Kuva Kalevi Sorsa säätiön toiminnanjohtajasta Lauri Finéristä

Säätiön toiminnanjohtajana aloittaa Lauri Finér

Kalevi Sorsa -säätiön uutena toiminnanjohtajana aloittaa 1.11.2022 kauppatieteen maisteri Lauri Finér. Hän siirtyy tehtävään valtiovarainministeriöstä.

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter

Finér on aiemmissa töissään erikoistunut verotukseen. Hän on työskennellyt muun muassa veroasiantuntijana Verohallinnossa, veropoliittisena asiantuntijana SDP:n eduskuntaryhmässä sekä verotutkijana.

Viimeksi Finér oli kuntaministerin erityisavustajana valtiovarainministeriössä, jossa hänen tehtäviinsä kuului muun muassa valtionhallinnon kehittämisen sekä verolainsäädännön seuraaminen. Finér tekee väitöskirjaa kansainvälisen verotuksen muutoksista Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan.

­- Kalevi Sorsa -säätiö tunnetaan erityisesti eriarvoisuutta, reilua vihreää siirtymää ja demokratiaa koskevasta tutkimuksestaan. Tälle pohjalle on hyvä rakentaa. Haluan, että olemme jatkossa entistä vaikuttavampi toimija, jonka esittämät ratkaisut yhteiskunnan suuriin kysymyksiin tunnetaan päättäjien keskuudessa ja näkyvät laajemminkin, Finér sanoo.

Kalevi Sorsa -säätiön hallituksen puheenjohtaja Antton Rönnholm on tyytyväinen Finérin valinnasta.

– Lauri Finér tuo laajan yhteiskunnallisen näkemyksen säätiölle erityistä osaamista aihepiireistä kuten verotus ja talous. Hän on myös aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija ja olen iloinen saadessamme hänet johtamaan ja säätiön työtä ja viestimään siitä, Rönnholm toteaa. Säätiön hallitus kiittää samalla Finérin edeltäjää, Mikko Lievosta säätiön eteen tehdystä työstä.

Kalevi Sorsa -säätiö on vuonna 2005 perustettu ajatuspaja, joka toimii akateemisen tutkimuksen ja käytännön yhteiskuntapolitiikan risteyskohdassa. Säätiö tukee tutkittuun tietoon perustuvaa päätöksentekoa, käy ennakkoluulotonta keskustelua eikä kaihda vaikeitakaan aiheita hahmotellessaan yhteiskunnan uudistamista sosialidemokraattiselta arvopohjalta. Säätiön tutkimuksen painopistealueet ovat eriarvoisuuden vähentäminen ja ihmisen toiminnan vaikutukset maapallolle.

Säätiössä työskentelee viisi henkilöä yhteiskuntatutkimuksen ja Länsi-Balkanilla tehtävän demokratiatyön parissa.

LISÄTIEDOT:

Lauri Finér

puh. 040 503 2524

lauri.finer@sorsafoundation.fi

Kuva: Anna Kuokkanen

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter