Onko energiakäänteestä aikamme missioksi?

John F. Kennedy asetti 1960-luvun alussa mission saatella ihminen kuun kamaralle. Se merkitsi valtavaa panostusta tieteeseen ja teknologiaan, vaikka välittömät hyödyt jäivät kenties vähäisiksi. Voisivatko investoinnit uudistuvaan energiaan toimia vastaavalla tavalla aikamme missiona - ja siinä sivussa pelastaa maailman?

· Mikko Majander

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter

YLEN RUOTSINKIELINEN TV-KANAVA Fem on näyttänyt tänä keväänä tiistai-iltaisin sarjaa Petos, joka alkaa olla loppuhuipennusta vaille valmis. Taattua tanskalaista tuotantoa, jos kohta käsittääkseni ei aivan ykköshittien tasoa.

Tarinan keskiössä on yhtiö Energreen. Vihreän eli uusiutuvan energian ympärille on punottu polveileva juoniverkosto, jossa pyörii rajusti rahaa ja pehmeästi sekä seksiä että väkivaltaa, talous- ja pikkurikollisuutta sekä sankaritoimittajia ja -poliiseja höystettynä ihmissuhde- ja perheongelmilla.

Sen verran höpöä, että koukutuksen sijaan on usein uskottavuus koetuksella. Peruskysymys on kuitenkin kiinnostava. Uusiutuvien lähteiden energiabisneksessä on paljon lottoa, jossa sijoittajia himottavat tulevaisuuden potentiaaliset supertuotot.

Teknologisia innovaatioita ja läpimurtoja odotellessa tarvitaan kuitenkin paljon riskirahoitusta sekä subventioita, joita jaetaan yhtä paljon uskon kuin tieteellisen näytön varassa. Näin siis television ihmeellisessä tarinamaailmassa.

 

ENTÄ RUUDUN TÄLLÄ PUOLEN? Moni tuskailee sen kanssa, että tuulen, auringon tai aaltojen muuttaminen energiaksi tulee veronmaksajalle kohtuuttoman kalliiksi. Siihen vastataan, että se vasta kalliiksi tuleekin, jos ilmastonmuutosta ei pysäytetä siirtymällä pois fossiilisista polttoaineista.

Luvassa on lisää hirmumyrskyjä ja muita luonnonkatastrofeja, globaaleja kansainvaelluksia, kun laajat alueet muuttuvat elinkelvottomiksi. Pahimmillaan pelissä voi olla ihmiskunnan tulevaisuus – ihan niin kuin ydinsotaa pelättäessä maalailtiin.

En tiedä, mutta moisten riskien kanssa ei ole kiva pelata rulettia.

Toisaalta toimittaja Matti Virtanen arvioi viime viikon Talouselämässä (21/2016), että suurin osa läntisten teollisuusmaiden toimenpiteistä kasvihuonekaasujen päästöjen leikkaamiseksi on tehottomia, varsinkin maissa, jotka eivät suosi ydinvoimaa.

Mielenrauhaako tässä siis ostetaan kalliilla rahalla? Vai onko ilmastonmuutos Virtasen kolumnin otsikon mukaisesti ”ihana tekosyy”, jonka varjolla viherteollisuus kuppaa veronmaksajia.

 

SAMASSA TALOUSELÄMÄN NUMEROSSA Suomen kantaverkkoyhtiö Fingridin Asta Sihvonen-Punkka kertoo, että uusiutuvan energian tukiaisten takia sähkömarkkinoille on tullut ylitarjontaa, joka on romahduttanut hintatason.

”Emme vastusta uusiutuvia energiamuotoja, mutta ne eivät saa horjuttaa järjestelmän tasapainoa tai markkinamekanismia”, hän linjaa ja katsoo, että nykyisellä tukipolitiikalla ”menemme kohti keskusohjattua sähköjärjestelmää”.

Näihin näkymiin tavallaan kiteytyvät aikamme poliittiset dilemmat. Hintamekanismiin vaikuttavat verot ja tukiaiset ovat nimenomaan markkinatalouteen sovitettuja keinoja, joilla poliittinen päätöksenteko voi ohjata tuotantoa, kulututusta ja käyttäytymistä.

Ja isoissa kohtalon kysymyksissä jos missä kai haluamme, että poliittinen eikä taloudellinen valta viitoittaa suuntaa. Kärjistäen: energiamarkkinoiden vääristymät ovat pieni hinta, jos maapallo pelastuu.

 

JOHN F. KENNEDYN ”KUUPUHETTA” vuodelta 1962 on pidetty esimerkkinä siitä, kuinka kunnianhimoisesti asetettu missio vitalisoi kansakuntaa uskomaan itseensä ja tekemään tulevaisuutta. Ja katso, seitsemän vuotta myöhemmin Neil Armstrong ja Buzz Aldrin tepastelivat pari tuntia kuun kamaralla.

Megaprojektia motivoi ennen muuta kylmän sodan supervaltapolitiikka, jonka kilpavarustelussa ei kyselty hintaa. Sen siivellä tuli tehdyksi valtavia investointeja tieteeseen ja teknologiaan, vaikka kuun valtaaminen sinänsä ei tainnut poikia välittömästi mainittavia suoria hyötyjä.

Sisäisesti Yhdysvallat oli 1960-luvun lopussa sekaisin, ja antiamerikkalaisuus levisi maailmalla samaa tahtia Vietnamin sodan pitkittymisen kanssa. Mutta jos lyhyellä tähtäimellä kuu-missio epäonnistui kansakunnan yhteen hitsaamisessa, niin pitkään historiaan se on jäänyt merkkipaaluksi amerikkalaiseen menestyskertomukseen.

 

OLISIKO ENERGIAKÄÄNTEESTÄ uusiutuviin lähteisiin aikamme missioksi, vaikka sen tuloksia ja merkityksiä voimme pitävästi arvioida vasta vuosien, ellei vuosikymmenten päästä? Välttämätön askel, joka ajurin tavoin vie teknologista kehitystä eteenpäin?

Sijoitukset ovat joka tapauksessa niin suuret, että nopeaan muutokseen ei ole vauraimmillakaan varaa. Saksahan lanseerasi oman Energiewendensä hyvin sitoutuneesti jo aikaa sitten, mutta suurin osa sähköstä syntyy sielläkin yhä hiiltä tupruttamalla.

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter