Orpon hallitusohjelma luo Suomeen asumisprekariaattia 

Uppsalan yliopiston tutkija VTT Mika Hyötyläinen arvioi, että Petteri Orpon hallitusohjelman asuntopoliittiset reformit johtavat asumisen laadun heikkenemiseen ja eriarvoisuuden kasvuun. Hän löytää hallituksen asuntopolitiikasta useita ristiriitoja.

Petteri Orpon hallitus on jo aloittanut ohjelmansa toteuttamisen. Se tarkoittaa myös asuntopolitiikkaan muutoksia, jotka tulevat näkymään monien suomalaisten arjessa karulla tavalla. Toistaiseksi julkisuudessa on puhuttu etenkin hallituksen kaavailemista noin 300 miljoonan euron leikkauksista asumistukeen, mutta hallitusohjelman asuntopolitiikan kokonaisuus tarkoittaa perustavanlaatuisempaa muutosta. Kuvaan tässä kirjoituksessa, miksi se paitsi heikentää monien asumisen laatua, myös lisää asumiseen liittyvää epävarmuutta ja haittaa mahdollisesti myös asuntomarkkinoita. 

Asumistukien leikkaukset heikentävät kymmenientuhansien perheiden toimeentuloa 

Hallitusohjelman asuntopoliittinen vire on selvä. Asumisen tuista leikataan ja kohtuuhintaista asuntotuotantoa ajetaan alas. Tällä tavoitellaan yksityisen, vapaarahoitteisen asumisen kasvua. Asumistuet ja julkisrahoitteinen asuntotuotanto halutaan suunnata entistä harvemmalle joukolle. 

Vuonna 2022 Suomessa maksettiin noin 2,6 miljardia euroa erilaisia asumistukia, joista yleisen asumistuen osuus oli 1,6 miljardia euroa. Yleistä asumistukea saaneissa ruokakunnissa asui lähes 600 000 henkilöä. Muita asumistuen muotoja ovat eläkkeensaajien asumistuki, opintotuen asumislisä ja sotilasavustuksen asumisavustus. Nyt hallitus olisi siis leikkaamassa asumisen tukia ensi vuodesta alkaen vuositasolla runsaalla 300 miljoonalla eurolla, jos hallitusohjelman kaavailut toteutetaan lausunnoilla olleen lakiesityksen mukaisesti. Esityksessä asumistuen ansiotulovähennys poistetaan ja sen omavastuuosuutta nostetaan, minkä ajatellaan kannustavan työn vastaanottamiseen. 

Yli kymmenen prosentin leikkaus asumistukeen on radikaali: esimerkiksi yleiseltä asumistuelta putoaisi kokonaan noin 50 000 ruokakuntaa. Keskimäärin tuki laskisi noin sadalla eurolla kuussa, mutta monilla vaikutus olisi suurempi. Esimerkiksi lapsiperheissä leikkaus on noin 140 euroa, mutta yhdessä muiden sosiaaliturvan leikkausten kanssa tulot voisivat laskea joissain tapauksissa moninkertaisesti. On selvää, että tämä lisäisi monien arjen epävarmuutta ja pahimmillaan aiheuttaisi lapsiköyhyyttä ja perheiden syrjäytymistä.  

Vaikka asumistukien leikkaus sisältyi jo kokoomuksen vaaliohjelmaan, sitä voi pitää ristiriitaisena ainakin kahdesta syystä. Ensinnä, erityisesti talousoikeisto on ollut pitkään edistämässä juuri asumistukia vaihtoehtona kohtuuhintaiselle asuntorakentamiselle ja markkinoiden sääntelylle. Nyt hallitusohjelmassa perustellaan leikkausta sillä, että se parantaisi tuen ohjautuvuutta sitä eniten tarvitseville (hallitusohjelma s. 122). Tämä viitannee siihen, että asumistuen leikkaukset katetaan kaikkein pienituloisimmille kasvavilla toimeentulotuilla. Lisäksi hallitus on rajaamassa omistusasumisen asumistuen ulkopuolelle ja tuomassa siihen varallisuusrajan, jolloin jo 10 000 euron säästöt voisivat laskea tuen tasoa. 

Toinen ristiriita liittyy työn vastaanottamiseen. Verrattuna muuhun sosiaaliturvaan juuri asumistukien on arvioitu parhaiten vähentävän oikeiston pelkäämiä kannustinloukkuja. Tähän asti onkin saanut ansaita 300 euroa kuukaudessa ilman, että se on vaikuttanut asumistuen suuruuteen. Kyseessä näyttäisi siis olevan lähinnä ideologisista lähtökohdista kohdennettu leikkaus, joka kohdistuu eniten pienituloisimpiin töissäkäyviin perheisiin; niihin, joita on vähemmän oikeiston äänestäjissä.   

Ristiriitana voi pitää myös sitä, että samaan aikaan, kun Orpon hallitus esittää kohdentavansa asuntopoliittiset toimet eniten apua tarvitseville, se alentaisi juuri erityisryhmien investointiavustusta ja puolittaisi asumisneuvonta-avustuksen määrärahan. Myös esimerkiksi liikuntarajoitteisten ihmisten tarpeisiin suunnattuja hissi- ja esteettömyysavustuksia ollaan hallitusohjelmassa vähentämässä. 

Kohtuuhintaisen asumisen syrjiminen johtaa vuokrien nousuun 

Asumistuen leikkaukset tulevat vaikeuttamaan entisestään työvoiman asuntokysymystä kaupunkiseuduilla, kun samaan aikaan kohonneisiin asumiskustannuksiin ei puututa. Päinvastoin, Orpon hallitus haluaa supistaa sosiaalista asuntotuotantoa yhä marginaalisemmaksi asumismuodoksi palauttamalla yhteiskunnan tukemiin vuokra-asuntoihin tulorajat ja tulojen tarkistuksen (s. 123). Aiemman selvityksen perusteella tulotarkistusten hyödyt jäävät vähäisiksi. Myöskään esimerkiksi uusiin asumisoikeuskohteisiin ei enää myönnetä tukea vuoden 2024 jälkeen. 

Hallitusohjelma syrjii kohtuuhintaista asumista myös muilla tavoin. Maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-sopimuksiin ei enää kirjata Ara-tuotannon osuutta, mikä tulee vähentämään kohtuuhintaista asuntorakentamista monissa kunnissa (s. 125). Lisäksi hallitus on tekemässä tuloutuksia Valtion asuntorahastosta (s. 12), vaikka näillä pieni- ja keskituloisilta vuokralaisilta kerätyillä varoilla tulisi edistää kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakennuttamista. 

Kun Ara-asuntojen rahoitusta supistetaan, se tarkoittaa kasvavia paineita kohtuuhintaisten asuntojen tarjoajille. Esimerkiksi Helsingin kaupungin Heka on nostamassa vuokriaan paikoin reilusti yli kymmenellä prosentilla. Ara-asumisen rahoitusta tulisi päinvastoin laajentaa, jotta tällaiset vuokrankorotuspaineet laskisivat. 

Pienituloisten asumisen kannalta on ongelmallista myös hallitusohjelman tavoite pienentää kohtuuhintaisen asumisen pitkien, 40 vuoden korkotukilainojen osuutta painottamalla lyhyitä 10 vuoden korkotukilainoja. Se tarkoittaa, että tuetussa asumisessa huoneiston omistaja voi nostaa kohteiden vuokrat markkinavuokriksi jo kymmenen vuoden jälkeen, ja kohtuullista vuokratasoa tarvitsevat asukkaat tulevat pahimmassa tapauksessa syrjäytetyiksi kodeistaan. Ihmisten kannalta tilanne voi olla kohtuuton. Lyhytaikaisia korkotukia tulisikin käyttää lähinnä matalasuhdanteissa rakentamisen vauhdittamiseen.  

Asuntopolitiikka onkin Suomessa myös suhdannepolitiikkaa. Tällä hetkellä nimenomaan rakentamisessa on käynnissä lama, jota julkisen asuntotuotannon kurittaminen vain vauhdittaisi. Myös hallitusohjelmassa luvataan, että valtion tukeman asuntotuotannon korkotukia- ja takauslainavaltuuksia kasvatetaan matalasuhdanteessa (s. 123). Viime viikon budjettiriihen päätökset jäivät tältä osin kuitenkin vaatimattomiksi. Hallitus on yhdistämässä pitkän ja lyhyen korkotuen valtuudet ja lykkää asumisoikeusoikeusasuntojen tuen lopettamista vuodella vuoteen 2025. Lisäksi erityisryhmien investointiavustus nousee 20 miljoonalla eurolla. 

Sosiaalinen asuntotuotanto hyödyttää koko yhteiskuntaa 

Hallituksen toimien haitat ovat ilmeisiä, sillä julkinen omakustannehintainen asuntotuotanto on tehokas keino taata laadukasta, kohtuuhintaista asumista, ehkäistä asunnottomuutta ja vähentää ei toivottua eriytymistä. Tutkimukset osoittavat, että esimerkiksi Ara-asunnot kohdistuvat jo nyt varsin hyvin myös vähävaraisille ja erityisryhmille.   

Sosiaalisesta asuntotuotannosta on muitakin hyötyjä, jotka heijastuvat markkinoiden kautta kaikkien kansalaisten asumiskustannuksiin. Tuoreen itävaltalaistutkimuksen mallinnuksessa jokaista vuokramarkkinoille lisättyä 10 prosentin osuutta omakustannusperusteisia asuntoja kohden vuokrat yksityisillä markkinoilla laskivat 40 senttiä neliömetriltä kuukaudessa eli keskimäärin noin viisi prosenttia. Myös muiden palveluiden ja hyödykkeiden kulutus lisääntyy, kun työntekijöiden palkat eivät pala seiniin. 

Hallitus on siis leikkaamassa kohtuuhintaisesta asumisesta. Se voi johtaa asuntorahoituksen sitoutumiseen yhä tiiviimmin kansainvälisen sijoituspääoman tarpeisiin ja Blackstonen kaltaisten omaisuudenhoitoyritysten kautta tehtävään spekulatiiviseen pääomasijoittamiseen.  

Riskinä on, että asuminen altistetaan entistä enemmän suhdannevaihteluille. Vuoden 2008 finanssikriisi johtui pitkälti löysällä lainarahalla turvonneen asuntokuplan puhkeamisesta. Globaalit kiinteistösijoittajat ovat tehneet jo jonkin aikaa tuloa Suomeen. Tätä on edesauttanut se, että ne ovat voineet nostaa tuottojaan Suomesta jopa verovapaasti. Vaikuttaa siltä, että näihin verotuksen porsaanreikiin hallitus ei ole ohjelmassaan puuttumassa. 

Samalla Orpon hallituksen ohjelma nostaa tavoitteeksi varmistaa lyhytaikaisen vuokraustoiminnan edellytyksiä. Lyhyen vuokraamisen etu vuokranantajille on parempi vuokratuotto. Sen riskinä on kuitenkin asuntomarkkinoiden vääristyminen. Pitkäaikaisia vuokra-asuntoja poistuu markkinoilta ja vuokrat nousevat turistien kilpaillessa paikallisten vuokralaisten kanssa asunnoista. Esimerkiksi ammattimaisen Airbnb-vuokratoiminnan on osoitettu voimistavan gentrifikaatiota ja asuinalueiden eriytymistä. Useissa maissa lyhytvuokratoiminnan sääntelyä ollaankin päin vastoin tiukentamassa sen aiheuttaman asumisen epävarmuuden takia. 

Lopuksi 

Orpon hallituksen asuntopolitiikka tarkoittaa siis pienituloisten asumiskustannusten nousua ja epävarmempaa asumista. Se näyttää kohtuuttomalta tilanteessa, jossa korkojen nousu estää omistusasumisen yhä useammilta, ja inflaatio on muutenkin nostanut elämisen kustannuksia. Hallituksen ensi vuodeksi kaavailema kiinteistöveron korotus ei tee tilannetta yhtään helpommaksi. Esityksen mukaan se nostaisi erityisesti Ara-asuntojen vuokria, mutta nostaisi myös vapaarahoitteisen asumisen hintaa.  

Orpon hallitusohjelma uhkaa luoda Suomeen niin kutsuttua asumisprekariaattia, joka kärsii lyhyistä vuokrasuhteista, häädöistä, ennustamattomista vuokrankorotuksista, sekä toistuvista muutoista vuokra-asuntojen välillä. Pitkän linjan suomalaisen asumisen tutkija Hannu Ruonavaara on todennut asuntopolitiikan olevan erityisen polkuriippuvaista. Asuntopolitiikkaan tehdyillä muutoksilla on kauaskantoisia vaikutuksia ja tehtyjä reformeja on vaikea peruuttaa. Orpon hallitusohjelma on avaamassa asuntopolitiikkaan polkua, joka tarkoittaa monille suomalaisille kalliimpaa ja epävarmempaa asumista, ja sen myötä huonompaa elämää.  

Mika Hyötyläinen tutkii kaupunkipolitiikkaa ja kaupunkien eriarvoisuutta. Hän on kiinnostunut erityisesti maa- ja asuntopoliittisista kysymyksiä sekä poliittisen taloustieteen ja sosiologian näkökulmista. Hyötyläisen kirja Urban Inequality in Finland: Land, Housing and the Nordic Welfare State (Edinburgh University Press) julkaistaan helmikuussa 2024.

Artikkelin pääkuva: Flickr / Robert Taylor (CC-BY-2.0)