PokemonGo

Pokémonien jahtaajat pelasivat virtuaalisen tilan näkyväksi

· Markku Valtanen

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter

Uusi paikkatietoinen digitaaliteknologia teki Pokémon Go -pelistä hetkessä suunnattoman suositun ja täytti kesäisen Helsingin puistot pienistä ja vähän isommistakin pelaajista. Pokémon Go -peli on älykännykällä pelattava varsin yksinkertainen keräilypeli, mutta sen sijaan, että sitä pelattaisiin perinteisessä pelin kuvitteellisessa maailmassa, pelin oliot on sijoitettu oikean maailman tilaan, siis kaduille, aukioille ja puistoihin. Pelaaja liikkuu siis tilassa, jonka komponentteina on sekä reaalinen että virtuaalinen todellisuus.

Julkisessa tilassa tapahtuvalla pelaamisella on Tampereen yliopiston pelitutkijan Jaakko Stenrosin mukaan pitkä historia esimerkiksi situationistien taidehappeningeissa, joissa kaupungin kaduilla saatettiin järjestää hautajaissaattueita ilman, että kukaan oli oikeasti kuollut. Digitaaliteknologia on siivittänyt ilmiön uuteen nousuun, koska sosiaalisen median avittamana pelaamisen käytäntö leviää tehokkaasti ja ihmisillä on myös älypuhelimiensa haltijoina entistä parempi valmius ottaa niitä käyttöön. Jaakko Stenros oli yhtenä keskustelijana Kalevi Sorsa -säätiön marraskuisessa Mikä on mahdollista -seminaarissa, jossa keskusteltiin kaupunkipolitiikasta ja julkisen tilan merkityksestä ja muutoksesta.

Stenrosin mukaan julkisessa tilassa pelaaminen on yksi esimerkki yleistymässä olevasta uudesta tavasta käyttää julkista tilaa toisin, kuin mihin se on alun perin suunniteltu. Suomalaista kaupunkisuunnittelua on ohjannut pitkään modernistinen paradigma, jossa tila jaotellaan eri tarkoitusta varten varattuihin alueisiin. Kullakin alueella on selkeästi määritelty funktionsa tuotannon, kulutuksen, asumisen, virkistäytymisen yms. palveluksessa. Pelaaminen ottaa tilan uuteen käyttöön hiukan kurittomasti alkuperäisiä normeja rikkoen. Modernistinen tilan paradigma tulee haastetuksi, eikä ilmiö rajoitu vain pelaamiseen. Sama eri tilakäsitteiden välinen jännite näkyy kaikessa, missä uusi teknologia voimistaa kollektiivista käyttäytymistä ja tuloksena on toiminnan läikkyminen perinteisen tilakäsityksen laitojen ylitse. Esimerkiksi kelpaavat graffitien kukinta tai vaikkapa Vantaanjoen kaljakellunta, joka tulee kuin vappu, vaikkei sitä kukaan järjestä.

Kaupunkitilan tulevaisuus riippuu Stenrosin mukaan siitä, kuinka salliva kaupunki on julkista tilaa uudella tavalla käyttävää toimintaa kohtaan. Jotta kokeileva toiminta voisi jalostua joksikin kaikkia hyödyttäväksi ja sykähdyttäväksi, on tehtävä arvovalinta sen puolesta, että pientä normien rikkoutumista siedetään toiminnan alkuvaiheessa. Sallivuuden kulttuuri on Stenrosin mukaan onnekkaasti vahvistunut samanaikaisesti uudenmuotoisen kaupunkitilan haltuunoton myötä. Nyt esimerkiksi Helsingin kaupunkikulttuuria ihastellaan ulkomaita myöten, katsoo Stenros.

***

Arvioni mukaan modernistinen tilan paradigma tulee haastetuksi tulevaisuudessa yhä voimakkaammin uuden teknologian tuottaman virtuaalistumisen vaikutuksesta. Vaikka uusi teknologia on piitä ja valokuitua, se on omiaan voimistamaan ihmiskollektiivin käyttäytymisen orgaanista ulottuvuutta. Modernina aikana käyttäytyminen on rationalisoitu lokeroihinsa, mutta uuden teknologian materiaalinen perusta luo jälleen tilaisuuden sille osalle kollektiivista käyttäytymistä, joka on luoteeltaan verkostomaista ja rajat ylittävää.

Virtuaalistuminen ymmärretään väärin, jos sen ajatellaan jäävän vain joidenkin harrastajien asiaksi. Voi hyvin olla, ettei joulun hittilahja, virtuaalilasit, ole se tapa, jolla massat kävelytetään virtuaalitodellisuuteen, mutta varmaa on, että muutoksen lopulta toteutuessa sen mittakaavasta tulee valtava. Paikkatietoisen teknologian yhdistyminen virtuaalistumiseen sisältää erittäin suuria lupauksia ja tavalla tai toisella se tulee lopulta kehystämään kaikkea toimintaamme ja muuttamaan tilan kokemuksemme peruuttamattomaksi joksikin toiseksi.

Väärin virtuaalistuminen ymmärretään myös silloin, kun se reaalisen, materiaalisen ja vaikuttavan vastakohtana ymmärretään joksikin, joka voidaan sivuuttaa epätodellisena, ei-vaikuttavana ja merkityksettömänä. Virtuaalisesta tulee voima, joka muuttaa yhteiskuntaamme sitä kautta, että se muuttaa käyttäytymistämme. Pokémon Go -peli liikutti kesällä pikkupoikien joukkoja siinä määrin, että Suomenlinnan lautat loppuivat kesken. Kun virtuaaliseen maailmaan aletaan sijoittaa muutakin, kuin vain viihdettä, mahdollisuus vastaaviin efekteihin kasvaa korkeampaan potenssiinsa. Virtuaalitodellisuuden elektronisesta maantieteestä sen kaikessa muuntuvaisuudessan tulee yhä enenevissä määrin ihmisten toimintaa ja käyttäytymistä ohjaava asia.

Uuden teknologian tutkijat korostavat teknologian polkuriippuvaa luonnetta. Se tarkoittaa, että sysäykset, jotka prosessi saa alkuvaiheessaan, alkavat vahvistaa itse itseään, kunnes uoma on kaivautunut niin syväksi, ettei virran suuntaa voi enää ilman suuria kustannuksia muuttaa. Olemme virtuaalistumisen kohdalla kehityksen alussa. Siksi myös sen etiikasta tulee keskustella nyt.

Uuden teknologian ja virtuaalistumisen tuottaman tilakäsitteen keskeisimmät eettiset kysymykset eivät liittyne tilan luonteeseen niukkana resurssina, joka on ollut reaaliseen tilan keskeisin eettinen kysymys ihmiskunnan historiassa. Viljelysmaa voi käydä vähiin ja avokonttorista voi loppua happi tai puuttua työrauha, mutta virtuaalitodellisuus on periaatteessa rajaton uusi manner. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö virtuaalinen tila olisi tulevaisuudessa myös yhteistä tilaa tai etteikö se tavalla tai toisella yhdistäisi ihmisiä. Ennen kuluttajille suunnatun internetin syntyä ihmiset seurustelivat vain oman henkilökohtaisen tietokoneensa kanssa. Virtuaalilasien kanssa ollaan nyt vastaavassa tilanteessa. Kaikki virtuaalisuuteen liittyvät eettiset kysymykset aktualisoituvat, kun nämä henkilökohtaiset virtuaaliset tilat kytketään yhteen yhdeksi virtuaalikosmokseksi. Teknologisia standardeja epäilemättä suunnitellaan jo jossain.

Virtuaalitodellisuuden suunnittelu ja hallinta on yksityistä liiketoimintaa. Mitä enemmän elämäämme vaikuttavat asiat siirtyvät virtuaalisen piiriin, sitä enemmän sen suunnittelu ja hallinta ovat myös julkisia kysymyksiä.

On havahduttava siihen, että nykyisessä tilanteessa virtuaalitodellisuus syntyy erillään ja kaukana ihmisten elämismaailmasta maailman piilaaksoissa eikä se tällöin huomioi paikoille ja tiloille reaalitodellisuudessa annettuja kulttuurisia ja historiallisia merkityksiä. Tällöin virtuaalitodellisuuden ja reaalitodellisuuden välinen katkos voi alkaa häiritä kokemustamme tilasta.

Virtuaalitodellisuuden saama muoto ja sen sovittaminen yhteen paikallisen reaalitodellisuuden kanssa on huomisen suuria kaupunkisuunnittelun kysymyksiä. Modernistinen paradigma, jonka mukaan nykyiset kaupunkimme on suunniteltu, on osoittautumassa utopiaksi, sillä uuden teknologian amplifioimaa ihmisen kollektiivista käyttäytymistä on mahdotonta hallita ylhäältäpäin. Suunnittelun ja hallinnan suhteen ei silti saa luovuttaa, sillä aina on parempi, että osallistumme tulevaisuuden tekemiseen arvopäämääriä asettavina intentionaalisina toimijoina, kuin antaisimme sen määräytyä vain sen mukaan, mikä meissä on massakäyttäytymistä.

Markku Valtanen

Kalevi Sorsa -säätiön kaupunkipoliittisen seminaarin tallenteen voit katsoa säätiön Youtube-kanavalta. Muuttuva julkinen tila -osio alkaa kohdasta 3 t 10 min.

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter