NordMod2030-raportti Pohjoismaiden veropolitiikasta

Nordisk skattepolitik mot 2030 -raportissa käydään läpi viimeisten 10–15 vuoden tärkeimmät haasteet ja muutokset Pohjoismaiden verojärjestelmissä sekä kysytään miten niitä voitaisiin uudistaa vuoteen 2030 mennessä. Raportti on luettavissa norjaksi Fafon sivuilta.

Veroaste Pohjolassa on alentunut huomattavasti vuodesta 2000. Useat vuosikymmenet sitä ennen veroja korotettiin. Laajat leikkaukset työn verotuksessa ovat vähentäneet julkisia tuloja tahdissa joka on pidemmällä tähtäimellä vaikea yhdistää ikääntyvän väestön myötä kasvaviin hyvinvointimenoihin. Veropohja on tähän mennessä osoittautunut kestäväksi. Kuvaa rikkovat ainoastaan jatkuvat paljastukset monikansallisista yrityksistä ja rahoituslaitoksista jotka maksavat veroja hyvin vähän tai eivät lainkaan. Tämä on lisännyt huomiota siihen kuinka verotaakka jakautuu. Raportissa käydään läpi viimeisten 10–15 vuoden tärkeimmät haasteet ja muutokset Pohjoismaiden verojärjestelmissä. Olennaisena kysymyksenä on, miten niitä voitaisiin uudistaa vuoteen 2030 mennessä.

Veropolitiikan ensisijainen tavoite on rahoittaa julkisen sektorin toiminta. Pohjoismaissa verojärjestelmiä on käytetty myös monen muun poliittisen tavoitteen toteuttamiseksi. Tavoitteina ovat olleet niin uudelleenjako, makrotaloudellinen vakaus kuin teollisuus-, asunto- ja aluepoliittiset tavoitteet. Tosin useiden verouudistusten myötä 1990 paikkeilla fokus veropolitiikassa siirtyi taloudellisten resurssien tehokkaaseen kohdentamiseen. Yhteistä uudistuksille oli veroasteen alentaminen yhdistettynä veropohjan laajentamiseen vähennysoikeuksien rajoittamalla.

Vuodesta 2000 lähtien huomio on puolestaan siirtynyt verouudistuksista veronalennuksiin. Viimeisten 10-15 vuoden aikana Pohjolassa on toteutettu huomattavia alennuksia työn verotuksessa, etenkin kasvattamalla ansiotulon perus- ja työtulovähennyksiä. Uudistusten tavoite oli työntekoon kannustaminen, etenkin pienituloisten kannustaminen sosiaaliturvan varasta työelämään. Ansiotuloveroalennukset ovat jakautuneet tasaisesti pienille ja suurille tuloille. Ajanjaksona 2000–2010 työn keskimääräinen veroaste laski kaikissa Pohjoismaissa Islantia lukuun ottamatta noin 5 prosenttia kaikilla tulotasoilla. Myös muissa veromuodoissa, esim. arvonlisä-, yhteisö-, yritys-, asunto- ja ympäristöverotuksessa on tehty muutoksia, mutta niistä on vaikea hahmottaa yhteispohjoismaista trendiä.

Mikäli katse suunnataan vuoteen 2030, pohjoismaiset verojärjestelmät ovat sekä sisäisten että ulkoisten haasteiden edessä. Haasteet kytkeytyvät useisiin tärkeisiin mutta ajoittain yhteen sovittamattomiin poliittisiin tavoitteisiin sekä yhä kansainvälisemmän talouden tuomiin ulkoisiin paineisiin alentaa yhteisö- ja pääomaverotusta. Raportin keskeiset kysymykset ovat: Miten verojärjestelmiä voidaan uudistaa vastaamaan näihin haasteisiin? Miten hyvinvointivaltion rahoituspohja voidaan turvata samalla kun edistetään työtä, talouskasvua ja oikeudenmukaista tulonjakoa. Raportissa esitetään kolmea tietä:

1)      Siirtymä työn verotuksesta kiinteistöverotukseen

Kiinteistöverojen nosto toteuttaa monta sosialidemokraattista tavoitetta: se jakaa vahvasti tuloja uudelleen, eikä ole kansainväliselle verokilpailulle altista. Se on makrotaloustieteellisestikin järkevä malli, joka hillitsee asuntohintojen kasvua ja kotitalouksien velkaantumista. Ongelmana on, että kiinteistöverot ovat poliittisesti epäsuosittuja. Onko siis mahdollista suunnitella kiinteistövero joka on hyväksyttävissä?

Yksi vaihtoehto on verottaa asunto-omaisuutta korkealla perusvähennyksellä, esimerkiksi niin, ettei alle 300 000 euron arvoisia kiinteistöjä veroteta. Mutta se ei toisi juurikaan uusia verotuloja. Toinen – luultavasti tehokkaampi – ratkaisu on korkovähennysoikeuden leikkaaminen (sitä on jo tehty Tanskassa ja Suomessa). Raportin mukaan on vaikea puolustaa sitä että valtio kattaa 25–30 prosenttia ihmisten korkomenoista, niin kauan kuin ei ole voimassa todellista kiinteistöveroa.

2)      Arvonlisäverotuksen kiristäminen

Maailman korkeimmat arvonlisäveroasteet löytyvät pohjolasta. Se ei kuitenkaan ole johtanut mielenosoituksiin. Yhtälailla Pohjoismaat menettävät 40 prosenttia mahdollisista arvonlisäverotuloista alennettujen arvonlisäveroasteiden ja muiden poikkeusten takia. Pohjoismaissa 25 prosentin arvonlisävero kaikille tuotteille ja palveluille nostaisi verotuloja 5-7 prosenttia BKT:sta. Lisätuloilla voitaisiin leikata ansiotuloverotusta tai alentaa arvonlisäveroa. Uudistus vähentäisi myös hallintokustannuksia. Pääasiallinen syy vastustaa yhtenäistä alv-kantaa on, että täysi arvonlisävero ruoassa yms. olisi regressiivinen ja kohdistuisi eniten kaikkein pienituloisimpiin. Mutta se voidaan kompensoida sosiaaliturvassa ja uudelleenjaossa. Verovapaat toiminnat voisivat sen sijaan saada ylimääräisiä määrärahoja.

3)      Vihreiden verojen nosto

Vihreiden verojen osuus suhteessa BKT:hen on laskenut vuodesta 2000, mikä viittaa siihen että veroastetta on varaa nostaa. Korkeammilla ympäristöveroilla olisi suotuisia ympäristö- ja ilmastovaikutuksia, samalla kun se helpottaisi painetta nostaa muita veromuotoja. Esimerkiksi ympäristömaksujen nosto Tanskan vuoden 2000 tasolle kasvattaisi tuloja 2-3 prosentilla BKT:sta muissa Pohjoismaissa. Vastalause sen tyyppiselle uudistukselle on että se veisi työpaikkoja aloilta, jotka ovat energiaintensiivisiä tai joissa on korkeat päästöt, sekä olisi tulonjakovaikutuksiltaan kielteinen.

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter