Pitääkö journalismin laadusta maksaa?

Kirjoittaja Mikko Majander Mikko Majander

Kun joskus jumalattoman kauan sitten 1980-luvulla erosin kirkosta, päätin käyttää säästyneitä kymmenyksiäni kuitenkin maailmankuvaskeneen. Tilailin historiallisia ja yhteiskuntapoliittisia aikakauskirjoja sekä monenkarvaisia mielipide- ja kulttuurilehtiä, joita teki mieli tukea jo pelkästä periaatteesta.

Aika paljon jäi arjen kiireissä enimmäkseen ylimalkaisen selailun varaan. Lukemattomat pinot kasvoivat ja päätyivät joskus vuosienkin säilömisen jälkeen paperinkeräykseen. (Voi niitä löytyä vintiltä vieläkin.)

Silti moniarvoisen pluralistisen demokratian kannattajalle kannettiin myöhemmin aamujakelussa kolmea sanomalehteä.

Nämä varhaisen aikuisuuden vuodet muistuivat mieleen yhdessä palaverissa seuraavan sukupolven intelligentsijan kanssa. Kenellekään heistä ei tullut kotiin sanomalehden paperiversiota, pari sanoi sentään pulittavansa nettitunnuksista, mutta muut tuntuivat pärjäävän vallan mainiosti myös ilman.

Kaikki he olivat yhteiskunnallisista ja kansainvälisistä asioista laajasti kiinnostuneita siinä missä minäkin. Netin informaatioavaruus ja somekanavat vain tarjoavat väylät ja keinot paitsi pysyä kärryillä maailman menosta myös osallistua sen hahmottamiseen – ilmaiseksi, nopeasti ja ilman rajoja.

Tunsin itseni London ja New York Review of Booksieni kanssa muinaisjäänteeksi. Mutta miten käy laatujournalismin, jos edes nouseva älymystö ei enää ole valmis siitä maksamaan?