäsittelyssä on todettu ongelmia, jotka voivat estää suojelun myöntämisen myös tilanteissa, joissa sille olisi perusteet.

10. VÄITE: Suomi on maailman sosiaalitoimisto.

FAKTA: Ei pidä paikkansa. On selvää, että Suomi ei ole maailman sosiaalitoimisto, sillä se takaa sosiaaliturvan ainoastaan Suomessa vakinaisesti asuvalle väestölle, ei kenellekään muulle.

Vaikka väitteessä ei suoraan puhuta turvapaikanhakijoista, on selvää, että siihen kuitenkin viitataan. Väite vihjaa, että Suomi tarjoaa liian laajan tai jopa ”houkuttelevan” sosiaaliturvan ulkomaan kansalaisille, erityisesti turvapaikanhakijoille ja pakolaisille.

Turvapaikanhakijoille tarjottava sosiaaliturva ei tosiasiassa ole erityisen antelias. Turvapaikanhakijoille tarjotaan sosiaaliturvaa vain siinä tapauksessa, että he ovat täysin varattomia. Jos heillä on tullessaan säästöjä tai he käyvät töissä ja tulot ovat riittävät, sosiaaliturvaa ei saa.

Varattomille turvapaikanhakijoille tarjottava sosiaaliturva eli vastaanottoraha on yksinäisellä aikuisella 350 euroa kuukaudessa, mikäli hän maksaa ruokansa itse, tai 100 euroa kuukaudessa, mikäli vastaanottokeskus tarjoaa ruoat. Tästä rahasta on pääsääntöisesti kustannettava kaikki muut elämisen perusedellytykset, esimerkiksi vaatteet, hygieniatarvikkeet ja liikkuminen.

Terveydenhuollon osalta aikuisilla turvapaikanhakijoilla on oikeus ainoastaan akuuttiin ja välttämättömään hoitoon. Lapsilla on oikeus terveydenhuoltoon samoin perustein kuin Suomessa vakinaisesti asuvilla lapsilla.

Kun hakija saa turvapaikan tai kansainvälistä suojelua, on hän oikeutettu samaan sosiaaliturvaan kuin muutkin Suomessa vakinaisesti asuvat ihmiset. Pakolaisten oikeus sosiaaliturvaan on taattu YK:n pakolaissopimuksessa ja Suomen perustuslaissa, eikä sitä näin ollen ole mahdollista lopettaa rikkomatta pakolaissopimuksen tai perustuslain pykäliä tai irtautumatta niistä.

Oikeus sosiaaliturvaan mahdollistaa myös kotoutumisen. Se mahdollistaa kielen oppimisen ja tarvittaessa esimerkiksi uuden ammatin opiskelun.

Jos pakolaisilla ei olisi oikeutta sosiaaliturvaan, lisäisi se todennäköisesti suomen tai ruotsin kieltä osaamattoman väestön määrää ja ruokkisi samalla syrjäytymistä ja rinnakkaisyhteiskuntien syntymistä. Se heikentäisi myös ulkomailta saapuvien osallistumista työelämään.

10+1. VÄITE: Turvapaikanhakijat muodostavat Suomelle taloudellisen taakan.

FAKTA: Pitää osittain paikkansa. Ihmisen aiheuttaman taloudellisen hyödyn tai taakan laskeminen on monimutkainen asia, ja siksi sitä on yksiselitteisesti hankala todentaa. Turvapaikanhakijoiden kohdalla väite vie keskustelun sivuraiteille, sillä kansainvälisessä suojelussa kyse ei ole taloudellisesta siirtolaisuudesta.

Tiedetään, että erityisen paljon työelämän ulkopuolella ovat maahan muuttaneet naiset ja hiljattain maahan muuttaneet. Erityisesti ensimmäisinä vuosina maahan muuttaneet ovat usein kotoutumispalveluiden piirissä, eli käytännössä opiskelemassa kieltä tai uutta ammattia. Maahan muuttaneiden työllisyys kasvaa maassaoloajan pidentyessä, vaikkakin tämä tapahtuu hitaasti. Kustannuksia syntyy luonnollisesti myös hakemusten käsittelystä ja sen aikaisista elinkustannuksista.

Kaikesta tästä tiedosta huolimatta on käytännössä kuitenkin vaikeaa yksiselitteisesti laskea turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten aiheuttamaa taloudellista vaikutusta. Tämä johtuu kahdesta syystä.

Ensiksikin ei ole mahdollista yksiselitteisesti arvioida, miten ihmisen aiheuttama taloudellinen vaikutus lasketaan, mitä siihen luetaan mukaan ja miltä ajalta. Vaikutukset ovat monissa tapauksissa ylisukupolvisia, kun perheet jäävät maahan asumaan.

Toiseksi on vaikea sanoa, mihin maahan muuttaneen taloudellista vaikutusta tulisi verrata, esimerkiksi työikäiseen kantaväestön jäseneen vai syntyvään lapseen. Kaikki nämä valinnat  johtavat ainakin jossain määrin erilaiseen lopputulokseen.

Olennaista on kuitenkin se, että turvapaikanhakijat eivät ole taloudellisia siirtolaisia. Toisin sanoen heidän vastaanottamisensa tarkoitus ei edes ole parantaa kansantaloutta.

Sen sijaan turvapaikanhaun tehtävä on ylläpitää ihmisoikeuksia, esimerkiksi uskonnon- ja mielipiteen vapautta. Siksi koko kysymys turvapaikanhakijoiden taloudellisesta vaikuttavuudesta on lähtökohdiltaan väärä. Se on sama, kuin kysyisi, mikä on uskonnon- tai mielipiteen vapauden tai demokraattisen järjestelmän hinta.

Myytinmurtajaiset on Kalevi Sorsa -säätiön ja Vasemmistofoorumin yhteistyössä keväällä 2023 toimittama kirjoitussarja, jossa käsitellään julkisessa keskustelussa yleisesti esiin nousevia myyttejä ja muita väittämiä. Sarjan tarkoitus on tuottaa yleistajuista faktatietoa laadukkaamman keskustelun mahdollistamiseksi.

Kuva: Chris Parker (CC BY-ND 2.0)

Erna Bodström on post doc -tutkija Etnisten suhteiden ja nationalismin tutkimusyksikkö CERENissä ja turvapaikka-asiantuntija Turvapaikanhakijoiden tuki ry:ssä. Hänen tutkimuksensa käsittelee kansainväliseen suojeluun liittyviä kysymyksiä ja hallinnollisia rajoja erityisesti vuoden 2015 ”pakolaiskriisin” jälkimainingeissa.