Pienituloiset sijaiskärsijät

Kirjoittaja Hildur Boldt Hildur Boldt

HILDUR BOLDT

Eläkeiän alarajan nostoa perustellaan tarpeella pidentää työuria. Usein vedotaan myös siihen, että onhan se luonnollista, että töitä tehdään muutama vuosi enemmän, kun ihmiset ovat terveempiä ja elävät pidempään.

Ensimmäistä argumenttia on poliittisessa keskustelussa kyseenalaistettu SDP:n ja palkansaajapuolelta viittaamalla siihen, että suurin ongelma on että liian moni ei kestä työelämässä edes nykyiseen eläkeikään saakka. Tämän analyysin pohjalta ratkaisu on työelämän laadun parantaminen ja työkyvyttömyyseläkkeiden syihin pureutuminen.

Toista argumenttia ei ole kovinkaan usein analysoitu. Jos katsoo käppyrää suomalaisten eliniänodotteen kehityksestä, eläkeiän alarajan nosto näyttää hyvin perustellulta: onhan elinajanodote noussut selkeästi. Vastasyntyneiden elinajanodote on noussut 40 vuoden aikana yli kymmenellä vuodella, 70 vuodesta 80,4 vuoteen.

Mutta kun katsoo miten elinajanodote on kehittynyt eri tuloluokissa, näyttäytyy tilanne toisenlaiselta. Alimman tuloviidenneksen elinajanodote ei ole kasvanut sitten 1990-luvun alun. Köyhimpien 35-vuotiaiden suomalaismiesten elinajanodote on vain 69,5. Ylimmän ja alimman tuloviidenneksen välinen ero elinajanodotteessa on vuosina 1988–2007 kasvanut 7,4 vuodesta 12,5 vuoteen miesten osalta ja 3,9 vuodesta 6,8 vuoteen naisten osalta. (lähde)

Kun tämä vielä yhdistetään työeläkejärjestelmän elinaikakertoimeen, eläkeiän alarajan nosto on todella regressiivistä politiikkaa (kts. PT:n blogi).

Miksi pienituloisen siivoojan pitää jaksaa työelämässä pidempään ja hänen pientä eläkettä leikata entisestään, siitä syystä, että juristit ja muut hyvätuloiset (fyysisesti kevyttä työtä tekevät) elävät pidempään?