Raportti: Luodaan Euroopan digitaalinen tulevaisuus itse!

Eurooppa voi saavuttaa digitaalisen siirtymän, joka on sekä oikeudenmukainen että kestävä, mutta se edellyttää myönteistä visiota ja kollektiivista toimintaa. Tämä on raportin ”Edistyksellinen näkökulma digitaaliteknologiaan – Luodaan Euroopan digitaalinen tulevaisuus itse” keskeinen sanoma. Raportti hahmottelee suuntaviivoja sille, miten digitaaliteknologiaan pitäisi suhtautua aikana, jolloin se läpäisee elämämme, yhteiskuntamme ja demokratiamme jokaisen aspektin.

Kirjoittaja Kalevi Sorsa -säätiö Kalevi Sorsa -säätiö

Internetin syntyessä 1990-luvulla tehtiin valinta, että markkinavoimat päättävät digitaalisesta tulevaisuudestamme sen sijaan, että internetille olisi luotu demokraattiset pelisäännöt. Raportissa tarkastellaan tämän valinnan seurauksia. Ne ulottuvat suurista eroista vallassa ja vauraudessa työntekijöiden vähentyneeseen itsenäisyyteen ja julkisen keskustelun vääristymiin. Me elämme tällä hetkellä digitaalisessa ympäristössä, jota emme ymmärrä emmekä kontrolloi sen paremmin yksilöinä kuin yhteiskuntanakaan.

Raportin lähtökohtana kuitenkin on, että tämä ei ole vääjäämätöntä. Eurooppa voi päättää tehdä asiat toisin. Euroopan komissio onkin päättänyt laatia suunnitelman Euroopan digitaaliselle siirtymälle seuraavien vuosien aikana, ja tämän raportin tarkoituksena on kirittää keskustelua. Ottaen huomioon aihepiirin laajuuden, raportti tarjoaa suuntaviivoja Euroopan digitaalista mallia varten, jotta siirtymästä tulee reilu ja kestävä.

Raportissa hahmotellun edistyksellisen eurooppalaisen digitaalisen mallin voi tiivistää seuraaviin vaatimuksiin:

  1. Keskittymistä on rajoitettava. Digijättejä täytyy säädellä ja verottaa tehokkaasti niiden poliittisen ja markkinavoiman heikentämiseksi. Laitteiden ja ohjelmistojen yhteentoimivuus on varmistettava, jotta valta ei keskity ei-vastuunalaisille tahoille.
  2. Ihminen on laitettava etusijalle. Teknologian täytyy hyödyttää kansalaisia, työntekijöitä ja yhteisöjä. Parhaiten se onnistuu silloin, kun ihmisiä kuullaan sen kehittämisessä ja käytössä. Kaupungit ovat tässä suhteessa keskeisiä toimijoita.
  3. Julkista hallintoa on vahvistettava. Viranomaisten täytyy nostaa kapasiteettiaan ja osaamistaan teknologian kehittäjinä, digitaalisten palveluiden ostajina ja sääntöjen luojina. On investoitava yleistä etua hyödyttävään teknologiaan ja digitaaliseen infrastruktuuriin, suojeltava kansalaisten perusoikeuksia ja säilytettävä Euroopan riippumattomuus.

 

Raportin voi lukea tästä (pdf)

Alkuperäinen raportti englanniksi (pdf)

Raportti ruotsiksi (pdf)

Kuuntele podcast, jossa vieraina ovat raportin kirjoittajat Justin Nogarede ja Jan-Erik Støstad sekä Euroopan parlamentin jäsen Miapetra Kumpula-Natri.

Raportin sähköiset liitteet (englanniksi):

Key Technologies in the Digital Transformation: Towards a Social Science Taxonomy of Digital Technology

Smart Cities: A Key to a Progressive Europe

 

Raportin ovat tuottaneet yhteistyössä Foundation for European Progressive Studies (FEPS) ja työväenliikkeen pohjoismainen yhteistyöjärjestö SAMAK.