Philip Roth Prahassa

Pari vuotta sitten kahdeksaakymmentä lähestyvä Philip Roth ilmoitti vetäytyvänsä eläkkeelle. Ja olihan hän lukijoitaan jo hemmotellut, 2000-luvullakin lähes vuosittain kirjoilla, jotka saattoivat kyllä käsitellä elin- ja luomisvoiman ehtymistä, vaikka itse teksti todisti toista. Surkuttelun sijaan sopii tarttua Rothin tuotantoon, jonka laajuudessa on todennäköisesti itse kullakin aukkopaikkoja.

Kirjoittaja Mikko Majander Mikko Majander

PARI VUOTTA SITTEN kahdeksaakymmentä lähestyvä Philip Roth ilmoitti vetäytyvänsä eläkkeelle. Ja olihan hän lukijoitaan jo hemmotellut, 2000-luvullakin lähes vuosittain kirjoilla, jotka saattoivat kyllä käsitellä elin- ja luomisvoiman ehtymistä, vaikka itse teksti todisti toista.

Surkuttelun sijaan sopii tarttua Rothin tuotantoon, jonka laajuudessa on todennäköisesti itse kullakin aukkopaikkoja. Oliko se kaikki niin nerokasta, ja mitä niistä loputtomista tilityksistä tuli nuorempana ymmärtäneeksi?

Kumppaniksi retkelle suosittelen Claudia Roth Pierpontin teosta Roth Unbound. Se avaa aika lailla sopivalla tarkkuudella sekä henkilökohtaiset taustat että yhteiskunnallisen kontekstin, jota romaanit aikanaan ravistelivat.

Vaikka miehenä tai juutalaisena olemisen eksistentiaaliset tuskat ovat ikuisia, Rothinkin retrospektiivissä ajankohtaisuus alkaa korvautua aikakauden hahmottumisella. Kirjailijan elämäntyö kääntyy historiaksi.

PÄÄLLEPÄIN PHILIP ROTH on yhtä americanaa, väliin kirjojen nimiä myöten. On Pulitzer-palkittu Amerikkalainen pastoraali ja Salajuoni Amerikkaa vastaan, 1970-luvun alkupuolelta suomentamatta The Great American Novel, joka pyörii baseballin ympärillä.

New Jerseyn Newark tarjoaa kerta toisensa jälkeen prisman kansakuntaan. Ellei sitten luodata mccarthyismia tai Nixonin jengiä, puhumattakaan Ihmisen tahrasta, jossa identiteeteillä hurskastelu ja poliittinen korrektius kohtaavat Clintonin ajan ristiaallokossa, ketään säästämättä.

Mutta Rothissa on myös eurooppalainen puolensa, yhtä lailla juutalaisuuden kuin kirjallisuuden traditioiden kautta. Molemmat reitit johtavat Prahaan, jossa Amerikan tähti vieraili 1970-luvulla vuosittain, kunnes vallanpitäjiltä ei heltynyt enää viisumia.

Rautaverhon takaisia kollegoitaan Roth auttoi toimittamalla Penguinille kirjasarjaa Writers from the Other Europe. Tšekkien (Hrabal, Kundera, Vaculík) lisäksi siinä julkaistiin ennen muuta puolalaisia (Andrzejewski, Borowski, Konwicki), mutta myös Unkarin György Konrádia.

ROTHIN TÄRKEIN KONTAKTI oli Prahan kevään aktivisti Ivan Klíma, jonka teoksia ei ole suomennettu. Ruotsalaiset sen sijaan filmasivat hänen esikoisestaan elokuvankin (En kärleks sommar) jo 1970-luvulla, jolloin moisten lurjusten tuotantoa ei Tšekkoslovakiassa julkaistu.

Länteen ne löysivät tien muun muassa diplomaattien salkuissa, kuten Klíma muistelmissaan My Crazy Century kertoo. Kotomaassa taas tekstit kulkivat kopioina kädestä käteen. Samizdat-kulttuuri tarjosi pakopaikan yhteiskunnassa, joka tukahdutti yksilön vapauksia parhaansa mukaan.

Kirjallisuuden tällainen merkitys kutkutti Rothia, Kafkan ja satiirin ystävää. Kuten myös Tšekkoslovakian toinen piirre, jolla yksityisyyden reviiriä rajattiin kommunistivallan kontrollia vasten: holtittoman vapaa seksi. Teemat yhtyvät Zuckerman-trilogian epilogissa The Prague Orgy.

”Tällaista tämä tulee olemaan aina”, Václav Havelin elämäkerturi Michael Zantovsky muistaa ajatelleensa ”kulkiessaan juhlista toisiin, juopuessaan aina samojen ihmisten kanssa, päätyessään ventovieraiden kanssa sänkyyn ja herätessään seuraavana aamuna mielentilassa, joka vaihteli välinpitämättömyydestä epämääräiseen pahan olon kautta pohjattomaan epätoivoon.”

MUTTA PAKKOVALTA MURTUI, ja Roth palasi Prahaan helmikuussa 1990. Jälleennäkeminen Klíman kanssa muokkautui kirjaan Shop Talk keskusteluksi, jonka lopuksi Roth toivotti kollegan tervetulleeksi ideologisen totalitarismin alta totaalisen viihteen maailmaan.

Edellisessä kirjallisuus oli sentään tärkeää kommunismin vastavoimana, jopa niin, että vapautuksen hetki nosti näytelmäkirjailijan presidentiksi. Sitä vallankumousta ei kuitenkaan tulisi, joka päästäisi markkinatalouden vapaat kuluttajat kaupallisen kulttuurin kahleista.

Sarkastinen, mutta kiusallisen osuva profetia.

Julkaistu Demokraatissa 28.5.2015.