Pohjoismaisten mallien ydin

1990-luvulla pohjoismaiset hyvinvointimallit leimattiin vanhanaikaisiksi, jäykiksi ja tehottomiksi.  Sittemmin Pohjoismaat ovat nousseet kaikkien kansainvälisten vertailujen kärkeen.

Pohjolan työväenliikkeen kunnianhimoisen pohjoismaisen mallin tulevaisuutta käsittelevän tutkimushankkeen ensimmäisessä raportissa pyritään tunnistamaan malleja yhdistävät peruspilarit. Raportissa käydään läpi ja kuvataan mallien taustaa ja syntyhistoriaa, 1960- ja 70-luvun kulta-aikaa sekä viimeisten kolmenkymmenen vuoden turbulenssia, sopeutumista ja jatkuvuutta.

Pohjoismaiden pienille, avoimille talouksille on ominaista hyvinvointivaltion rahoitus pitkälti verotuksen kautta, kaikki kansalaiset kattavat palvelut (universalismi), etuisuuksien pääasiallinen ansiosidonnaisuus ja laajempi valikoima julkisia palveluja kuin useimmissa muissa maissa. Pohjoismaiden työelämälle ovat olleet leimallisia vahvat työmarkkinajärjestöt, keskitetty neuvottelujärjestelmä, kehittynyt yhteistoiminta paikallistasolla, sekä – Tanskaa ja Islantia lukuun ottamatta – vahva lakisääteinen turva työntekijöille

Raportissa puhutaan pohjoismaisista malleista monikossa, sillä yhteisistä arvoista ja tavoitteista huolimatta, Pohjoismaat ovat kehittäneet erilaisia instituutioita ja välineitä samojen tavoitteiden saavuttamiseksi. Pohjoismaisten mallien ydin ei siis ole tietyissä instituutioissa ja välineissä.

Raportin keskeinen väite onkin, että pohjoismaisten mallien kyky yhdistää tehokkuus ja tasa-arvo pienissä avoimissa talouksissa, on yhteydessä seuraaviin erityspiirteisiin: (1) institutionaaliset edellytykset kokonaisvaltaiselle koordinaatiolle työelämän, hyvinvointipolitiikan ja talouspolitiikan toimijoiden välillä. Kyky koordinoituun sopeutumiseen näillä ydinalueilla on perustunut (2) tasaisiin valtasuhteisiin ja rakentavaan ”konfliktikumppanuuteen” vahvojen työmarkkinaosapuolten välillä. Se on luonut perustan (3) laajoille ja pitkäjänteisille investoinneille inhimilliseen pääomaan, osaamiseen ja työvoiman mobilisointiin. Näiden tekijöiden yhteistoiminta on vahvistanut väestön luottamusta yhteiskunnallisiin instituutioihin ja ollut oleellinen edellytys Pohjoismaiden sopeutumis- ja kriisinhallintakyvylle.

Nämä erityispiirteet saivat muotonsa 1900-luvun alussa, mutta talouden ja yhteiskunnan voimakkaista muutoksista huolimatta, institutionaaliset perusrakenteet ovat pysyneet; ja tutkijoiden mukaan mahdollistaneet tasaisemman tulonjaon, korkeamman työllisyyden ja tasaisemmat voimasuhteet työmarkkinoilla – talouden sääntelyn purkamisesta huolimatta.

Investoinnit inhimilliseen pääomaan

Keskeistä pohjoismaisten mallien kehityksessä on ollut sen tunnistaminen, että ilman inhimillisten resurssien laajaa kehittämistä ja aktivoimista, pienet avoimet pohjoismaiset taloudet ovat heikosti varustettuja kohtaamaan ympäröivän maailman muuttuvia olosuhteita.

Pohjolassa koulutuksen ulottaminen kaikille loi perustan hyvinvointipolitiikalle investointina, jonka tavoitteena ei ollut suojata työväestöä markkinoilta, vaan – yhdistettynä ammatilliseen järjestäytymiseen – vahvistaa työntekijöiden resursseja, asemaa ja voimaa puolustaa etujaan markkinoilla. Pohjoismaisen työ- ja hyvinvointipolitiikan pitkä linja on ollut edistää tuottavaa yhteistoimintaa markkinoiden ja politiikan välillä ja vähitellen kasvatetaan tukea yhteisille sosiaalisille ja koulutusinvestoinneille. Ne kun vahvistavat yksilön asemaa markkinoilla, tasaavat elämänmahdollisuuksia ja edistävät yhteisön etua kasvan tuotannon ja hyvinvoinnin muodossa.

Koulutuksen ohella on kyse järjestelyistä, jotka tekevät helpommaksi yhdistää koulutus, työ ja perhe; tai toimista jotka edistävät heikommassa asemassa olevien ryhmien osaamista ja mahdollisuuksia. Laajempien joukkojen korkeampi koulutus ja naisten pääsy työmarkkinoille mahdollistivat kykyjen ja lahjakkuuksien kirjon laventumisen. Lisäksi saavutettiin korkeampi työllisyys ja tasaisempi työn tuottavuuden jakautuminen eri yhteiskunta- ja ikäryhmien välillä. Se on myös johtanut suurempaan sosiaaliseen liikkuvuuteen.

Tasapaino valtasuhteissa ja politiikkalohkojen välillä

Raportin toinen esille nostama avainkysymys on institutionaalinen kyky koordinoituun ja johdonmukaiseen ongelmanratkaisuun eli talous-, palkka- ja hyvinvointipolitiikan yhteensovittamiseen. Poliittiset toimet jotka horjuttavat keskeisten toimijoiden voimasuhteita tai tasapainoa politiikka-alueiden välillä, voivat johtaa itseään ruokkiviin kielteisiin kierteisiin, joiden korjaaminen voi kestää pitkään.

Vakaa kasvu, korkea työllisyys ja vähäinen eriarvoisuus ovat strategisia ja toisistaan riippuvaisia edellytyksiä mallien taloudelliselle, institutionaaliselle ja poliittiselle kantokyvylle. Esimerkiksi korkea työttömyys ja alhainen työllisyys eivät vain nakerra hyvinvointivaltion rahoitusta, vaan luovat myös sosiaalista eriarvoisuutta ja epätasaiset valtasuhteet työmarkkinoilla. Se johtaa todennäköisesti siihen, että hyvinvointi- ja työmarkkinarakenteet ajan myötä menettävät tukea ja oikeutustaan.

Vaikka valta ja poliittiset prioriteetit vaihtuvat vaaleissa, ovat useimmat hallitukset nopeasti oppineet, että valtio on riippuvainen tavoitteidensa saavuttamiseksi molemmista työmarkkinaosapuolista. Raportissa arvioidaankin, että perinteiset pohjoismaiset yhteistyömallit ovat akuutissa vaarassa vasta mikäli – taloudellisen shokin tai tietoisen poliittisen strategian johdosta – tapahtuu suuri muutos voimasuhteissa työmarkkinoilla.

Tutkijat tosin huomauttavat, että skenaario, jossa pitkä taloudellinen kriisi yhdistyy korkeaan työperäiseen maahanmuuttoon, kasvavaan eriarvoisuuteen ja hyvinvointivaltion taakkaan, voi heilauttaa voimasuhteita työmarkkinoilla ja laukaista konflikteja, jotka osaltaan nakertavat yhteistyösuhteita ja luottamusta.

Suomessa pohjoismaisen mallin kestävyyden ja kehitystarpeiden arvioimiseksi on kysyttävä ovatko mallin eri osat tasapainossa. Tukevatko talous-, palkka- ja hyvinvointipolitiikka toisiaan? Ovatko sosiaaliset investoinnit riittävällä tasolla tai onko syntynyt katveita? Ovatko työttömyys ja eriarvoisuus kasvaneet siinä määrin, että ne uhkaavat mallin oikeutusta? Ovatko valtion sekä työnantaja- ja työntekijäosapuolten voimasuhteet riittävän tasaväkiset?

Mikä NordMod2030?

NordMod2030 on Pohjoismaiden työväenliikkeen yhteinen tutkimusprojekti, jossa pohditaan pohjoismaisen mallin nykyisyyttä ja tulevaisuutta vuoteen 2030. Päämääränä on luoda tutkimustietoa pohjoismaisen mallin vahvistamisen ja uudistamisen pohjaksi. Projektin puitteissa julkaistaan useita teemaraportteja, jotka käsittelevät mm. verotusta, väestönmuutoksia, työmarkkinoita, osallisuutta ja globalisaatiota.

Suomea koskevaa osuutta käsitellään Työväenliike. Nyt. -tapahtumassa Tampereen työväentalolla 7.9.2013 klo 11.45–13.00 ja pohjoismaisen mallin tulevaisuutta Nordic Model – The Way Ahead -seminaarissa klo 14.00–16.00.

Artikkeli julkaistu 3.9.2013 Demokraatissa.