Ruurik Holm: Vastauksia digitalisaation haasteeseen – perustulo, koulutus ja työaika

Henning Meyerin kirjoittama Impulsseja-artikkeli valottaa digitalisaation vaikutuksia talouteen ja työelämään. Artikkelin motivaationa on luonnostella poliittista vastausta edessä olevaan yhteiskunnalliseen muutokseen.

Meyer toteaa osuvasti, että digitalisaation todelliset muutokset riippuvat paljon esimerkiksi yhteiskunnallisista normeista, yrityskulttuurin käytännöistä ja muista ”suodattimista”. Digitalisaatiolla on myös tuottavuuteen liittyvä suodatin: vaikka jääkaapissa on nykyisin enemmän tietoteknologiaa kuin kuuraketeissa aikoinaan, jääkaappi ei lennä Kuuhun. Digitalisaatiolla ei siis voida ylittää alakohtaista tuottavuuspotentiaalia.

Toisaalta digitalisaation vaikutukset työhön voivat olla monenlaiset. Kassamyyjistä voi tulla ongelmatilanteita ratkovia asiakaspalvelijoita, mutta ammatteja voi myös kadota kokonaan. Meyer puhuu teknologisen työttömyyden uhasta. Tällöin ollaan yhteiskunnassa, jossa nykyistä harvempi pääsee osalliseksi kansantuotteesta palkkatyön kautta.

Meyer esittää yhteiskuntapoliittisia ratkaisuja uhkaavan teknologisen työttömyyden ratkaisemiseksi. Yksi ratkaisuista perustuu nykyistä laajempaan pääoman omistukseen. Tällöin ihmiset olisivat vähemmän palkkatyöstä riippuvaisia ja kansantuote jakautuisi tasaisemmin.

Toisaalta suuren osan artikkelista Meyer käyttää sen todistamiseen, että perustulo ei ole hyvä ratkaisu teknologisen työttömyyden ongelmaan. Mutta jos näin on, ei myöskään pääomatulon tasaisempi jakautuminen kelpaa ratkaisuksi. Pääomatulo ja perustulo ovat saajansa kannalta identtisiä tulomuotoja. Perustuloa on joskus jopa kutsuttu kansalaisosingoksi, joka tarkoittaa yhteiskunnallisen pääoman tuoton jakamista kansalaisille.

Meyer esittää, että osa työn merkityksestä on muualla kuin tulon saamisessa. Tätä tuskin kukaan perustulon kannattaja kiistää. Päinvastoin, perustulo nähdään nykyistä joustavampana mahdollisuutena ansiotyöhön. Meyer ei kerro, miksi perustulo ei mahdollistaisi nykyistä paremmin esimerkiksi tilapäisten ja osa-aikaisten töiden tekemistä. Sen sijaan Meyer toteaa tarkemmin perustelematta, että laajamittainen teknologinen työttömyys hävittää tämän vaihtoehdon.

Toiseksi, ansiotyö ei välttämättä ole aina palkkatyötä. Meyer ei pohdi lainkaan perustulon myötä lisääntyviä mahdollisuuksia itsensä työllistämiseen ja yrittäjyyteen.

Meyerin väitteistä oudoin koskee sitä, että perustulo olisi huonoa vähien resurssien kohdentamista. Tarkoittaako hän, että kaiken tulonjaon tulisi perustua syyperusteiseen tarveharkintaan? Tutkimuskirjallisuudesta löytynee runsaasti evidenssiä, joka puhuu universalistisemman näkemyksen puolesta.

Kaikkein suurin ongelma on kuitenkin, että Meyer ei esitä, mitä haittaa perustulosta olisi digitaalisen vallankumouksen olosuhteissa.  Se, että perustulo ei ratkaise kaikkia työttömyyteen liittyviä ongelmia, lienee selvää useimmille. Tarvitaan myös valtiovallan toimia, kuten kokonaiskysynnän säätelyä. Tämä ei kuitenkaan riitä argumentiksi perustuloa vastaan, vaan perustelee ainoastaan, että mahdollisen perustulon rinnalle tarvitaan myös muita poliittisia uudistuksia.

Näistä muista uudistuksista Meyer käsittelee koulutuksen uudistamista, työn jakamista ja työtakuuta.

Meyerin puolustaman työtakuun ongelmana on kuitenkin järjestelyn keinotekoisuus. Riskinä on se, että julkinen valta loisi keinotekoisia työpaikkoja, joissa ihmiset tekisivät hyödyttömiä töitä korvausta vastaan. Stigmatisoitumisen riski on suuri. Kankea julkinen valta tuskin myöskään pystyy luomaan työpaikkoja, joiden kautta ihmiset voisivat synnyttää todellista lisäarvoa talouteen. Miksi rahaa ei voitaisi jakaa ihmisille suoraan perustulon muodossa sen sijaan, että se kierrätetään hierarkkisen ja jähmeän viranomaisjärjestelmän kautta?

Koulutuksen uudistaminen sen sijaan on keskeinen kysymys. Ennen kaikkea tulisi luoda edellytykset jatkuvalle uudelleenkouluttautumiselle. Tässä katseet kohdistuvat erityisesti Suomen nykyiseen hallitukseen, jonka toimet koulutuksen saralla ovat olleet monin osin kyseenalaisia.

Työajan jakaminen on suuri ja pitkäaikainen yhteiskunnallinen idea, jonka potentiaalia ei ole vieläkään kunnolla selvitetty. Viimeiset vuosikymmenet ay-liike on tähdännyt lähinnä rahallisen elintason nousuun, vaikka materian merkitys yksilöille vähenee yhteiskunnan vaurastuessa. Näiltä osin digitalisaatio tarjoaa paitsi uhkia, myös suuria mahdollisuuksia.

Ruurik Holm

FT Ruurik Holm on teoreettinen filosofi ja tietokirjailija, joka työskentelee Deduktia-konsulttiyrityksessään.