Onko Sipilä antanut eriarvoisuustyöryhmälle mahdottoman tehtävän?

Hallitus tiedotti eilen pääministeri Sipilän nimittämässä uudesta työryhmästä ”eriarvoisuuden pysäyttämiseksi”. Professori Juho Saaren johtaman työryhmän tehtävä on hakea uusia toimintatapoja ja keinoja eriarvoisuuden vähentämiseksi. Sipilän eriarvoisuutta käsitellyt uudenvuodenpuhe ja eilinen päätös nimittää eriarvoisuus-työryhmä voidaan nähdä osana Brexitin ja Trumpin valinnan jälkeistä ylikansallista poliittista kehitystä, jossa myös oikeisto- ja konservatiivihallitukset ovat alkaneet korostaa politiikassaan tarvetta eriarvoistumisen vähentämiselle.

Eriarvoisuudesta on kannettu viime vuosina huolta myös Davosin talousfoorumin kaltaisissa valtaapitävien kokoontumisissa sekä Kansainvälisen valuuttarahaston ja talousjärjestö OECD:n julkaisuissa, sillä liiallinen eriarvoisuus nähdään syynä populismin nousulle – ja Trumpin myötä jopa uhkana nykymuotoiselle globalisaatiolle ja vapaakaupalle. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan näkynyt juuri todisteita siitä, että retoriikka eriarvoisuuden vähentämisestä olisi todella heijastunut politiikkalinjauksiin. Monessa EU-maissa on toteutettu makrotalouspolitiikkaa ja tehty työmarkkinauudistuksia, jotka ovat pikemminkin lisänneet eriarvoisuutta.

Jos mietitään esimerkiksi Sipilän hallituksen toimia kesästä 2015 alkaen, niin sen ehdottamat (ja osin toteutuneet) työmarkkinaheikennykset ovat kohdistuneet erityisesti pienipalkkaisiin, julkista taloutta on sopeutettu ensisijaisesti menoleikkauksin ja nuorisotakuuta on ajettu alas. Vaikuttaa myös siltä, että eriarvoisuusryhmän nimittäminen ei merkitse merkittävää suunnanmuutosta Sipilän hallituksen politiikassa. Ainakin työryhmälle on annettu tehtäväksi puuttua eriarvoistumiseen julkisia menoja lisäämättä ja valtiontalouden menokehysten puitteissa.

Toivon Juho Saaren työryhmälle onnea ja menestystä eriarvoisuuden vähentämispyrkimyksissä.  On kuitenkin todennäköistä, että Sipilä on antanut työryhmälle mahdottoman tehtävän. Eriarvoisuuteen on haastavaa, ellei mahdotonta, puuttua, jos talous- ja yhteiskuntapolitiikassa jatketaan vallitsevalla linjalla. Kuten tuloerotutkimuksen uranuurtaja Anthony B. Atkinson on korostanut viimeiseksi jääneessä kirjassaan Inequality. What can be done?, edellyttää varallisuus- ja tuloeroihin puuttuminen myös varsin perinteistä hyvinvointivaltiopolitiikkaa, kuten progressiivista verotusta, julkista työllistämistä sekä hyvinvointipalveluita ja tulonsiirtoja pieni- ja keskituloisille.

Antti Alaja