Nuorisoelvytys vastauksena koronakriisiin
Pandemia jättää pitkän aikavälin vaikutuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin. Elvyttävillä toimilla pystytään vaikuttamaan lapsiperheiden toimeentuloon, nuorisotyöttömyyteen ja palveluvelkaan.
Koronaviruksen aiheuttama pandemia koskettaa jokaista suomalaista tavalla tai toisella, mutta pandemian vaikutukset vaihtelevat suuresti eri väestöryhmien välillä. Jo pandemian alusta lähtien on tiedetty, että koronan välittömät terveysriskit ovat selvästi suurimmat ikääntyneille. Välittömät taloudelliset haitat kohdistuvat etenkin työväestöön, jota uhkaa työpaikan menetys, lomautus tai yritystoiminnan vaikeudet.
Koronakriisin hallintaan käytetyt rajoitustoimet vaikuttavat alle 18-vuotiaiden lasten elämään monin tavoin. Etäopetus ja karanteenit ovat muuttaneet perustavanlaatuisesti peruskoulujen ja toisen asteen oppilaitosten toimintaa. Lasten vapaa-aika on muuttunut pandemian aikana: harrastusten keskeytymisen lisäksi vapaamuotoinen vapaa-ajanvietto on vaikeutunut. Pandemia on heikentänyt perheiden toimeentuloa ja samanaikaisesti aiheuttanut häiriöitä lapsiperheille suunnatuissa julkisissa palveluissa. Tämä altistaa lapsiperheet erilaisille sosiaalisille ongelmille, joilla on suora vaikutus lasten hyvinvointiin.
Nuoret, eli 15–28-vuotiaat, kohtaavat omanlaisiaan ongelmia. Erityisesti toisen asteen opiskelijoiden ja korkeakouluopiskelijoiden henkinen jaksaminen on saanut runsaasti huomiota julkisessa keskustelussa. Mielenterveyden ohella pandemian suurimmat vaikutukset liittyvät nuorten asemaan työmarkkinoilla. Pandemia on iskenyt erityisesti palvelualoihin, joissa työskentelee paljon nuoria. Siirtyminen opinnoista työelämään on vaikeutunut; vastavalmistuneen työnhakijan tilanne työmarkkinoilla on huono taantuman aikana.
Pandemia näkyy tilastoissa nuorisotyöttömyyden vahvana kasvuna. Tilastokeskuksen mukaan alle 25-vuotiaiden työttömyysaste oli 20 prosenttia joulukuussa 2020, eli 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aikaisemmin. Vertailukohtana kaikkien ikäryhmien työttömyysaste oli joulukuussa 7,8 prosenttia.
Lasten ja nuorten kohdalla korostuvat välittömien vaikutusten ohella koronan pitkän aikavälin vaikutukset. Pandemiasta on muodostumassa sukupolvikokemus, johon liittyy koulutuksen, työelämän ja sosiaalisten suhteiden pitkittynyt häiriötila. Vertailukohtaa voidaan hakea 1990-luvun lamasta, jolla oli pitkäkestoiset vaikutukset lamasukupolven hyvinvointiin. Pandemian jälkeisessä yhteiskuntapolitiikassa on vaikeaa välttää kysymystä sukupolvien välisestä solidaarisuudesta.
Tutkimustietoa koronakriisistä
Suomessa on kerätty pandemian alun jälkeen monipuolista tutkimusaineistoa koronan vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Erityisesti 2020 syksyllä ja loppuvuodesta toteutetut tutkimukset tarjoavat kuvan siitä, miten lapset ja nuoret sopeutuivat pitkäkestoiseen kriisitilaan.
Poikkeusoloissa lasten ja nuorten henkinen hyvinvointi on ollut koetuksella. Nuorten omista mielialoista kerätty tieto kertoo koko väestöä korkeammasta stressistä ja yksinäisyydestä. Tilastokeskuksen huhti-elokuussa tekemästä tutkimuksesta käy ilmi, että 15–29-vuotiaista joka neljäs koki pandemian alettua vähintään melko suurta stressiä. Vaikutus saattaa kuitenkin vaihdella merkittävästi alueittain ja eri nuorisoryhmissä. Esimerkiksi Helsingin kaupungin julkaisemattoman kyselytutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia lukiolaisista koki säännöllistä alakuloisuutta kevään 2020 etäopetusjakson aikana.
Nuorisotutkimusverkoston syksyllä toteuttaman kyselyn perusteella 18 prosenttia nuorista kokee yksinäisyyttä, joka on arviolta 10 prosenttiyksikköä korkeampi luku kuin pandemiaa edeltävänä aikana. Vaikutus ei kuitenkaan jakaudu tasaisesti, vaan yksinäisyys oli huomattavasti yleisempää pienituloisissa kotitalouksissa sekä työttömien ja yksin asuvien nuorten keskuudessa. Lohdullisena tietona jopa 95 prosentilla nuorista oli vähintään yksi luottamuksellinen aikuissuhde, vaikkakin luku oli pienempi työttömien ja vieraskielisten keskuudessa.
Suomalaisen koulutusjärjestelmän vahvuudet näkyivät kevään 2020 äkillisessä siirtymässä etäopetukseen, joka sujui olosuhteet huomioon ottaen hyvin. Asiantuntija-arvioissa kuitenkin toistuu viesti kasvavasta oppimisvajeesta. Helsingin ja Tampereen yliopistojen yhteistutkimuksen mukaan kevään etäopetuksen aikana 8 prosenttia opettajista raportoi yksittäisistä oppilaista, joita ei pystytty tavoittamaan lainkaan poikkeusolojen aikana. 63 prosentilla opettajista oli oppilaita, joita ei toisinaan pystytty tavoittamaan. Oppilailta kerätyistä tiedoista käy ilmi, että valtaosa osallistui etäopetukseen tunnollisesti, mutta ikäluokasta ja sukupuolesta riippuen 5–10 prosenttia osallistui vain satunnaisesti tai ei koskaan. Syksyllä toteutetussa jatkotutkimuksessa 16–19 prosenttia opettajista arvioi, että poissaoloja oli paljon enemmän kuin koronaa edeltävänä aikana.
Yllä mainitut tiedot viestivät siitä, että merkittävälle vähemmistölle koululaisista etäopetus tarkoitti käytännössä opetuksen keskeytymistä. Tästä syntynyt oppimisvaje saattaa kasautua opintopolun aikana ja vaikuttaa jopa vuosien päästä, esimerkiksi haettaessa korkeakouluihin. Yleisellä tasolla koronakriisi näyttää kiihdyttäneen jo kriisiä edeltänyttä eriytymiskehitystä: osa oppilaista pärjää koulutuksessa hyvin, osa selvästi huonommin.
Vaikka lasten ja nuorten harrastuksiin kohdistuneet rajoitukset ovat nousseet näkyvästi julkiseen keskusteluun, lapset ja nuoret eivät itse näytä olevan suuresti huolestuneita asiasta. Nuorisotutkimusverkoston mukaan 39 prosentilla 12–25-vuotiaista oli kielteisiä kokemuksia harrastusten keskeytymisestä. Kuitenkin selvä enemmistö nuorista – 61 prosenttia – koki harrastusten rajoittamisen merkityksettömänä, neutraalina tai jopa positiivisena. Tulos saattaa heijastaa alueellisia eroja sekä sitä, että osa harrastuksista on jatkunut myös pandemian aikana. Rajoitukset näkyvät myös nuorten yleisessä tyytyväisyydessä vapaa-aikaan, joka on laskenut, pysyen kuitenkin verrattain hyvällä tasolla (kouluarvosana 7,8). Vapaa-ajan määrä sekä vanhempien kanssa vietetty aika on lisääntynyt.
Koronakriisi herättää kysymyksen siitä, palaavatko lapset ja nuoret poikkeusolojen aikana keskeytyneisiin harrastuksiin. Pitkällä aikavälillä on mahdollista, että nykyinen nuorten ikäluokka harrastaa aikuisiällä vähemmän ja yksipuolisemmin. Liikuntaharrastusten keskeytyminen lapsuudessa voi vaikuttaa kielteisesti kansanterveyteen. On olemassa näyttöä, että kulttuuriharrastusten ulkopuolelle jääminen nuorena heijastuu kielteisesti hyvinvointiin eläkeiässä. Kriisin välilliset vaikutukset tulevat näkymään yhteiskunnassa hyvin pitkään.
Koronakriisin taloudelliset vaikutukset heijastuvat väistämättä lapsiperheiden toimeentuloon. Vaikka valtio on elvyttänyt taloutta poikkeuksellisen vahvoilla tukitoimilla, kansallisen lapsistrategian koronatyöryhmän arvion mukaan: ”… koronakriisin perusteella lapsiperheiden toimeentuloon suunnattu erityinen tuki on ollut kestoltaan lyhyt ja tasoltaan vaatimaton” (s. 104). Lastensuojelun keskusliiton marras-joulukuussa toteuttaman kyselytutkimuksen ennakkotietojen mukaan korona on heikentänyt toimeentuloa noin 30 prosentissa perheistä. Analytiikkayhtiö NayaDayan tutkimuksessa 48 prosenttia nuorista lapsiperheistä koki negatiivisia tunteita omasta taloudestaan. Huoli taloudellisesta toimeentulosta laman keskellä ei ole yllättävää. Lapsiperheiden kokemat talousongelmat nostavat kuitenkin riskiä lapsiperheköyhyyden kasvusta.
Vakavan huono-osaisuuden kasvusta on saatu tietoa lastensuojelun ammattilaisille suunnatuilla kyselyillä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lokakuussa toteuttamassa kyselyssä 42 prosenttia kuntien lastensuojelun johtajista arvioi lastensuojeluilmoitusten määrän kasvaneen syksyllä, verrattuna pandemiaa edeltävään aikaan. Yli 80 prosenttia johtajista uskoi pandemian vaikuttavan pitkällä aikavälillä lastensuojelun asiakasmääriin. Asiakasmäärät eivät kuitenkaan kerro koko totuutta. Kansallisen lapsistrategian koronatyöryhmän arvion mukaan lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa on jäänyt koronapandemian oloissa entistä enemmän raportoimatta. Perheiden ongelmista kertoo myös lapsille, nuorille ja huoltajille suunnattujen auttavien puhelinlinjojen ruuhkautuminen.
Poikkeusolot lisäävät eriarvoisuutta
Suomalainen tutkimustieto kertoo kahdenlaista tarinaa lasten ja nuorten pärjäämisestä korona-aikana. Yhtäältä lasten ja nuorten selvä enemmistö on sopeutunut poikkeusoloihin verrattain hyvin. Suurin osa suomalaisista nuorista ei ole kokenut merkittävää henkistä pahoinvointia, huolta harrastusten keskeytymisestä tai jäänyt jälkeen opetuksessa. Lapset ja nuoret ovat luonnostaan sopeutumiskykyisiä. Perheen, lähipiirin ja erilaisten julkisten palveluiden muodostamat tukijärjestelmät edesauttavat kriisistä selviytymistä.
Toisaalta lähes kaikissa tutkimuksissa ilmenee eri suuruisia lasten ja nuorten ryhmiä, joille pandemia on aiheuttanut selvää haittaa. Ongelmat opetuksessa, vapaa-ajalla ja henkisessä jaksamisessa vähentävät näiden nuorten hyvinvointia nyt ja tulevina vuosina. Toimeentulon heikentyminen lapsiperheissä ja kasvavan lapsiperheköyhyyden riski varjostavat sekä lasten että vanhempien elämää. Lastensuojelutyössä korona näyttäytyy perhe-elämän kriisiytymisenä ja lastensuojelun työmäärän lisääntymisenä.
Yleisellä tasolla pandemia on siis johtanut lasten ja nuorten eriarvoistumiseen. Hyvinvoivan enemmistön ja heistä takamatkalle jo aiemmin jääneen vähemmistön polut erkanevat toisistaan. Useiden riskitekijöiden, kuten matalan koulutustason, pienituloisuuden, yksinäisyyden ja työttömyyden kasautuminen samoille nuorille ei luo toiveikasta kuvaa tulevaisuudesta. Viime kädessä palvelujärjestelmän puutteet kaatuvat nuorisopsykiatrian käsiin. Lasku yhteiskunnalle on suuri ja inhimillinen menetys sitäkin suurempi.
Kolme vastausta koronan jälkihoitoon
Teoriassa on mahdollista hahmottaa ainakin kolme erilaista yhteiskuntapoliittista vastausta koronan aiheuttamiin ongelmiin. Nimeän ne säästölinjaksi, perustasoksi ja nuorisoelvytykseksi.
Säästölinjassa valtio ja kunnat hakevat välittömiä julkisen talouden säästöjä leikkaamalla nuorten ja lapsiperheiden palveluista. Säästölinjan toteuttaminen vaatii tietoista riskinottoa. Palvelujen heikentämisessä piilee vaara siitä, että lasten ja nuorten hyvinvointi heikkenee ja syrjäytymisen riski kasvaa. Tämä kääntyy pidemmällä aikavälillä säästötavoitetta vastaan, sillä nuorten syrjäytymisellä on merkittäviä negatiivisia kokonaistaloudellisia vaikutuksia. Säästölinjaa on vaikea pitää kannatettavana politiikkalinjana.
Perustasossa tavoitteena on keskeisten toimintojen, kuten koulujen, terveydenhuollon ja työllisyyspalveluiden, toimintakyvyn ja laadun turvaaminen. Palveluiden turvaamisella on myönteisiä vaikutuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin, mutta se ei varsinaisesti vastaa koronan aiheuttamaan lisääntyneeseen palvelutarpeeseen. Julkisten ja verorahoitteisten palveluiden aliresursointi oli arkipäivää jo ennen koronakriisiä, esimerkiksi lastensuojelussa ja nuorten mielenterveyspalveluissa. Koronakriisi on tehnyt ongelmat näkyviksi ja osaltaan syventänyt niitä. Sosialidemokraattisista lähtökohdista tarkasteltuna perustaso ei ollut tyydyttävä asiaintila ennen koronaa, eikä se ole sitä kriisin jälkeenkään.
Nuorisoelvytys on kunnianhimoisin ja samalla taloudellisesti vaativin vastaus pandemiaan. Se on verrattavissa talouspoliittiseen elvytykseen, jossa kansantalous yritetään nostaa pahimman taantuman yli valtion finanssipolitiikan avulla. Nuorisoelvytyksessä valtio ja kunnat toimivat aktiivisesti koronan pitkän aikavälin haittojen torjumiseksi, ohjaamalla merkittäviä lisäresursseja lasten ja nuorten toimeentuloon, työllisyyteen ja palveluihin. Elvytystä tulisi jatkaa ainakin yhden tai kahden vuoden ajan.
Minkälaisista politiikkatoimista nuorisoelvytys voisi koostua? Koronakriisin poikkeuksellinen mittakaava puoltaa laajamittaisia politiikkatoimia, joilla vaikutetaan väestötasolla lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointiin. Politiikkatoimien tulisi olla nopeavaikutteisia sekä toteutettavissa ilman suuria hallinnollisia uudistuksia. Vahvistamalla hyvinvointivaltion peruspalveluita saavutetaan ennaltaehkäisevä vaikutus, joka vähentää tarvetta korjaaville palveluille. Vaikka erityispalveluiden kohdentaminen koronakriisistä eniten kärsineisiin ryhmiin on tarpeellista, laajamittaisilla hyvinvointia tukevilla toimilla saavutetaan myös ne lapset ja nuoret, jotka eivät ole yhteiskunnan turvaverkon varassa.
Politiikkatoimien pitäisi vastata ainakin kolmeen keskeiseen haasteeseen: lapsiperheiden toimeentuloon, nuorten työllisyyteen ja palveluvelkaan.
Yksinkertaisin ratkaisu lapsiperheiden toimeentulon kohentamiseen löytyy lapsilisistä. Sekä lapsistrategian koronatyöryhmä että lapsi- ja perhejärjestöt ovat esittäneet, että hallituksen tulisi lisätä lapsilisien maksupäiviä, eli käytännössä korottaa lapsilisiä määräajaksi. Lapsilisien kaksinkertaistaminen 12 kuukauden ajaksi torjuisi lapsiperheköyhyyttä ja toimisi samalla kysyntää lisäävänä talouspoliittisena elvytyksenä. Jotta tuki auttaisi kaikkein köyhimpiä, korotuksen yhteydessä lapsilisä pitäisi säätää etuoikeutetuksi tuloksi, jota ei vähennetä toimeentulotuesta. Hintaa toimenpiteelle tulisi karkeasti arvioituna 1,3 miljardia euroa.
Nuoret työnhakijat kohtaavat usein tilanteen, jossa vähäinen työkokemus on este työllistymiselle, mutta samanaikaisesti työkokemusta ei kerry ilman työpaikkaa. Talouden laskusuhdanteet koettelevat nuoria ja vastavalmistuneita, mutta toisaalta nuorten työttömyysjaksot ovat keskimäärin lyhyitä. Työnantajalle maksettava määräaikainen palkkatuki tekisi nuoren palkkaamisesta edullisempaa ja siten se ehkäisisi työttömyyden pitkittymistä. Samalla palkkatuki olisi konkreettinen keino toteuttaa vuonna 2013 voimaan tullutta nuorisotakuuta, jonka perusteella nuorelle työttömälle tulisi tarjota kolmen kuukauden sisällä työtä, opintoja tai muita palveluita. Joulukuussa 2020 Suomessa oli 56 000 15–24-vuotiasta työtöntä nuorta. Jos puolet näistä nuorista saisi kuuden kuukauden ajan palkkatukea, suora kustannus olisi arviolta 168 miljoonaa euroa. [*]
Koronakriisin aikana syntynyt palveluvelka muun muassa koulutuksessa, mielenterveys- ja päihdepalveluissa, nuorisotyössä ja lastensuojelussa on osittain paikattavissa lisäresursseilla. Oppivelvollisuusiän nostaminen 18 vuoteen tulisi nähdä mahdollisuutena: koko ikäluokalle tarjottava opiskelijahuolto vaatii resursseja, mutta uudistus mahdollistaa tuen tarpeen tunnistamisen aikaisessa vaiheessa, jolloin ongelmien syvenemistä voidaan ehkäistä. Palveluvelan purkamiselle on vaikeaa määritellä hintaa, mutta jonkinlaista mittakaavaa tarjoaa vuoden 2020 neljäs lisätalousarvio. Lasten ja nuorten hyvinvointiin tehtiin tuolloin 320 miljoonan panostus, joka kohdentui pääasiassa sivistystoimeen (159 miljoonaa) ja sosiaali- ja mielenterveyspalveluihin (112 miljoonaa).
Yhteiskunnan jäseniä vai uhreja?
Koronakriisin vaikutukset ovat lopulta melko ennalta-arvattavia. Ei ole suuri yllätys, että etäopetus heikentää monien oppimista tai että pitkittynyt sosiaalinen eristäytyminen aiheuttaa yksinäisyyttä. Koronakriisin aikana nähdyt ongelmat eivät myöskään ole täysin uusia, vaan pandemia nostaa esille hyvinvointivaltion puutteita, jotka olivat tiedossa jo ennen kriisiä.
Nuorisotutkija Jenni Kallio näkee kaksi mahdollista kehityskulkua kriisin jälkeisessä Suomessa. Pandemiasta saattaa muodostua nuorten sukupolvikokemus, joka määrittää etenkin nuorten aikuisten suhtautumista yhteiskuntaan ja kansalaisuuteen. Huonossa kehityskulussa nuoret kokevat itsensä hallintoalamaisiksi, joiden oikeudet ja hyvinvointi uhrataan pandemian aikana. Paremmassa kehityskulussa yhteiskunta tukee nuorten selviämistä kriisistä. Nuoret kokevat olevansa osallisia yhteiskunnassa.
Koronakriisi pakottaa kohtaamaan kysymyksen sukupolvien välisestä solidaarisuudesta. Kuten hitaammin etenevä ilmastokriisi, pandemia nostaa esille nykyhetkessä tehtävän politiikan vaikutukset nuorten tulevaisuudelle. Koronaviruksen terveydelliset riskit ovat verrattain pienet lapsille ja nuorille, mutta yhteiskunta on päätynyt rajoittamaan nuorten elämää tavoilla, joka aiheuttaa välitöntä ja pitkän aikavälin haittaa. Rajoitustoimilla on pelastettu pääasiassa ikääntyvän väestön henkiä. Voidaan ajatella, että tämä luo yhteiskunnalle ja erityisesti sen vanhemmille ikäluokille vastavuoroisen solidaarisuuden velvoitteen nuoria kohtaan. Solidaarisuus ei kuitenkaan ole ilmaista, vaan se mitataan viime kädessä rahassa.
Mikko Lievonen on tutkija Kalevi Sorsa -säätiössä, jossa hän vastaa ”Yhteiskunta koronan jälkeen” -projektista.
[*] Laskelman olettamat: 20–29-vuotiaiden säännöllisen työajan keskiansio 2019 yksityisellä sektorilla (2779 euroa / kuukausi), työnantajan sivukulut, 30 prosentin palkkatuki 6 kuukauden ajalle. Palkkatuki yhden työntekijän kohdalla olisi noin 1000 euroa / kuukausi.
Kalevi Sorsa -säätiön julkaisuja lapsi- ja nuorisopolitiikasta:
Raportti: Onko strategioista tullut tragedioita? Lapsiperheet ja lapset kuntien strategiatyössä
Katsaus: Nuorisotakuu Suomessa ja Euroopassa