Salla Nazarenko: ”Rahastahan me tätä tehdään” eli tarina Venäjän sananvapaudesta

Yhä useampi toimittaja itärajan takana joutuu hylkäämään ne ihanteet, joiden vuoksi journalismia tehdään. Vallan vahtimisen, yleisön palvelemisen, demokratian edistämisen. Töissä käydään, koska siitä saa palkkaa, ja sävelet sanelee median omistaja: yhä useammin valtio tai valtiolle läheinen oligarkki.

Kirjoittaja Kalevi Sorsa -säätiö Kalevi Sorsa -säätiö
Salla Nazarenko

Eräs  toimittajakollegani kertoi keskustelustaan venäläisen journalistin kanssa. Journalisti työskentelee näkyvässä venäläisessä lehdessä – pienilevikkisessä mutta suuribrändisessä, kuten venäläiset sanomalehdet usein ovat.

”Luen lehteäsi”, sanoi suomalainen.

”Miksi?” kysyi venäläinen.

Suomalaisen vastausta en enää muista, venäläisen vastausta en ihmettele.

Yhä useampi toimittaja itärajan takana joutuu hylkäämään ne ihanteet, joiden vuoksi journalismia tehdään. Vallan vahtimisen, yleisön palvelemisen, demokratian edistämisen. Töissä käydään, koska siitä saa palkkaa, ja sävelet sanelee median omistaja: yhä useammin valtio tai valtiolle läheinen oligarkki. Tämän päivän Venäjällä kaikki valtamedia on alistettu palvelemaan valtakoneistoa. Vaihtoehtoinen media sallitaan, mutta sellaisilla alustoilla, joita suurin osa kansasta ei seuraa. Itsenäisenä pidetty uutislähde, TV-kanava Dožd menetti suurimman osan jakelukanavistaan helmikuussa; oppositiomielinen nettisivu lenta.ru:n päätoimittaja vaihtui Kremlille mieluisempaan nimeen ja tunnetun bloggaajan Aleksander Navalnyin kotiaresti jatkuu.

Näiden konkreettisten toimien lisäksi Venäjän valtakoneisto laatii jatkuvia juridisia rajoituksia median toiminnalle. Viime joulukuussa duuma hyväksyi lain, jonka mukaan luvattomia mielenosoituksia kokoonkutsuvat nettisivut voi sulkea ilman oikeuden päätöstä. Viranomaiset ovat käyttäneet tätä lakia hyväkseen ja tukkineet pääsyn ainakin kolmelle opposition verkkosivulle.

Vappuaattona duuma hyväksyi uuden internet-lain, joka koskee kaikkia nettisivuja, joilla on yli 3000 ihmisen päivittäinen yleisö. Lain arvellaan laaditun suosittujen blogien suitsimiseksi; sen vaatimukset faktojen tarkistamisesta sekä kaupallisen maineen ja kunnian suojaamisesta ovat asiantuntijoiden mielestä kohtuuttomat. Yleisradion haastattelema pietarilainen bloggari ja oppositiopoliitikko Valeri Fedotov oli sitä mieltä, että laissa yksityishenkilöiden pitämät blogit rinnastetaan tiedotusvälineisiin. Fedotov uskoo lain näivettävän yhteiskunnallisen keskustelun Venäjällä.

Kokonaisuus on huolestuttava. Ihmisoikeussopimukset ja kansainväliset sitoumukset eivät tunnu merkitsevän mitään, kun Venäjän valtio puolustaa itseään. Rajoitukset ovat mielivaltaisia ja tulkinnanvaraisia, mikä pakottaa toimittajat – ja nyt myös bloggarit  – itsesensuuriin. Yhä useampi journalisti tekee työtään pienessä karsinassa ymmärtäen, että ulospääsyä ei toistaiseksi ole.

Sananvapaus on vallankumouksellinen asia. Jollei se sitä olisi, ei sitä vainottaisi niin monessa maailman maassa. Yli tuhat toimittajaa on menettänyt henkensä ammattinsa vuoksi sitten vuoden 1992 – näistä 56 Venäjällä.

Tänä päivänä Venäjällä sananvapautta rajoitetaan enemmän kuin koskaan sitten Neuvostoliiton hajoamisen. Sananvapaus on keskeinen ihmisoikeus, ja sen rajoittaminen johtaa väistämättä traagisiin seurauksiin. Kun vaihtoehtoista tietoa ei ole, valtion propagandalle on lähes rajoittamaton tila. Ja kun toimittajat tekevät työtään vain  rahasta, kyynistyneinä omille mahdollisuuksilleen täyttää journalismin yhteiskunnallista tehtävää, ei muillekaan ihmisoikeuksille jää tilaa toteutua.

 

Salla Nazarenko on Viestintä ja kehitys -säätiön (Vikes) toiminnanjohtaja. 

Lauantaina 3.5. vietetään kansainvälistä sananvapauspäivää.