Professori Pekka Nykänen esitelmöi Veroareenassa

Professori Pekka Nykänen: Sijoitusrahastojen verotuksen ongelmat korostuvat kansainvälisissä tilanteissa 

Kalevi Sorsa -säätiö järjesti ensimmäisen Veroareena-seminaarin Helsingin Oodi-kirjastossa helmikuussa 2023 teemalla eriarvoisuus ja verotus. Vero-oikeuden professori Pekka Nykänen käsitteli Veroareenan esitelmässään kiinteistösijoitusrahastojen verotusta. Lisäksi hän esitteli niitä koskevan verolainsäädännön kehittämisvaihtoehtoja. Nykäsen esitelmän voi katsoa säätiön YouTube-kanavalta.

Tampereen yliopiston vero-oikeuden professori Pekka Nykänen käsitteli esitelmässään erilaisia rahastoja sekä niiden verotusta. Hän keskittyi erityisesti kiinteistöihin sijoittaviin rahastoihin. 

Rahastojen sekä niiden omistajien verotus riippuu monista asioista, kuten oikeudellisesta muodosta ja rahaston sekä sen omistajien verotuksellisesta asuinvaltiosta. Nykänen arvioi, että Suomessa sijoitusrahastojen verotuksen ongelmat koskevat pääosin kansainvälisiä tilanteita: ”Rahastosijoitusten verokohtelu toteutuu tavoitteidensa mukaisesti, kun kysymys on puhtaasta kansallisesta tilanteesta.” 

Kansainvälisissä tilanteissa rahastosijoituksiin voi liittyä saman tulon verotusta kahdessa maassa, mutta myös tilanteita, joissa Suomessa sijaitsevasta kiinteistöstä kertyvä tulo jää täällä kokonaan verottamatta. Tätä kysymystä käsiteltiin myös tuoreessa maa- ja metsätalousministeriön tilaamassa metsärahastojen verotusta koskevassa raportissa, jonka laatimisessa myös Nykänen oli mukana. 

Nykänen kävi läpi eri vaihtoehtoja tilanteen korjaamiseksi niin kansallisella sääntelyllä kuin kansainvälisin sopimuksin. Kaikkiin niihin liittyy hyviä puolia, mutta myös ongelmia, joten muutos olisi väistämättä kompromissi eri näkökohtien välillä. 

Parhaana vaihtoehtona Nykänen piti sijoitusrahastojen verotuksen yhteensovittamista kansainvälisellä tasolla esimerkiksi Euroopan Unionissa (EU). Poliittisesti ja teknisesti sekään ei olisi nopea ratkaisu. Nykäsen arvion mukaan rahastojen verotuksen harmonisointi EU:ssa ”voisi muodostua käytännössä hyvin vaikeaksi harjoitukseksi”.

Veroareena on jatkossa vuosittain järjestettävä verotuksen ajankohtaisia kysymyksiä tarkasteleva foorumi, joka on suunnattu talouden ja verotuksen asiantuntijoille sekä päätöksentekoon osallistuville. Seuraava Veroareena järjestetään alkuvuodesta 2024.  

Vuoden 2023 Veroareenassa esitelmän pitivät Nykäsen lisäksi poliittisen taloustieteen tutkija ja vanhempi lehtori David Hope Lontoon King’s Collegesta (ks. video esitelmästä täältä), professori Kaisa Kotakorpi verotutkimuksen huippuyksiköstä (ks. video täältä), VTT Anna Rajavuori Kalevi Sorsa -säätiöstä (ks. video täältä) sekä professori (emeritus) Matti Tuomala Tampereen yliopistosta (ks. video täältä). 

Lisäksi Veroareenan debateissa puhuivat liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.), kansanedustaja Matias Marttinen (kok.), vero-osaston osastopäällikkö Terhi Järvikare ja säätiön toiminnanjohtaja Lauri Finér.

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter