Keskustelutilaisuus, jossa taustalla istumassa neljä keskustelijaa ja edessä tilaisuuden avaaja.

Säätiön toimintakertomus on julkaistu

Kalevi Sorsa -säätiön vuosikokous vahvisti vuosikokouksessaan 23.5.2023 vuoden 2022 toimintakertomuksen. Vuonna 2022 säätiö keskittyi tutkimuksessaan strategiansa mukaisesti eriarvoisuuden vähentämistä ja ihmisen toimintaa maapallolla koskeviin teemoihin. Lisäksi jatkettiin demokratiatyötä Länsi-Balkanilla. Vuosi 2023 on säätiön nykyisen strategiakauden viimeinen ja myös demokratiatyössä käynnistyy uusi hankekausi vuonna 2024. 

Vuonna 2022 julkaistiin seitsemän pidempää julkaisua, 29 blogia ja muuta lyhyempää kirjoitusta sekä yhdeksän podcastia. Säätiö järjesti myös yhdeksän tapahtumaa. Tuotoksia ja tapahtumia on kuvattu tarkemmin toimintakertomuksessa ja sen liitteessä.

Kuva: Eriarvoisuuden tila Suomessa 2022 -teoksen julkaisutilaisuus Musiikkitalossa lokakuussa 2022.

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter