Pohjoismaiset työmarkkinamallit
Raportissa De nordiske aftalemodeller i åbne markeder – udfordringer och perspektiver käydään läpi pohjoismaisten työmarkkinamallien piirteitä ja merkitystä mutta etenkin mallien kohtaamia muutoksia ja haasteita.
Pohjoismaiden työmarkkinamalleille tyypillisiä piirteitä ovat kollektiiviset neuvottelurakenteet, korkea järjestäytymisaste sekä vahvat työntekijäjärjestöt. Mallit myös eroavat jossain määrin toisistaan. Ruotsissa ja Tanskassa keskusjärjestöt eivät osallistu suoraan palkkaneuvotteluihin. Norjassa neuvotteluja käydään vahvemmin keskusjärjestöjen välillä ja Suomessa mukana on usein myös valtio. Kaikissa maissa vientiteollisuudella on keskeinen rooli palkankorostusten tason määrittäjänä.
Hyvinvointivaltion tapaan kollektiiviseen sopimiseen perustuvat työmarkkinamallit ovat olleet tärkeä tekijä Pohjoismaiden menestyksen taustalla. Työmarkkinoiden vahvalla koordinoinnilla on saavutettu kiistattomia hyötyjä niin työntekijöiden kuin kansantaloudenkin kannalta. Tällaisia ovat esimerkiksi neuvotteluilla saavutettu työrauha, tasapuoliset pelisäännöt, sosiaaliset investoinnit yhteiseen hyvään, hintavakauden turvaaminen ja kohtalaisen pienet palkkaerot. Myös yksikkötyökustannukset ovat useiden vertailevien tutkimusten perusteella keskimäärin alhaisempia maissa, joissa työehtosopimuksista neuvotellaan kollektiivisesti.
Molempia osapuolia hyödyttävä työnantajien ja työntekijöiden välinen ’sosiaalinen sopimus’ on kuitenkin vaarassa rapautua, jos sitä ei onnistuta päivittämään vastaamaan globaalin talouden lainalaisuuksia.
Korkeasta järjestäytymisasteesta huolimatta myös Pohjoismaissa työntekijäjärjestöjen jäsenmäärät ovat laskussa. Vuosina 1995–2008 lasku oli suurinta Suomessa, jossa jäsenmäärä laski yksityisellä sektorilla peräti 16 prosenttia. On selvää, että työntekijäjärjestöjen mahdollisuudet valvoa jäsentensä etuja heikkenevät niiden jäsenmäärän laskiessa.
Toinen edunvalvontaa vaikeuttava tekijä on kasvanut työttömyys, joka heikentää työntekijöiden neuvotteluasemaa niin yksilön kuin järjestöjenkin tasolla. Työnantajajärjestöjen järjestäytymisaste on puolestaan noussut viimeisen kymmenen vuoden aikana kaikissa muissa Pohjoismaissa paitsi Suomessa, jossa se on pysynyt muuttumattomana.
Globaalin talousjärjestelmän myötä työntekijöiden tarjonnasta on tullut globaalia. Tämä mahdollistaa osan yritysten tuotantoketjusta siirtämisen maihin, joissa hinnat, palkat ja työolosuhteet ovat kollektiivisen sopimisen ulottumattomissa.
Globaali pelikenttä tarkoittaa myös kilpailun kiristymistä, mikä saattaa johtaa talouden sektoreiden eriytymiseen toisistaan. Tämä voi luoda jännitteitä sinikaulus- ja valkokaulustyöntekijöiden välille kuten myös yksityisen ja julkisen sektorin työntekijöiden välille. Palkkaerot valmistavan teollisuuden ja vähittäiskaupan välillä ovat kasvaneet selvästi maissa, joissa työmarkkinaratkaisut tehdään vähemmän keskitytetysti kuin Pohjoismaissa. Vastaava palkkapolarisaatio on todellinen uhka myös Pohjolassa.
Oman haasteensa pohjoismaiselle työmarkkinamallille asettaa myös Euroopan unioni varsinkin euromaa Suomessa ja Tanskassa, jonka kruunun kurssi on sidottu euroon. Kansallisen rahapolitiikan puuttuessa sisäisestä devalvaatioista on tullut keskeinen työkalu ’kansallisen kilpailukyvyn’ parantamiseksi. Tämä tarkoittaa hintakilpailua, joka näkyy kasvavina paineina harjoittaa palkkamalttia ja toisaalta muokata sosiaaliturvajärjestelmä palvelemaan työllisyystavoitteita. Oman mainintansa ansaitsee myös työvoiman ja palveluiden vapaa liikkuvuus EU:n sisällä, joka luo toisinaan skismaa EU-lainsäädännön ja kansallisten säännösten välille.
Raportin kirjoittajat näkevät nykyisen tilanteen huomattavasti vaikeampana kuin se on ollut edellisten vuosikymmenien aikana. Kollektiiviset sopimisjärjestelmät ovat osoittaneet toimivuuteensa yhteiskunnan tasolla ja niiden avaintoiminnoista kiinnipitäminen on sekä työnantajien että työntekijöiden etujen mukaista. Yksittäisten toimijoiden kannalta tilanne ei ole näin yksinkertainen, sillä globaaleja arvoketjuja hyödyntävät yritykset sekä jotkut työntekijät hyötyisivät, jos työehtosopimukset tehtäisiin vähemmän keskitytysti.
Raportti ei tarjoa suoria ratkaisuja osapuolten etujen yhteensovittamiseen. Se kuitenkin näkee välttämättömäksi päivittää mallia vastaamaan nykyistä toimintaympäristöä, johon sisältyy erottamattomasti sekä globaali- että EU-ulottuvuus. Tässä muutostyössä valtiolla on keskeinen rooli neuvottelujen edistäjänä ja yhteisten etujen valvojana. Tangoon tarvitaan kaksi, mutta onnistunut tanssi edellyttää myös erinomaista orkesterinjohtajaa.
NordMod2030 on Pohjoismaiden työväenliikkeen yhteinen tutkimusprojekti, jossa pohditaan pohjoismaisen mallin nykyisyyttä ja tulevaisuutta vuoteen 2030. Päämääränä on luoda tutkimustietoa pohjoismaisen mallin vahvistamisen ja uudistamisen pohjaksi. Lisätietoja: www.nordmod2030.org