
Perintöveron korvaaminen myyntivoittoverolla johtaisi useimmilla verotuksen nousuun
Kokoomuksen ehdottama perintö- ja lahjaveron poisto sekä perityn omaisuuden myyntivoittojen korkeampi verotus johtaisi useimmilla perinnönsaajilla verojen nousuun. Sen sijaan varakkaimmat suvut saisivat pysyvän hyödyn, kun heidän omaisuuttaan lahjoitettaisiin perillisille välittömästi uudistuksen jälkeen. Uudistus uhkaisi perintö- ja lahjaveron yli miljardin euron vuosittaisia verotuottoja.
Helsingin Sanomat uutisoi perjantaina, että kokoomus haluaa päättää perintö- ja lahjaveron poistosta huhtikuun kehysriihessä. Samalla puolue ehdottaa perityn omaisuuden myyntivoittojen verotuksen korottamista Ruotsin mallin mukaisesti.
– Kokoomus tavoittelee vuosisadan puhallusta. On selvää, että varakkaissa suvuissa olisi lahjakirjat valmiina omaisuuden siirtämiseksi heti seuraavana päivänä veron poistosta. Veromenetykset jäisivät pysyviksi, sillä varakkaimmat voivat hyödyntää omaisuutta ilman sen myymistä, sanoo Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Lauri Finér.
Finér on veropolitiikan asiantuntija ja vero-oikeuden tutkija, joka on julkaissut viime vuosina muun muassa kaksi tutkimusraporttia perintö- ja lahjaverotuksesta. Tänään julkaistussa kirjoituksessaan hän käsittelee kokoomuksen ehdotuksen vaikutuksia.
– Valtaosalle suomalaisista Ruotsin veromalli tarkoittaisi verotuksen kiristymistä. Tällä hetkellä noin kaksi kolmasosaa perinnöistä jää alle 30 000 euron, jolloin niistä ei makseta veroa. Sen sijaan myyntivoittoveroa perittäisiin pienistäkin perinnöistä, kun omaisuus myydään, Finér kuvaa.
Perintö- ja lahjaveron verotuotto on ollut kasvussa ja siitä on kertynyt viime vuosina yli miljardin euron verotulot. Finér arvioi tutkimusten ja Ruotsin kokemusten perusteella, että ehdotettu myyntivoittovero korvaisi vain murto-osan miljardin veromenetyksistä.
– On käsittämätöntä, että perintöveron poistoa ehdotetaan nyt, kun julkinen talous on tiukoilla. Ehdotusta ei voi perustella kasvulla, sillä perintövero on kasvun kannalta hyvä vero. Ehdotettu myyntivoittoveromalli haittaisi kasvua, kun se lukitsisi verosyistä omistuksia varakkaiden perheiden vesoille, Finér arvioi.
Finérin kirjoitus perintö- ja lahjaveron Ruotsin mallin vaikutuksista on saatavilla Kalevi Sorsa verkkosivuilta sorsafoundation.fi. Hänen aiempi raporttinsa Ihana kamala perintövero käsittelee perintöjen ja lahjojen jakautumista sekä perintöverotuksen kehittämistä. Viime vuonna julkaistu raportti Lahjaveropuhallus tarkasteli perintö- ja lahjaverotuksen sukupolvenvaihdoshuojennuksen vaikutuksia. Raporttien toteutukseen on saatu avustusta Palkansaajasäätiöltä ja Kuluttajaosuustoiminnan säätiöltä.
Lisätiedot:
Lauri Finér, toiminnanjohtaja,
041 5012317,