Olemmeko onnellisempia huomenna?

· Mikko Majander

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter

Yleisradio uutisoi pari viikkoa sitten, että suomalaiset kaipaavat takaisin 1980-luvulle. Vaikka tutkimustuloksiin vaikutti varmasti epävarmoina aikoina korostuva nostalginen haikailu ”menetetylle kulta-ajalle”, on syytä kysyä, miksi kaipaus kohdistuu näin selvästi juuri kasarille eikä muille menneille vuosikymmenille? Tuloksia ei voida selittää esimerkiksi 80-luvun ylivertaisella elintasolla, terveydellä tai valinnanvapaudella.

Talouskriisistä huolimatta olemme yli kaksi kertaa rikkaampia kuin 80-luvun lopussa. Vaurauden ja onnellisuuden välistä kausaliteettia ei voida tieteellisesti mitata, mutta subjektiivisella elämään tyytyväisyydellä ja elintasolla vaikuttaisi olevan hyvinkin selkeä korrelaatio viime vuonna julkaistun Michiganin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan. Erona usein kuultuun väitteeseen, jonka mukaan korrelaatio katkeaa maan saavuttaessa riittävän vauraustason, tämän aineiston perusteella vaikuttaisi siltä, että tällaista pistettä ei ole vielä saavutettu edes rikkaimmissa valtioissa.

Life satisfaction GDP per capita
Lähde: http://trueeconomics.blogspot.fi/2013/05/452013-higher-income-vs-higher.html

Vaurauden ja onnellisuuden välinen linkki on kuitenkin vain osa totuutta. Monet tutkimustulokset osoittavat suurten tuloerojen ja koetun epätasa-arvon tunteen vaikuttavan negatiivisesti subjektiiviseen elämään tyytyväisyyteen. Jotkut sosiaalipsykologiset tutkimukset ovat puolestaan pitäneet liian suurta valinnanmahdollisuuksien määrää tyytymättömyyttä aiheuttavana tekijänä. Onnellisuuteen vaikuttavia tekijöitä tarkastelee myös Itä-Suomen yliopiston hyvinvointisosiologian professori Juho Saari Kalevi Sorsa -säätiön julkaisussa Onnellisuuspolitiikka.

Mielenkiintoisen tuulahduksen onnellisuuskeskusteluun on tuonut tieteellisesti vahvistamaton, mutta intuitiivisesti oikeansuuntaiselta tuntuva ajatus siitä, että onnellisuus voidaan määritellä todellisuuden ja odotusten väliseksi erotukseksi. Ajatuksen avulla voidaan pyrkiä selittämään myös ”haihattelua” 80-luvulle, jolloin usko hyvinvoinnin jatkuvaan kasvuun ja siihen, että uudet sukupolvet pystyvät saavuttamaan aiempia selvästi paremman elintason oli suurimmillaan.

Hyvinvointiero aiempiin vuosikymmeniin oli selkeä. Työttömyys oli alhaista. Tuloerot olivat matalat. Maailma vaikutti selkeämmältä paikalta elää. Oli olemassa projekti nimeltään Suomi, joka tuntui muuttuvan paremmaksi vuosi vuodelta. Yya-kummajainen avautui länteen ja haki tasavertaista asemaa muiden Euroopan maiden rinnalla. Eurooppa tarjosi taloudellisia mahdollisuuksia ja henkisen kodin, johon myös Suomi pääsisi vihdoin mukaan. Huomisen uskottiin valkenevan eilistä valoisampana.

Nyt tilanteen voisi väittää olevan osittain päinvastainen. Epäedullinen demografia, kiristyvä globaali kilpailu ja heikentyvä tuottavuuskehitys ovat johtaneet tilanteeseen, jossa kehittyneiden maiden nuoret eivät välttämättä yllä edes samaan elintasoon kuin aiempi sukupolvi. Vaikka olemme kansakuntana taloudellisesti vauraampia kuin koskaan, voi olla, ettemme pysty jatkamaan aiemman kaltaista menestystarinaa tulevaisuudessa. Sosiaalisen liikkuvuuden kasvu vaikuttaa heikentyneen. Aiemmille ikäluokille kertynyt varallisuus tullee jakautumaan aiempaa epätasaisemmin perinnönjaon seurauksena. Tällä ei välttämättä ole valtavaa merkitystä taloudelliselle hyvinvoinnillemme, mutta henkisesti se voi olla meille kova pala.

Onneksi ongelmaan on ehditty jo puuttua. Talouden ja politiikan asiantuntijat maalaavat kilpaa yhä synkempiä kuvia Suomen tulevaisuudesta. Odotukset tulevasta alkavat olla jo niin alhaalla, että todellisuuden ja odotusten välinen erotus saattaa realisoitua onnellisuutena, kunhan edes lämmitys toimii, katto ei vuoda pahasti ja viikonloppuisin on varaa ostaa voita leivän päälle.

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter